25 vuotta sitten Sari Salonen oli ujo parikymppinen, jota kauhistutti ajatus ihmisten edessä työskentelystä. Hän päätyi kokeilemaan varhaisjakelua, ja työ vei mennessään – lopulta aina konsernin laajuisiin asiantuntijatehtäviin asti.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.
Tutustu uramahdollisuuksiin Postilla »
Sari Salonen on varma, että jos joku olisi kertonut hänelle millainen ura ylioppilaskeväänä napatusta varhaisjakelun työpaikasta hänelle aukeaakaan, hän ei olisi uskonut.
Salosen 25-vuotiselle Posti-uralle on mahtunut muun muassa rohkeutta vaatineita ura-askeleita, ura-unelmien toteutumista sekä unelmapestin loppuminen ja siitä seurannut uusi alku.
Lue Sari Salosen uratarina hänen elämänsä kolmen risteyskohdan kautta:
1. Elämän ensimmäisen palkkapäivän fiilis ei unohdu
En ollut ylioppilaskeväänä ollenkaan varma, miten lähtisin rakentamaan elämääni ja tienaamaan omat rahani. Siihen aikaan olin ujo parikymppinen, jota lähinnä kauhistutti ajatus kaupan kassalla työskentelystä tai mistään muusta asiakaspalvelusta.
Sukulaisten vinkkaamana päädyin kokeilemaan varhaisjakelua. Itsenäisesti hoidettava yötyö sopi täydellisesti silloiselle introvertille luonteelleni. Samalla tunsin tekeväni jotain tärkeää, sillä aamun lehtien perille toimittaminen oli minulle kunnia-asia.
Valoisina kesäöinä varhaisjakelu oli kuin oma maailmansa. Oli hetkiä, jolloin pysähdyin katsomaan auringonnousua ja hitaasti heräilevää kaupunkia.
Muistan vieläkin sen tunteen, kun sain ensimmäisen palkkani. Yhtäkkiä tajusin, että voisin itse päättää, mihin rahani käytän. Siinä oli jotain todella aikuismaista. Vihdoin seisoin täysin omilla jaloillani ja pystyin huolehtimaan itsestäni yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.
Työ varhaisjakelussa vei minut mukanaan, ja päädyin jatkamaan sitä kahdentoista vuoden ajan. Olen älyttömän ylpeä näiden vuosien kerryttämästä työkokemuksesta.
Se mahdollisti minulle hypyn kohti täysin erilaisia työtehtäviä ja uraa, jollaisesta juuri ylioppilaaksi kirjoittanut Sari ei olisi osannut kuvitellakaan.

2. Hyppy työturvallisuustehtäviin auttoi löytämään unelmien työn
Vuoden 2011 lopussa kollega vinkkasi, että alueellemme haetaan työsuojeluvaltuutettua. Hänen mielestään homma voisi sopia minulle. Aluksi epäilin, että olisiko minusta siihen. Mitä jos tehtävä vaatisi liikaa esilläoloa? Lopulta rohkaistuin hakemaan ja tulin valituksi.
Elämäni muuttui radikaalisti. Olin tottunut työskentelemään itsenäisesti yöllä, ja yhtäkkiä olin mukana palavereissa, keskustelemassa työnantajan kanssa ja edustamassa koko jakeluhenkilöstöä.
Onneksi sain esihenkilöiltä valtavasti tukea. Erityiskiitos Tanja Mantere ja Marjo Rehn. He näkivät potentiaalini ja uskoivat minuun enemmän kuin itse uskalsin uskoa. Minut ohjattiin koulutuksiin, joissa pääsin syventämään tietämystäni työsuojelusta.
Hiljalleen ymmärsin, ettei tämä ollut vain välivaihe uralla – tästä voisi tulla minun juttuni. Ja näin tapahtui, sillä vuosien varrella olen päässyt työskentelemään Postin työturvallisuusasiantuntijana ja sittemmin työsuojelupäällikkönä.
Kipinä työturvallisuuteen syttyi, kun osallistuin ensimmäistä kertaa työturvallisuuskorttikoulutukseen. Siellä kouluttaja Jaana Luomanen LähiTapiolasta sai minut oivaltamaan, miten laaja ja tärkeä aihe tämä on. Se tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin ja löytänyt sen, mitä olen sisimmässäni aina halunnut tehdä.
Työturvallisuuden parissa työskentely on tuonut minulle suurta ammattiylpeyttä. On ollut mieletöntä huomata, että osaan työni ja saan siitä hyvää palautetta. Työsuojelupäällikön rooli oli minulle salainen unelma, jonka toteutumisen Posti lopulta mahdollisti.
3. Unelmaroolin päättyminen johti kansainväliseen asiantuntijarooliin
Ehdin työskennellä unelmieni roolissa viitisen vuotta, kunnes eteen tuli odottamaton käänne. Kuulin, että tehtäväni työsuojelupäällikkönä päättyy. Alkujärkytyksen jälkeen ymmärsin, että tämä oli uuden alku – mahdollisuus kasvaa ja oppia vielä lisää.
Minulle tarjottiin uutta roolia terveydestä, turvallisuudesta ja ympäristöstä vastaavana HSE-asiantuntijana, jossa aloitin vuoden 2025 tammikuussa. Koko konsernin tasoinen sekä myös Ruotsiin ja Baltiaan vaikuttava tehtävä tuntui isolta harppaukselta.
Mitä enemmän olen päässyt tehtävään sisälle, sitä innostuneempi olen. Nyt saan laajemman kuvan siitä, miten Postin työturvallisuutta sekä henkilöstö- ja ympäristöasioita voidaan kehittää.
Odotan eniten sitä, että pääsen rakentamaan työturvallisuuden standardeja ja yhtenäistämään käytäntöjä koko konsernin tasolla. Se on iso työ, mutta juuri se tekee siitä kiinnostavaa. Tämä rooli haastaa minut uudella tavalla – ja se tuntuu hyvältä.
Olen kulkenut saman työnantajan matkassa nyt 25 vuotta. Posti on antanut minulle niin paljon mahdollisuuksia, etten usko olevani lähdössä mihinkään. Täällä saan varmasti jatkossakin oppia, kouluttautua ja kehittyä.
Tässä vaiheessa uraani haluaisin sanoa vastavalmistuneelle itselleni, että hyppää rohkeammin mahdollisuuksiin. Älä arastele, äläkä epäile itseäsi niin paljon – sinusta voi tulla vaikka mitä! Uskalla sanoa kyllä uusille haasteille, sillä ne vievät eteenpäin enemmän kuin uskotkaan.

5 syytä, joiden vuoksi Sari Salonen suosittelee Postia työnantajana:
1. Huippukollegat. "Meillä on tapana tehdä yhdessä ja auttaa toisiamme roolista riippumatta. Työkavereillani on valtavasti erilaista kokemusta, tietotaitoa ja osaamista. Täällä pääsee työskentelemään huikeiden ihmisten kanssa."
2. Turvallinen työpaikka. "Viime vuosina olemme kehittäneet aktiivisesti työturvallisuutta. On hienoa olla tässä mukana ja mahdollistaa postilaisten työskentely turvallisessa ja terveessä työpaikassa."
3. Samaistuttavat arvot. "Postin arvot ovat henkilöstön itse luomat, ja siksi koen ne vahvasti omakseni. En voisi työskennellä yrityksessä, jonka arvot eivät vastaa omiani."
4. Välittävä johtaminen. "Kaikki Postin esihenkilöt osallistuvat Välittävä johtaja -koulutusohjelmaan, sillä haluamme tarjota nykyisille ja tuleville postilaisille laadukasta johtamista. En olisi tässä pisteessä ilman empaattisia esihenkilöitäni, jotka ovat tukeneet minua urani varrella."
5. Kansainväliset työmahdollisuudet. "Massiivisena ja valtakunnallisena toimijana Posti tarjoaa paljon erilaisia urapolkuja ja rooleja, joita olen päässyt itsekin kokeilemaan. Jatkuvan kasvun myötä meillä voi myös luoda kansainvälistä uraa."
Kiinnostuitko Postin uramahdollisuuksista? Tutustu avoimiin työpaikkoihin »
Uratarina on toteutettu yhteistyössä Duunitorin kanssa. Kirjoittaja: Emilia Backman Kuvat: Niko Raappana