Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja mukaan ottaminen ovat osa Postin vastuullisuusohjelman perustaa. Haluamme yhdessä rakentaa kulttuuria, joka rohkaisee ja kannustaa monimuotoisuuteen, yhden- vertaisuuteen ja mukaan ottamiseen. Työyhteisömme monimuotoisuus on meille rikkaus ja yhdessä edustamme esimerkiksi noin 100 kansalaisuutta, eri ikäluokkia ja erilaisia koulutustaustoja. Olemme historiamme aikana edistäneet pitkäjänteisesti tasa-arvoisemman ja yhdenvertaisemman työyhteisön ja yhteiskunnan rakentumista. Vuonna 1864 olimme Suomessa ensimmäinen valtion laitos, joka palkkasi naisia töihin. 1980-luvulla ensimmäiset monimuotoisuusvaliokuntamme olivat toiminnassa ja vuonna 2012 olimme mukana käynnistämässä Suomen monimuotoisuusverkostoa. Historiasta huolimatta järjestelmällinen monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuustyö on sekä Postilla että suomalaisissa yrityksissä verrattain uutta. Vuonna 2022 aloitimme Postilla systemaattisen työn monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja mukaan ottamisen edistämiseksi. Toteutimme muun muassa ensimmäisen, rajatulle henkilöstöryhmälle suunnatun tutkimuksen aiheesta.
Tavoitteet tukemaan monimuotoisuus ja yhdenvertaisuustyötä Vuonna 2023 julkaisimme mitattavat ja aikaan sidotut tavoitteet monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuustyöllemme. Näiden tavoitteiden tarkoituksena on entisestään vahvistaa monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamisen kokemusta Postilla. Mittarit kattavat vain osan tekemästämme työstä monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mutta ne auttavat meitä seuraamaan sitä, kuljemmeko oikeaan suuntaan. Mittarit ovat luettavissa vastuullisuusraportin kestävyysselvitysosasta.
Olemme laajentaneet henkilöstön tietoisuutta ja osaamista aiheesta koulutuksilla ja viestinnällä, muun muassa kaikille pakollisilla verkkokoulutuksilla. Olemme vuodesta 2018 juhlistaneet Pride-kuukautta ja olleet Helsinki Priden yhteistyökumppani. Pride-kuukauden aikana nostamme monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuuskysymyksiä sisäisessä viestinnässä sekä erilaisissa tapahtumissa ja keskustelutilaisuuksissa.
Töissä Suomessa
Työpaikka on yksi merkittävistä tekijöistä, kun uuteen maahan muuttanut ihminen haluaa integroitua osaksi yhteiskuntaa. Posti onkin isolle joukolle maahanmuuttajia yksi ensimmäisistä työpaikoista ja tärkeässä roolissa arjen opettelusta Suomessa. Emme ota tätä vastuuta kevyesti. Uskomme, että kohtelemalla jokaista työntekijää reilusti ja samojen pelisääntöjen mukaan rakennamme yhdessä kunnioittavaa ja toiset huomioon ottavaa yhteiskuntaa. Autamme monia uusia postilaisia myös arjen käytännön asioissa tuottamalla tietoa monella kielellä ja olemalla ihmisinä läsnä.

