Verkkokauppa ei ole enää yksin nuorten harrastus. Suomalaisista jo yli 80 % on ostanut tavaroita verkosta, ja yli 65-vuotiaistakin 26 % tekee verkko-ostoksia kuukausittain, ilmenee Postin verkkokauppatutkimuksesta.
Posti on selvittänyt suomalaisten verkko-ostamisen kehitystä kuukausittaisilla mittauksilla elokuusta 2016 lähtien yhteistyössä Taloustutkimuksen ja Kantar TNS:n kanssa.
Verkkokauppa on kaiken aikaa lisännyt suosiotaan, ja verkosta ostamisesta on tullut vakiintunut ostotapa kaikissa ikäryhmissä. Tuoreimman kyselyn mukaan 43 % suomalaisista on tehnyt verkko-ostoksia viimeisen kuukauden aikana.
- Nuoret ovat kaikkein aktiivisimpia verkko-ostajia, ja 74 % alle 25-vuotiaista on ostanut tavaroita verkosta heinä-syyskuussa. Verkkokauppa ei ole kuitenkaan enää pelkästään nuorten juttu, vaan ikääntyneistäkin valtaosa on ainakin kokeillut verkko-ostamista. Aktiivisesti kuukausittain ostoksia tekeviä 65-79-vuotiaita on 26 %, sanoo Business Insight Manager Ville Huuhtanen Postista.
Heinä-syyskuussa 2017 tavaroiden verkko-ostoksia tehneistä suomalaisista 32 % aikoo tutkimuksen mukaan lisätä verkko-ostamista seuraavan 12 kuukauden aikana. Eniten verkko-ostamista ilmoittavat lisäävänsä aktiiviostajat.
Vaatteet ja kengät suosituimmat tuotteet
Kodin elektroniikka, tietotekniikka, puhelimet ja muut tarvikkeet sekä vaatteet ja kengät ovat Postin tutkimuksen mukaan verkkokaupan suosituimpia tavaroita.
Verkko-ostoksia tehneistä 42 % osti vaatteita, kenkiä ja asusteita. Kodin elektroniikka, tietotekniikka, puhelimet ja laitteet ovat kakkossijalla, niitä on ostanut 21 % ostajista. Liki joka viides osti kauneus- ja terveystuotteita sekä lääkkeitä. Ruokaa verkosta osti 5 % vastaajista.
Verkko-ostoksista palautetaan 8 %. Vaatteita, kenkiä, asusteita ja sisustustuotteita palautettiin muita tavaroita useammin. Alle 25-vuotiaat palauttavat ostoksiaan useammin kuin vanhemmat ikäluokat.
Hinta ja helppous ovat keskeisimmät syyt ostaa verkosta
Keskeisimmät syyt verkko-ostosten tekemiseen ovat edulliset hinnat ja mahdollisuus tehdä ostoksia silloin kun itselle sopii parhaiten.
- Ostaminen koetaan myös vaivattomaksi. Verkko-ostosten tekemistä varten ei tarvitse lähteä kotoa, ja tuotteita voi vertailla kaikessa rauhassa. Helppoutta lisäävät pakettiautomaattien laajat aukioloajat. Verkosta löytyy myös tuotteita, joita ei ole tarjolla kivijalkakaupoissa, toteaa Huuhtanen.
Verkko-ostamisen turvallisuuteen liittyviä epäilyjä tai sopivan maksuvälineen puuttumista ei tutkimuksen mukaan koeta verkko-ostamisen esteeksi, vaan suurin este verkko-ostamiselle oli ostotarpeen puuttuminen. Lähes puolet niistä vastaajista, jotka eivät aio tehdä verkko-ostoksia seuraavan kuukauden aikana, kertoi saavansa kaiken tarvitsemansa kivijalkakaupoista ja myymälöistä.
Suomalaiset käyttivät tavaroiden verkko-ostoksiin yli 5 miljardia euroa vuodessa
Vuonna 2016 suomalaiset käyttivät tavaroiden verkko-ostoksiin yhteensä 5,2 miljardia euroa. Kasvava trendi on, että ostoksista kansainvälisen verkkokaupan osuus kasvaa. Tammi-syyskuussa ulkomaisista verkkokaupoista ostettujen lähetysten osuus oli kasvanut 68 %:iin, kun vuonna 2016 osuus oli 62 %. Enää alle kolmasosa käytetystä rahamäärästä käytettiin kotimaisissa verkkokaupoissa.
Entistä useampi verkko-ostos tehdään Kiinasta. Postialan järjestö IPC:n vuoden 2016 verkkokauppatutkimuksen mukaan Suomeen tilatuista verkkokaupan lähetyksistä 21 % tuli Kiinasta, 18 % Saksasta, 12 % Ruotsista, 11 % Isosta-Britanniasta ja 11 % Tanskasta.
Lähetysmaa usein epäselvä
Kuluttajille ei ole kuitenkaan aina selvää, mistä maasta verkkokaupan tavaralähetys on lähetetty, sillä verkkokaupan logistiset ketjut ovat monimutkaisia. Kuluttajien käsitykseen tavaran lähetysmaasta vaikuttaa erityisesti verkkokaupan suomenkielisyys. Suomen kieli ei kuitenkaan tarkoita, että verkkokauppa olisi suomalainen.
Kysymykseen "Mistä maasta tilaamasi tavara lähettiin?", 54 % vastaajista arvioi tavaran tulleen Suomesta. Todellisuudessa heinä-syyskuussa 2017 ulkomaisten verkkokauppojen osuus lähetyksistä oli 68 %.
Black Friday käynnistää huippusesongin
Huomenna perjantaina vietetään maailmanlaajuista verkkokaupan huippupäivää Black Fridayta, joka tunnetaan Suomessakin hyvistä tarjouksista ja halvoista hinnoista.
- Suomalaiset ovat innokkaita verkkoshoppailijoita. Emme odota vilkasta pakettipäivää vain perjantaista, vaan Black Friday -kampanjat kestävät tyypillisesti vielä viikonlopunkin yli. Verkkokaupan volyymi kasvaa jatkuvasti Suomessa, ja arvioimme, että ensi vuonna kasvu on noin 10 % luokkaa, toteaa Postin verkkokaupan liiketoimintakonsepteista vastaava johtaja Saara Pietilä.
Pietilän mukaan tänä vuonna pakettitoimituksissa rikotaan kaikki aikaisemmat ennätykset.
- Loppuvuosi tarkoittaa Black Fridayn ja joulun ansiosta huippusesonkia. Varaudumme yli 30 % viikkovolyymin kasvuun, ja avaamme noin sata väliaikaista pop up -noutopistettä eri puolille Suomea, Pietilä lisää.
Verkkokaupan määritelmä
Tässä tutkimuksessa verkkokaupalla ja verkko-ostamisella tarkoitetaan tavaran tilaamista internetin kautta.
Verkkokauppaan tässä tutkimuksessa eivät kuulu palvelut (esim. Airbnb), digitaaliset sisällöt (esim. e-kirjat, pääsyliput, matkaliput, hotellivaraukset, vakuutukset) tai tavaroiden ostaminen yksityishenkilöiltä erilaisista tori-, huutokauppa- ja yhteisösivustoilta.
Postin verkkokauppatutkimuksen tiedonkeruu tehdään aina kuukausittain, jolloin tutkimukseen osallistuvilta kysytään edellisen kuukauden verkko-ostoksista. Tutkimukseen vastaa tällä hetkellä 1 000 suomalaista, jotka ovat edustava otos suomalaisista 18-79-vuotiaista internetin viikkokäyttäjistä.
Suomalaiset käyttävät tavaroiden verkko-ostoksiin vuodessa 5,2 miljardia euroa, ulkomaisista verkkokaupoista vastaanotettujen tavaralähetysten osuus on kasvussa.