Flexo Palveluiden toimitusjohtaja Tommi Törmälä siirtyy pois Flexon palveluksesta 1.12.2018.
Törmälä on toiminut Flexon toimitusjohtajana reilut puolitoistavuotta. Hän jättää tehtävänsä siirtyäkseen uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Muutoksen myötä Postin Toimitusketjuratkaisuiden johtaja Harri Kämppä vastaa väliaikaisesti Flexon toimitusjohtajan tehtävistä oman työnsä ohella. Flexo jatkaa yhtiönä markkinoilla entiseen tapaan. Flexon johtoryhmä jatkaa yhtiön johdossa, mutta henkilöiden henkilöesimiessuhteet muuttuvat.
- Flexo on kasvanut reilun puolentoista vuoden aikana yli 1000 henkilön työpaikaksi, ja se palvelee välillisesti 300 asiakasta. Kiitän flexolaisia hienosta työstä ja asiakkaitamme upeasta yhteistyöstä. Sisälogistiikan toimiala on kasvava ja se tulee tarjoamaan huikeita mahdollisuuksia niin asiakkaille oman toiminnan tehostamisessa kuin flexolaisille kattavana työmahdollisuuksina. Nyt koen, että minun osuuteni on tehty ja olen päättänyt siirtyä urallani seuraavaan tehtävään, sanoo Tommi Törmälä.
Postin Toimitusketjuratkaisut-liiketoiminnan johtaja Harri Kämppä kiittää Tommia Flexon kasvattamisesta yhdeksi Suomen merkittävimmäksi sisälogistiikkatoimijaksi.
- Flexo perustettiin syksyllä 2017 ja on nopeasti kasvanut alalla merkittäväksi toimijaksi. Flexo tunnistetaan asiakkaiden piirissä laadukkaaksi ja joustavaksi sisälogistiikan ammattilaisena. Flexon ja flexolaisten joustava palvelu on juuri sitä, mitä asiakkaamme tarvitsevat. Kiitän Tommia tehdystä työstä ja toivon hänelle menestystä jatkossakin.