Rekka-autot vastaavat noin kolmanneksen osuudesta kaikista Suomen tieliikenteen päästöistä. Myös me käytämme rahdin kuljettamisessa rekkoja ja osana tavoitettamme painaa omat päästömme nollaan haluamme päästä näistäkin päästöistä eroon.
Tällä hetkellä ainoa raskaan liikenteen päästöjä nopeasti ja merkittävällä tavalla vähentävä keino on käyttää biokaasua polttoaineena. Nesteytetty biokaasu vähentää polttoaineen elinkaaren aikaisia päästöjä jopa 90 prosenttia.
Ja sille tielle olemme myös lähteneet: Rahtipalveluiden ensimmäiset nesteytetyllä biokaasulla kulkevat LBG-rekka-autot (Liquefied Biogas) vastaanotettiin Vantaan rahtiterminaalissa syksyn aikana. Yhteensä LBG-rekkoja on kuluvana vuonna hankittu 10 ja ne saadaan käyttöön vaiheittain syksyllä 2020. Autoja käytetään Rahtipalveluiden runkoliikenteessä ympäri Suomea.
Nesteytetty kaasu on raskaassa liikenteessä jo yleisesti käytössä, mutta nesteytetty biokaasu on vielä harvinainen. Rahtipalveluiden LBG-rekkakalustosta tuleekin nyt Suomen suurin yhdellä toimijalla käytössä oleva nesteytetyllä biokaasulla liikkuva kalusto.
Kaasukäyttöinen kalusto tulee sisältämään kaikkiaan 16 ajoneuvoa, joihin uusien LBG-autojen lisäksi kuuluvat aiemmin hankitut nesteytetyllä maakaasulla kulkevat kuusi LNG-autoa (Liquefied Natural Gas).
10 rekan LBG-kalusto vähentää yhteensä hiilidioksidipäästöjä 1620 tonnia, mikä tarkoittaa lähes 8,6 miljoonan kilometrin ajoa henkilöautolla. Matka vastaa 215 kierrosta maapallon ympäri. Myös LNG vähentää polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä yli 20 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna.
”Alan edelläkävijänä meillä on tärkeä rooli energiatehokkaiden ja kestävien kuljetusratkaisujen kehittäjänä sekä käyttöönottajana”, kertoo Postin Rahtipalveluiden johtaja Antti Wikström.
”Olemme jo pitkään tehneet kehitystyötä rahtikuljetuksista syntyvien päästöjen vähentämiseksi. Kaasukäyttöisen kaluston ja vaihtoehtoisten polttoaineiden lisäsi vaikutamme ympäristöömme tavoitteellisella reittisuunnittelulla, joka kehittyy nopeasti uuden teknologian ja toimintatapojen muutosten ansiosta. Vähennämme ympäristövaikutuksia myös ajotavan aktiivisella seurannalla ja palvelulupausten muutoksilla.”
Uusi LBG-kalusto on varustettu HCT-lisävarusteilla (High Capacity Transport). Toisin sanoen LBG-rekka-autosta voidaan esimerkiksi dollyjen ja B-linkkien avulla rakentaa 68 tonnia painavia jättirekkoja. Yhdessä HCT:ssä on noin 30 % enemmän kuljetuskapasiteettia tavalliseen ajoneuvoyhdistelmään verrattuna. Saman tavaramäärän voi kuljettaa neljän normaalin yhdistelmän sijaan kolmella HCT-yhdistelmällä, jolloin saadaan merkittäviä vähennyksiä ajokilometreihin ja sitä kautta päästöihin.
Taloudellisella ja ympäristöä huomioivalla ajotavalla voidaan vähentää polttoaineen kulutusta noin 10-15 prosenttia. Rahtipalveluiden kaikissa omissa jakelu- ja kuljetusautoissa Suomessa ovat ajotavanseurantalaitteet, joiden avulla kuljettaja näkee oman ajotavan vaikutukset polttoaineen kulutukseen ja sitä kautta päästöjen pienenemiseen.
Uuden LBG-kaluston käyttö on suunniteltu siten, että kaasutankkausasemat löytyvät kätevästi reitin tai terminaalin läheisyydestä.
”Posti on kuljettamisen suunnannäyttäjä valitsemalla uusiutuvan biokaasun runkoliikenteen polttoaineeksi”, sanoo Gasumin raskaan liikenteen myyntipäällikkö Juha-Matti Koskinen.
”Pilotoinneista siirrytään nyt laajasti käyttämään toimiviksi havaittuja vähäpäästöisiä polttoaineratkaisuja. Biokaasun liikennekäyttö on tehokas keino torjua ilmastonmuutosta ja vähentää polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia. Myös nesteytetty maakaasu (LNG) on biokaasun rinnalla mukana ratkaisupaletissa, kun halutaan leikata logistiikan päästöjä.”