COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Seinäjoki on Postin elintarvikelogistiikan merkittävä solmukohta

31.8.2017

- Investointi lämpötilasäädeltyyn terminaaliin ja varastoihin palvelee kattavasti koko Suomen elintarviketeollisuutta

Seinäjoella Yhdistelmäväylällä Postin uudet lämpötilasäädellyt terminaali- ja varastotilat toimivat elintarvikelogistiikan merkittävässä solmukohdassa. Terminaaliin saapuvat elintarvikkeet keräillään ja yhdistellään ennen niiden kuljetusta. Siellä myös varastoidaan ja mureutetaan lihatuotteita. Työtä tehdään ympäri vuorokauden, suurin osa työstä tehdään kuitenkin illalla ja yöllä.

Postin Kuljetuspalveluiden johtaja Jaakko Kaidesoja sanoo uusien tilojen ja Seinäjoella työskentelevien postilaisten palvelevan kattavasti Suomen elintarviketeollisuutta, päivittäistavarakauppaa ja Foodservice-sektoria.

- Toimimme yhteistyökumppanina niin päivittäistavaralogistiikassa kuin ruuan verkkokaupassa. Seinäjoen terminaalin ja varaston kautta kulkevat tuoretuotteet, vihannekset, hedelmät ja esimerkiksi lihatuotteet kattavasti koko Suomen päivittäistavarakauppoihin, yrityksiin, ravintoloihin, hotelleihin ja vaikkapa suomalaisille koteihin.

Tilojen lämpötilat on säädetty tarkasti vastaamaan tuotteiden lämpötilasäilytysvaateita ja -määräyksiä. Lämpötilat ovat +2 celsiusasteesta -20 celsiusasteeseen. Tuotteet ovat koko toimitusketjun ajan niille määritellyissä lämpötiloissa.

Posti otti vuonna 2016 harppauksen kohti elintarvikelogistiikan johtavaa asemaa neutraalina palvelukumppanina. Yritysostoilla osaksi Postia tulivat lämpötilasäädeltyyn logistiikkaan erikoistunut seinäjokelainen Veine ja Pohjois-Suomessa leipomoelintarvikkeiden kuljetukseen erikoistunut Kuljetus Kovalainen.

- Seinäjoella näissä tiloissa on noin 80 postilaista töissä ja omien kuljettajien lisäksi alueella on noin 30 päätoimista kuljetuskumppania. Kaikkiaan meillä Postissa noin 10 000 henkilöä tekee logistisia työtehtäviä. Työllistämme Suomessa yli 800 kuljetusyhteistyökumppania. Paikalliset yhteistyökumppanit mahdollistavat lokaalit palvelut.

Posti on toiminut jo pitkään elintarvikelogistiikassa. Kuntien ja kaupunkien ateriakuljetuksissa Posti on palvellut vuodesta 1997 alkaen. Nykyisin Posti vastaa noin 100 kunnan ateriakuljetuksista. Posti palvelee niin suurten yritysten kuin pienyrittäjien ruoan verkkokauppakuljetuksissa, panimoteollisuuden juomalogistiikassa, kuivaelintarvikkeiden toimitusketjuratkaisuissa kuin esimerkiksi leipomotuotteiden kuljetuspalveluissa.

Tiedot Postin Seinäjoen terminaalista ja varastoista:

  • valmistunut vuonna 2017 tilaa yhteensä noin 8 500 m²

  • terminaalitilat ovat kahdessa lämpötilassa: +2 C ja + 6 - +8 C

  • elintarvikkeille tarkoitetut varastotilat ovat kahdessa lämpötilassa -20 C ja -1 C

  • tiloissa on myös muille kuin elintarvikkeille tarkoitettu varastotila, jonka lämpötila on + 15 C

  • tilojen kautta kulkee arkisin noin 2 500 rullakkoa ja

  • terminaalin pihassa käy noin 80 kuljetusajoneuvoa