COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Posti laajentaa elintarvikelogistiikkaan ja ostaa logistiikkayhtiö Veinen

2.6.2016

Posti Oy ja Veine Oy ovat 1.6.2016 allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Posti Oy on aikeissa ostaa lämpösäädeltyyn logistiikkaan erikoistuneen Veine Oy:n koko osakekannan. Veine on kuljetus-, terminaali-, jakelu- ja varastopalveluja tarjoava kotimainen logistiikkayhtiö, jonka liikevaihto on noin 54 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 130. Veine on toimialallaan yksi merkittävimpiä toimijoita Suomessa.

Posti on Suomen suurin logistiikka-alan yritys. Postin strategiana on kasvaa elintarvikelogistiikassa. Posti palvelee jo entuudestaan elintarvikelogistiikassa esimerkiksi noin 100 kunnan ateriakuljetuksissa, ruoan verkkokauppakuljetuksissa, panimoteollisuuden juomalogistiikassa, yritysten kuivaelintarvikkeiden toimitusketjuratkaisuissa sekä leipomotuotteiden kuljetuspalveluissa.

-Yritysostolla Postin logistiikkapalvelut laajenevat strategian mukaisesti elintarvikelogistiikkaan. Yhdessä Posti ja Veine voivat tarjota asiakkaille koko maan kattavia, kilpailukykyisiä elintarvikelogistiikkaratkaisuja, Postin Paketti- ja logistiikkapalveluiden johtaja Jukka Rosenberg sanoo.

Rosenberg kertoo, että kauppa toteutuessaan tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin Postin kuin Veinen nykyisille asiakkaille. Postin kattavat kuljetusverkostot ja terminaaliverkosto sekä ammattitaitoinen logistiikkaosaaminen mahdollistavat elintarvikelogistiikan asiakkaille liiketoiminnan kasvua logistiikkaratkaisuiden osalta.

- Kauppa on meille veineläisille suuri mahdollisuus. Palvelemme asiakkaitamme samalla henkilöstöllä ja samoilla palveluilla, mutta voimme kaupan toteutuessa tarjota asiakkaillemme laajemmat, koko maan kattavat palvelut. Yhdessä Postin kanssa voimme panostaa vahvemmin elintarvikelogistiikan kehitykseen ja kilpailukyvyn parantamiseen esimerkiksi runkoliikenteen ja paikallisten terminaalitoimintojen osalta. Posti kotimaisena logistiikan ammattilaisena ymmärtää asiakkaiden tarpeita ja haluaa yhdessä Veinen kanssa ratkaista kaupan alan logistisia muutoksia, Veine Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Rannila toteaa.

Rosenbergin mukaan kaupan ala on suurten rakenteellisen uudistusten edessä. Logistiikan uudenlaiset järjestelyt ja kumppanuudet tuovat kilpailukykyä alan toimijoille. Postin tavoitteena on palvella elintarvikelogistiikassa kokonaisvaltaisesti kaikkia elintarvikealan toimijoita Suomessa.

- Pitkä kokemus logistiikasta tuo laatua, varmuutta, läpinäkyvyyttä ja kilpailukykyisiä palveluja, toteaa Rosenberg.

Tavoitteena on toteuttaa kauppa elokuussa 2016. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksyntää, kaupan osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Kaupalla ei ole vaikutusta henkilöstön työsuhteisiin.

Tiiviisti tiedot Veine Oy:stä

  • Kuljetuspalveluissa erityisosaaminen painottuu lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin

  • Varastopalvelut kattavat lämpötilasäädeltyjä sekä pakaste- että lämminvarastotiloja

  • Noin 130 työntekijää, päivittäisessä palvelutuotannossa lisäksi 270 yhteistyökumppania

  • Toimipisteitä kuudella paikkakunnalla: Seinäjoella, Tampereella, Jyväskylässä, Vantaalla, Mikkelissä ja Kouvolassa

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta yhdeksässä maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 1 650 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 22 000 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com .