Posti jatkaa verkostonsa kehittämistä nykykohteissa – Hämeenlinnan tonttivaraus päättyy
Posti on aiemmin selvittänyt mahdollisuutta uuden logistiikkakeskuksen rakentamiseen Etelä-Suomeen ja käynyt sijaintiin liittyviä neuvotteluja usean kunnan kanssa.
Posti on arvioinut verkostonsa kehittämistä kokonaisuutena pitkän aikavälin tarpeitaan vasten. Arvion perusteella yhtiö keskittyy nykyisen verkostonsa kehittämiseen. Nykykohteet tarjoavat parhaat edellytykset liiketoiminnan tarpeisiin myös jatkossa. Posti ei etene uuden logistiikkakeskuksen suunnittelussa Hämeenlinnassa.
Postin ratkaisut tonttivarausten tai investointipäätösten osalta perustuvat kokonaisarvioon, jossa huomioidaan toiminnallisuus, kustannustehokkuus, riskienhallinta ja tuleva kysyntä. Päätöksiin vaikuttavat myös toimintaympäristön muutokset, kuten yleinen taloustilanne ja rakentamiskustannusten kehitys.
Hämeenlinnan seutu on logistisesti erittäin vahva alue, joka sijaitsee keskeisten kuljetusvirtojen risteyskohdassa ja tarjoaa hyvät edellytykset erilaiselle logistiikkatoiminnalle. Vaikka Posti ei nyt etene uuden kohteen suunnittelussa alueella, sen merkitys osana laajempaa logistiikkaverkostoa säilyy alueen logististen vahvuuksien ollessa edelleen kiistattomat.
Posti arvioi jatkuvasti mahdollisuuksia vahvistaa verkostonsa tehokkuutta, synergioita ja toimintojen tarkoituksenmukaista keskittämistä osana verkoston pitkäjänteistä kehittämistä. Hämeenlinnan kaltaiset logistiset solmukohdat ovat luonteva osa tätä jatkuvaa arviointia, ja tähän kuuluu myös erilaisten verkostoratkaisujen ja toimintojen sijoittumisen tarkastelu osana kokonaisuutta.
”Haluamme kiittää Postia hyvästä ja avoimesta yhteistyöstä valmistelun aikana. Vaikka hanke ei tässä vaiheessa etene Hämeenlinnaan, käydyt keskustelut ovat olleet arvokkaita ja vahvistaneet yhteistä ymmärrystä logistiikan toimintaympäristön ja tulevaisuuden tarpeista. Hämeenlinna on jatkossakin vahva logistinen sijaintipaikka, ja kaupungissa tehdään pitkäjänteistä työtä alueen kilpailukyvyn sekä uusien yritys- ja investointimahdollisuuksien edistämiseksi. Suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisesti ja jatkamme määrätietoista työtä MORE-alueen sekä koko Hämeenlinnan elinvoiman kehittämiseksi”, sanoo Olli-Poika Parviainen, Hämeenlinnan kaupunginjohtaja.
”Kiitämme Hämeenlinnan kaupunkia hyvästä yhteistyöstä suunnitteluvaiheen aikana. Vaikka suunnitelmat eivät nyt toteudu, yhteistyö ja käydyt keskustelut ovat tukeneet verkostomme pitkäjänteistä kehittämistä", sanoo Jarkko Ämtö, Posti Groupin kiinteistöjohtaja.
