Mauri Kunnaksen sympaattiset postimerkit ilahduttavat tämän vuoden joulutervehdyksissä

    Tämän vuoden joulupostimerkit on suunnitellut suosittu ja rakastettu kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnas. Postimerkkitaide on hänelle tuttua, sillä hän on suunnitellut kaiken kaikkiaan 19 postimerkkiä. Myös joulu on ollut Kunnakselle tärkeä aihe aina vuonna 1981 ilmestyneestä Joulupukki-kirjasta alkaen.

    Joulupostimerkit julkaistaan 5. marraskuuta.

    Piparit tanssivat uunipellillä ja laulavat joulukuorossa

    Tänä vuonna joulupostimerkkien pääosassa ovat touhukkaat joulupiparit. Iloisilla hahmoilla on oma persoonallisuutensa.

    ”Joulutervehdyksen ikimerkissä piparit jammailevat villisti kuumalla uunipellillä. Kotimaan ikimerkissä piparit ovat hieman rauhoittuneet ja laulavat pukin johdolla joulukuorossa”, Kunnas kertoo.

    Uusien joulupostimerkkien graafisen suunnittelun on tehnyt Mauri Kunnaksen tytär Jenna Kunnas, joka toimii itsekin kuvittajana.

    ”Merkkien värimaailma on selkeä ja modernin jouluinen. Sininen ja punainen väri erottaa merkit selvästi toisistaan. Merkkien hammastus mukailee kivasti piparin muotoja”, Jenna kertoo.

    45 vuotta hauskuutta ja löytämisen iloa

    Joulu on Mauri Kunnakselle tuttu aihe jo vuonna 1981 ilmestyneestä Joulupukki-kirjasta alkaen. Jouluaiheisia kirjoja on syntynyt sen jälkeen useita, ja Kunnas tunnetaan myös koko perheen animaatioelokuvasta Joulupukki ja noitarumpu.

    Lastenkirjailijan ura käynnistyi vuonna 1979 julkaistusta Suomalaisesta tonttukirjasta. Kunnaksen kuvakirjoissa on tutustuttu Koiramäen elämään ja Herra Hakkaraiseen. Kirjoissa on ollut seikkailuja, suomalaisia tarinoita ja historiaa. Sarjakuvakirjojen aiheita ovat olleet mm. Nyrok City ja Beatles.

    Kunnaksen kirjat ovat tarjonneet yli 45 vuoden ajan kaikenikäisille lukijoille etsimisen ja löytämisen iloa. Kirjoille on ominaista, että kuvat ovat täynnä hauskoja ja humoristisia yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan useita sukupolvia hurmanneita kuvakirjoja on ilmestynyt yli 40. Valtavasta suosiosta kertoo, että kirjoja on käännetty kaikkiaan 37 kielelle, julkaistu 36 maassa ja myyty maailmanlaajuisesti reilusti yli 10 miljoonaa kappaletta.

    Jouluun kuuluu pysyvyyden tunnelma

    Mauri Kunnaksen perheessä vietetään joulua perinteisin menoin.

    ”Lapset kokoontuvat perheineen yhteen isoon taloomme muutamaksi päiväksi. Emme toista kaikkia asioita orjallisesti, mutta kyllähän jouluun kuuluu pysyvyyden tunnelma.”

    Mauri Kunnas pitää eniten jouluun liittyvistä valmisteluista, joulukoristeista, jouluruuista ja joululauluista.

    ”Joululauluista toimivat parhaiten Nisse-polkan tyyppiset iloiset laulut. Myös jenkkiklassikoiden Nat King Colen, Frank Sinatran, Bing Crosbyn, Elviksen ja Beach Boysin joululevyt sopivat tunnelmaan”, Kunnas sanoo.

    ”Joulukortteja lähetän ihan perinteisen satsin. Aika lailla samoilla joulukorttilistoilla mennään vuodesta toiseen. Kortti on kiva tervehdys tutulta, jota ei ole välttämättä nähnytkään vähään aikaan. Kortti kertoo, että elossa ollaan.”

    Mauri Kunnas on suunnitellut yhteensä 19 postimerkkiä

    Mauri Kunnas on kuvittanut Postille useita postimerkkejä. Jos mukaan lasketaan tuoreimmat postimerkit, Kunnas on suunnitellut yhteensä 19 postimerkkiä. Merkkien aiheina ovat olleet joulu ja Koiramäen lapset.

    Vuonna 1996 ilmestyneet joulupostimerkit olivat Joululaulu, Porot ja revontulet ja Joulupukki lukee kirjeitä.

    Vuoden 2005 joulupostimerkit olivat Kirjeitä joulupukille ja Korvatunturin juhlat.

    Koiramäen lasten suuri suosio on näkynyt myös postimerkeissä. Vuonna 1994 julkaistiin sympaattinen neljän merkin arkki Koiramäen lapset postissa.

    Ystävänpäivää juhlistettiin vuonna 1995 Koiramäen lapset -postimerkeillä, jotka olivat astetta teknompia. Hologrammipostimerkeissä nähtiin samassa kuvassa kirjeiden ja korttien lähettäjät ja vastaanottajat.

    Talvinen koski kolmas postimerkkijulkaisu

    Posti julkaisee keskiviikkona 5.11. myös ulkomaan talvisiin tervehdyksiin sopivan postimerkin Talvinen koski. Merkin on valokuvannut Jukka Risikko. Merkissä nähdään Kuusamon Kitkajoen varrella sijaitseva Myllykoski, joka höyryää näyttävästi lumen ja huurteen kaunistamassa maisemassa.

    ”Kuvauspäivänä helmikuussa 2021 sattui olemaan 25 asteen pakkanen ja komea auringonpaiste. Kohteeseen pääseminen oli haasteellista, sillä reitti oli hyvin jäinen. Perillä näkymä oli kuitenkin vaivan arvoinen. Kauniin kylmässä maisemassa pauhaava koski ja vanha myllyrakennus oli upea näky”, Risikko kuvailee.

    Postimerkkien taiteilijavalinnoista ja postimerkkitaidetöiden ohjauksesta vastaa Postilla Design Manager Tommi Kantola.

    Äänestä vuoden 2025 kaunein postimerkki: posti.fi/vuodenkaunein

    Kuvat uusista postimerkeistä: https://digilibrary.emmi.fi/l/C22jFkdzRcfG?

    Kuvat kaikista Mauri Kunnaksen postimerkeistä: Posti DigiLibrary - Mauri Kunnas postimerkit

    Joulun tärkeät päivämäärät

    Löydät joulun tärkeät päivämäärät ja muuta tietoa Postin joulusta sivulta: posti.fi/joulu.

    Punainen postituskuori Joulunen jaetaan koteihin 21.11.–28.11. Punaisessa postituskuoressa voi lähettää joulukortteja edullisemmalla joulutervehdyksen ikimerkillä (1,70 €). Tervehdykset ehtivät perille, jos ne jätetään Postiin tai kirjelaatikkoon viimeistään torstaina 11.12.2025.

    Kotimaan ikimerkillä (2,75 €) varustetut joulukortit jaetaan jouluksi vastaanottajille, jos ne postitetaan viimeistään tiistaina 16.12. kirjelaatikoiden tyhjennysaikojen mukaisesti.

    Jaa

    Pysy ajan tasalla Postin uutisista

    Tilaa tiedotteet suoraan sähköpostiisi.