Postin taidepalkinto kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinille

25.03.2017

Postin taidepalkinto on postimerkkitaiteen palkinto, joka jaetaan nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon saa kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin. Palkintoon kuuluu 10 000 euron rahapalkinto ja postimerkkijulkaisu taiteilijan töistä.

- Jasmin Anoschkin on nuori ja lupaava tekijä. Hän on rohkea, persoonallinen ja kiehtova taiteilija, jonka kuvanveistotaide kääntyy hyvin myös postimerkeiksi, Postin Design Manager Tommi Kantola kuvailee.

- Olen kyllä halunnut oman työni postimerkkiin, mutta olen ajatellut sen olevan mahdotonta, sillä niissä on nähty sellaisia suuria nimiä, kuten Schjerfbeck, Anoschkin naurahtaa.

Taitelija kertoo ihailleensa postimerkkejä jo kolmivuotiaasta lähtien, jolloin hän alkoi saada rakkaalta tädiltään kauniisti postimerkein koristeltuja paketteja. Usein ne sisälsivät Arabian astioita, jotka ovat nyt saaneet uudella tavalla merkitystä, kun hän työskentelee Arabian Taideosastoyhdistyksen tiloissa.

Ainutlaatuinen taidepalkinto

Postin taidepalkinto on kulttuuriteko taiteen ja postimerkkien arvostuksen ja aseman nostamiseksi. Se osaltaan auttaa pitämään postimerkin mielenkiintoisena ja uudistuvana.

Valinnan palkinnon saajasta teki Postin postimerkkien taidetoimikunta laajennettuna Grafia ja Kuvittajat ry:n edustajilla. Taidetoimikunnan puheenjohtaja Tommi Kantolan ideoima palkinto jaetaan Posti Oy:n nimissä. Vastaavaa palkintoa muualla maailmassa ei ole tiedossa.

- Etsimme mielenkiintoisia taiteilijoita normaalin postimerkin suunnittelun ulkopuolelta. Haimme lähinnä taiteilijoita, joiden ilmaisu on sisältönsä tai muotonsa puolesta postimerkkiin sovellettavissa. Jokainen ryhmän jäsen sai tuoda ehdolle palkintoon soveltuvia mielenkiintoisia nimiä, Kantola kertoo.

Valituksi tuli rajoja rikkova tekijä, jonka rohkea ja persoonallinen tyyli erottuu aikalaistaiteilijoistaan.

Suunnittelu Jasmin Anoschkinin postimerkkijulkaisuksi on käynnistynyt ja merkit julkaistaan syksyllä 2017. 

Jasmin Anoschkin

Helsinkiläinen kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin (s. 1980, Porissa) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2004. Anoschkin on Arabian Taideosastoyhdistyksen taiteilija.

Hänen töitään on tällä hetkellä esillä Suomen Lontoon instituutissa, mitä ennen veistokset olivat Lontoon Royal Festival Hallissa Image-lastenfestivaaleilla osana pohjoismaista Nordic Matters -teemavuotta. Anoschkinin kolme puuveistosta ilahduttaa kävijöitä Helsingin kaupunginmuseossa.

Helsingin kaupunginmuseon, Ivana Helsingin ja Anoschkinin yhdessä järjestämässä Dear Deer Day -tapahtumapäivässä 9.4. nähdään myös Anoschkinin keramiikkatöitä. Lisäksi yksi veistos lähtee kiertämään Suomea 28.4. Oulun sanataideviikkojen Lumotut sanat -festivaalilta. Seuraava yksityisnäyttely on Galleria ARTagissa Helsingissä syksyllä 2017. Kuvia ja lisätietoja: www.jasminanoschkin.com

Postin Design Manager Tommi Kantola luovutti Postin taidepalkinnon kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinille 23.3.2017 hänen työhuoneellaan Arabian Taideosastoyhdistyksen tiloissa Helsingissä.