Posti yrityksenä
Palvelut
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Litiumakkuja sisältäviä elektroniikkatuotteita voi nyt lähettää lentoteitse

19.01.2016

Posti Oy on saanut liikenteen turvallisuusvirasto Trafilta luvan hyväksyä laitteeseen asennettuja litiumakkuja lentokuljetuksiin. Käytännössä kuluttajat ja yritykset ovat voineet lähettää tällaisia lähetyksiä 7.1.2016 alkaen.

Hyvä yhteistyö Trafin kanssa mahdollisti pitkän prosessin viemisen päätökseen. Se sisälsi muun muassa muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Posti iloitsee asian ratkeamisesta.

 - Tämä helpottaa kaikkien elämää: lahjan lähettäjä voi valita vapaammin mitä antaa, eikä matkustajan Suomeen unohtunut kännykkäkään ole enää katastrofi. Ihmiset ostavat paljon kuluttajaelektroniikkaa verkosta ja nyt myös palauttaminen ulkomaille on mahdollista, tuotepäällikkö Minna Toppinen Postista sanoo.

Tähän mennessä kotimaisen yrityksen on ollut hankalaa lähettää kuluttajaelektroniikkaa ulkomaille.

 - Posti pystyy tarjoamaan esimerkiksi kotimaisille verkkokauppiaille kilpailukykyisen hinnan lähettää kuluttajaelektroniikkaa ulkomaille sekä pakettina että kirjeenä.

Huolellinen pakkaaminen varmistaa lähetyksen perillemenon

Vaikka litiumakkuja sisältävää pienelektroniikkaa voi nyt lähettää myös ulkomaille, on lähettäjän aina tarkistettava maakohtaiset rajoitukset.

Pelkkää akkua ei voi lähettää, vaan akun on oltava asennettuna laitteeseen ja sen käynnistyminen on estettävä. Esimerkiksi kameraa ei voi lähettää myyntipakkauksessaan siten, että litiumakku on laitteen vieressä. Lähetys on hyvä pakata huolellisesti riittävän suureen pahvilaatikkoon, ja estää sisällön liikkuminen käyttämällä täyteaineena kuplamuovia tai sanomalehteä. Erityisiä merkintöjä pakkaukseen ei tarvita.

Posti.fi, lähettäminen ja pakkaaminen

Verkkokaupan ratkaisut