Postin ja veteraaniliittojen jo neljänä vuotena järjestämä korttikampanja keräsi lähes 32 000 korttia. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen sotiemme veteraani saa useamman itsenäisyyspäivän tervehdyksen suomalaisilta. Postilla on ilo toimittaa kortit veteraaneille itsenäisyyspäiväksi.
− Suomalaisten tahto ilahduttaa korttikampanjamme kautta on koskettavaa. Lähetetyistä korteista välittyy kiitollisuus ja kunnioitus veteraanien tekemää työtä kohtaan, sanoo jouluntekijä Johanna Rouhe Postilta.
Yksityishenkilöiden lisäksi korttikampanjaan intoutui niin yrityksiä kuin yhteisöjä. Myös puolustusministeriö osallistui korttikampanjaan.
Könöpellon koulun 5B luokka Varkaudesta oli yksi kouluista, joka osallistui veteraanien muistamiseen. Opettaja Katri Ruuska teki luokkansa kanssa kortteja veteraaneille jo kolmatta kertaa. Ruuskan mielestä itsenäisyys ja siihen liittyvät asiat ovat tärkeitä myös EU:n aikakautena kasvaneille.
-Lapsia ei tarvinnut tempaukseen erikseen houkutella. Heistä on hyvä juttu, että verrattain pienellä teolla saa paljon hyvää mieltä aikaiseksi. Ensimmäisellä kerralla kuuntelimme veteraanien kertomuksia sodasta sekä keskustelimme siitä, kenen suvussa on sodassa mukana olleita. Kampanjan alkaessa palauttelemme asian aina mieleen veteraanien kertomusten avulla ja kuuntelemme Finlandian, kertoo Ruuska jo perinteeksi muodostuneesta tavasta.
Viime vuonna Suomi 100 - itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi suomalaiset lähettivät veteraaneille liki 50 000 tervehdystä. Yksi kortin saaneista on 94-vuotias sotaveteraani ja kunniakansalainen Ola Johannes Miettinen.
− Kyllä minä muistan saaneeni kortin viime vuonna. Kiitos tuntui hyvältä, vaikka en tuntenutkaan lähettäjää, Miettinen kertoo.
-Lämmin kiitos kaikille kortin lähettäneelle. Jokainen kortti lämmittää ja tuo iloa veteraanin arkeen. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja Suomen ystäville, Rouhe toivottaa.