Vastuullisuus on ollut tärkeä osa Postin toimintaa jo lähes 400 vuoden ajan, postitoiminnan alkuajoista lähtien. Tänä päivänä liiketoimintamme ja maantieteellinen toiminta-alueemme ovat laajentuneet merkittävästi ja sitä myötä sitoutumisemme vastuullisuuteen on tullut yhä tärkeämmäksi. Vastuullisuus on osa strategiaamme, se perustuu yhteisiin arvoihimme, ja myös asiakkaamme edellyttävät sitä meiltä yhä voimakkaammin.
Olemme markkinaehtoisesti toimiva valtionyhtiö ja toimintamme perustuu kokonaan asiakkailta saataviin tuloihin.
Postin merkittävin yhteiskunnallinen tehtävä on pitää suomalaisten kuluttajien ja yritysten arki sujuvana.
Työllistämme noin 20 000 ammattilaista 11 maassa. Työyhteisönä olemme tasa-arvoinen, kansainvälinen, monikulttuurinen ja suvaitsevainen.
Meille on tärkeää olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa.
Postin ympäristöjohtamisen perustana ovat ympäristöjohtamisstandardit, erityisesti ISO 14 001, lainsäädännön ja viranomaisten vaatimukset sekä YK:n Global Compact -periaatteet.