Tiedon soveltamista ja uuden luomista
Postin asiantuntijat tuovat taloon laajan kirjon tietoa ja taitoa eri aloilta. Meillä työskentelee esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän, henkilöstöhallinnon, projektinhallinnan, laadunvalvonnan sekä tutkimus- ja kehitystyön asiantuntijoita. Yhdessä asiantuntijamme varmistavat, että Posti pystyy tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua ja innovatiivisia ratkaisuja. Keskeisten ydintoimintojen lisäksi lisäksi meillä on paljon kiinnostavia mahdollisuuksia esimerkiksi erilaisissa hankkeissa, joissa kehitetään uutta liiketoimintaa yrityshautomon tavoin. Innovoinnissa olemme keskittyneet etenkin vastuulliseen logistiikkaan, kiertotalouteen siirtymiseen, verkkokaupan arvoketjuun sekä logistiikan ja jakelun digitalisoitumiseen ja automaatioon. Asiantuntijatyössä pääset haastamaan itseäsi ja saat paljon kehittymisen mahdollisuuksia. Järjestämme vuosittain paljon erilaisia koulutuksia ja kannustamme työntekijöitämme kehittämään osaamistaan.