COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Posti ylpeänä esittää: Me postilaiset -sarja kertoo postilaisista ja heidän työarjestaan asiakkaidemme palvelemiseksi

6.10.2021

Marraskuussa 2021 alkaa historian ensimmäinen Me postilaiset -tv-sarja, jossa seurataan ammattilaistemme työarkea ja katsojat pääsevät näkemään miten monimuotoisia palveluita Posti tuottaa ja kuinka monenlaisia työtehtäviä postilaiset tekevät.

Nelosen uudessa hyväntuulisessa Me postilaiset -ohjelmassa seurataan kymmentä Postin työntekijää, jotka työskentelevät erilaisissa työtehtävissä ympäri Suomea. Tutuksi tulevat Postin moninaiset työtehtävät muun muassa jakelussa, lajittelussa ja kuljetuksessa ja pääsemme myös kurkistamaan posti- ja lajittelukeskusten seinien sisälle sekä rekkakuljetuksen kyytiin. Pääkaupunkiseudun toimipisteiden lisäksi tutustutaan työntekijöihimme Pirkanmaalla, Jyväskylässä ja Sodankylässä ja tietenkin Joulupukin pääpostiin Rovaniemellä.

”Postilaiset ovat alamme parhaimpia ammattilaisia, jotka jo lähes 400 vuoden ajan ovat tehneet tärkeää työtä suomalaisten toimivan arjen eteen. Posti on tuttu lähes kaikille, ja postilaisille asiakkaiden palveleminen ja lähetysten vieminen perille on aina ollut kunnia-asia. Ohjelma tuo hienosti esille toimintamme laajuutta, vaihtelevaa arkeamme ympäri Suomen aina pääkaupunkiseudulta Sodankylään asti. Tunnistan ohjelmasta hyvin postilaisten aidon äänen ja ammattiylpeyden”, sanoo Anna Salmi, Postin brändistä, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja.

Päähenkilöiden ja heidän toimipisteidensä lisäksi jokaisessa sarjan jaksossa esitetään Minun tarinani -osa. Näissä pääsevät ääneen postilaiset, jotka kertovat työstään ja arjestaan Postilla, heillä on pitkä työhistoria kiinnostavine käänteineen tai Posti on ollut jollain tavalla erityisen merkityksellisessä roolissa heidän elämässään. Vaikka tarinaa kerrotaan henkilöiden kautta, ohjelma keskittyy työntekoon Postilla.

Kymmenosainen Me postilaiset -sarja alkaa 3. marraskuuta klo 20 Nelosella ja Ruudussa.