Posti Groupin yhteiskuntasuhdejohtajana vuoden 2023 alusta työskennellyt Anna Storm vastaa 1.9.2023 alkaen myös Postin vastuullisuustyön johtamisesta ja kehittämisestä yhdessä konsernin vastuullisuustiimin kanssa.
Yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtajana Stormin vastuulla ovat jatkossakin Postin yhteiskuntasuhdetoiminnan suunnittelu, johtaminen ja toteutus. Tämän lisäksi hän johtaa Postin vastuullisuustyötä ja toimii konsernin vastuullisuustiimin esihenkilönä. Storm raportoi myös jatkossa Anna Salmelle, joka vetää Posti Groupin brändi-, viestintä- ja vastuullisuusyksikköä.
Postin vastuullisuustyötä pitkään luotsannut Noomi Jägerhorn siirtyi keväällä 2023 uusiin tehtäviin Postin sisällä.
”Noomi Jägerhornin johdolla Posti on noussut toimialallaan vastuullisuuden globaaliksi edelläkävijäksi. Kiitän Noomia lämpimästi hänen tekemästään upeasta työstä, joka jatkuu yhtiössä uudessa roolissa. Olen erittäin iloinen, että Posti pystyy tarjoamaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia talon sisällä Noomin ja Annan kaltaisille ammattilaisille. Annan kokonaisvaltainen ymmärrys Postin liiketoiminnasta, vastuullisuuden merkityksen kasvusta sekä sidosryhmiemme odotuksista luo hyvän pohjan tulevaisuuden kehitykselle”, sanoo Anna Salmi.
Vastuullisuus on ollut osa Postin matkaa jo pitkään, ja se on myös keskeinen osa Postin liiketoimintastrategiaa. Haluamme vähentää ympäristölle, ihmisille ja yhteiskunnalle aiheuttamamme harmin niin pieneksi kuin mahdollista ja samaan aikaan käyttää osaamistamme ja resurssejamme asioiden parantamiseksi. Yhtenä esimerkkinä tästä on Postissa tehtävä kunnianhimoinen ilmastotyö: tavoitteemme on painaa omat päästömme nollaan ja kuljettaa fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä.
”On ilo ja kunnia saada jatkaa Postin globaalistikin kunnianhimoisen ja palkitun vastuullisuustyön kehitystä. Jatkamme tietämme kohti fossiilitonta logistiikkaa määrätietoisesti auttaen myös kumppaneitamme tällä matkalla. Sosiaalisen vastuun kysymykset ovat meillä kasvavassa fokuksessa, kuten myös lisääntyvä vastuullisuussääntely. Odotan innolla työskentelyä niin Postin huippuosaajien, asiakkaidemme ja muiden sidosryhmien kanssa vastuullisuustavoitteiden toteuttamiseksi”, sanoo Anna Storm.
Lue lisää Postin vastuullisuustyöstä. posti.com/vastuullisuus/