Kesäkuun merkeissä myös kaloja ja kansallispukuja
Posti julkaisee 6. kesäkuuta postimerkkejä, jotka kuvaavat suomalaisten äänestämiä makusuosikkeja. Kesäkuun luontoaiheisissa postimerkeissä ui suosittuja ruokakaloja. Kansallispukumerkeissä esitellään kahden puvun taidokkaita yksityiskohtia.
Kuusi makua, jotka saavat veden kielelle
Suomalaisia makuja -postimerkkivihkossa esitellään kuusi makuelämystä, jotka suurin osa suomalaisista tuntee omikseen. Postimerkkien aiheet ovat ruisleipä, pullapitko, uudet perunat, kahvi, leipäjuusto ja salmiakki.
Kuvassa keitetyt uudet perunat
– Postin asiakkaat ehdottivat merkkeihin valittuja makuja viime keväänä tehdyssä nettikyselyssä ja Finlandia 2017 -filatelianäyttelyssä, Postin Design Manager Tommi Kantola kertoo.
Postimerkkivihkon suunnitellut Klaus Welp valitsi merkkeihin valokuvat, jotka saavat veden kielelle. – Olen itse selkeiden perusmakujen kannattaja. Eri ruokakulttuurien kirjo ja supermarkettien jättisuuret valikoimat tuntuvat menevän välillä äärimmäisyyksiin.
On hienoa, että perinteiset, yksinkertaiset maut saavat nyt omat merkkinsä, Welp sanoo.
Klaus Welp on itse asunut Meksikossa ja Saksassa yhteensä kuusi vuotta ja kokenut vahvan kaipuun tuttujen kotimaisten makujen perään. – Meksikolainen ruoka on mielestäni maailman parasta, mutta toisella puolella maailmaa olisin ollut valmis maksamaan pienen omaisuuden tuoreesta ruisleivästä ja uusista perunoista tillin kera. Mikään eksoottinen maku ei voittanut elämystä, jonka kotoa lähetetty salmiakkipussi teki.
Suomalaisia makuja -postimerkkivihkossa on kuusi kotimaan ikimerkkiä.
Kaksi herkullista ruokakalaa
Pohjoismaisten postien yhteisen Pohjola-postimerkkisarjan teemana on tänä vuonna kalat.
Graafikkolegenda Erik Bruun, 92, valitsi postimerkkien aiheiksi kaksi suosittua suomalaista ruokakalaa, kuhan ja muikun. – Kuvasin muikut merkkiin parvena ja jos useamman merkin laittaa vaakatasoon peräkkäin, niistä muodostuu päättymätön muikkuparvi, Bruun paljastaa.
Kuvassa suomalainen kala, kuha
Kalapostimerkkien suunnittelu oli Erik Bruunille mieluisa tehtävä. Paistetut muikut ovat Bruunin suurinta herkkua ja kalastaminen on ollut hänelle rakas harrastus jo lapsuudesta saakka. – Pikkuveljen kanssa soutelimme lapsina Sipoon edustalle kalastamaan ja olin aikanaan monta kertaa urheilukalastamassa Inarinjärvellä.
Pohjola: Kaloja -postimerkkiarkissa on kymmenen kotimaan ikimerkkiä.
Kansallispuvut ovat täynnä taidokkaita yksityiskohtia
Graafikko Minna Luoma on suunnittelut pienoisarkin, jossa esitellään kaksi kansallispukua. Uskelan puku edustaa länsisuomalaista perinnettä ja Jääsken puku karjalaista käsityötaitoa ja pukuperinnettä. Pienoisarkkiin on kuvattu kokonaiset kansallispuvut ja itse merkkeihin on suurennettu pukuihin suunniteltuja hienoja yksityiskohtia, mm. tykkimyssy ja paljinsolki.
Valokuviin perustuvat merkit on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Kansallispukukeskuksen kanssa. Suomessa on reilut 400 kansallispukumallia, jotka edustavat juhlapukumuotia parin vuosisadan takaa.
Vaatteiden maailma ei ole Minna Luomalle vieras, sillä, hän on opiskellut graafisen suunnittelun lisäksi tekstiilitaidetta. – Taidokkaasti suunnitellut kansallispuvut edustavat kestävää kehitystä ja asukokonaisuuksien yhdistelmistä voisi ottaa hyvin vinkkiä myös tämän päivän pukeutumiseen, Luoma vinkkaa.
Kansallispuvut-pienoisarkissa on kuusi kotimaan ikimerkkiä.
Ensipäivätapahtuma Helsingin pääpostissa 6. kesäkuuta kello 13–16
Helsingin pääpostissa (Elielinaukio 2) järjestetään ensipäivätapahtuma keskiviikkona 6. kesäkuuta kello 13–16. Tilaisuudessa on myynnissä uusia postimerkkejä, ensipäivänkuoria ja muita postimerkkituotteita sekä mahdollisuus saada lähetyksiin ensipäivänleimoja.
Taiteilijat Erik Bruun ja Minna Luoma ovat paikalla signeeraamassa töitään kello 14–16. Myös Suomen postcrossingyhdistys on mukana tilaisuudessa esittelemässä postikorttiharrastusta.
Kuvamateriaalia median käyttöön
Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin: