Posti on nimittänyt Pakettipalveluiden kaupalliseksi johtajaksi Henrik Hahtovirran (KTM). Hän siirtyy Postin palvelukseen 1.2.2018 mennessä Let’s Deal Finlandin maajohtajan tehtävistä. Let's deal on osa kansainvälistä Schibsted Media Groupia. Suomessa Schibsted-yhtiöihin kuuluvat Tori.fi, Lendo.fi ja Hintaopas.fi. Aiemmin Hahtovirta on vastannut verkkokauppaliiketoiminnasta ja kaupallisista toiminnoista mm. Anttilassa, Keskolla ja Tallink Siljalla.
Hahtovirran päävastuulla on Postin strategian mukaisesti kasvun luominen pakettipalveluiden verkkokauppaliiketoiminnassa. Hänen tehtäviinsä kuuluvat Postin verkkokaupan palveluiden kaupallistaminen ja go to market -konseptien luominen. Hän raportoi Postin Pakettipalveluiden johtaja Toni Laaksoselle.
– Toivotan Henrikin lämpimästi tervetulleeksi Postiin. Henrik tuo vahvan osaamisen verkkokauppaliiketoiminnasta sekä verkkokaupan asiakaskokemuksesta Postiin. Hänen pitkä ja kattava kokemuksensa sekä osaamisensa verkkokaupasta luotsaavat Postia kohti verkkokauppapalveluiden markkinajohtajaa ja verkkokaupan halutuinta kumppania, Laaksonen toteaa.
Hahtovirran mukaan nyt käsillä olevan kaupan alan murros, eri kaupan muotojen digitalisoituminen ja etäkaupan kasvu tuo "once in a life time" -mahdollisuuden muokata niin kuluttajakokemusta kuin logistista infrastruktuuria.
– Posti tarjoaa tähän työhön näköalapaikan. Uskon tuovani monipuolista ja kansainvälistä kokemusta internetliiketoiminnasta sekä kaupan digitaalisesta transformaatiosta.
Posti on vahvistanut uuden strategiansa , jonka avulla Posti jatkaa voimakasta uudistumistaan ja asiakaskokemuksen parantamista. Suurin kasvumahdollisuus yhtiön mukaan on verkkokaupassa, joka kasvaa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Ensi vuonna verkkokaupan volyymikasvu on Suomessa noin 10 % luokkaa.