COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Postin varhaisjakelupalvelu laajenee Kaakkois-Suomeen

29.5.2017

Posti vahvistaa sanomalehtien varhaisjakelupalveluaan. Kaakon Viestinnän varhaisjakelutoiminnot siirtyvät Postille 31. toukokuuta. Lehden tilaajille palvelut jatkuvat ennallaan. Sopimuksen myötä Posti Palvelut Oy:öön siirtyy noin 400 Kaakon Viestinnän varhaisjakajaa vanhoina työntekijöinä.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme yhdessä lehtitalojen kanssa löytäneet keinoja, joilla voimme tukea sanomalehtien elinkaarta. Suomalaiset arvostavat aamukahvipöytään tuotua sanomalehteä, Postin lehtipalveluista vastaava johtaja Risto Savikko sanoo.

Postin hoitama varhaisjakelu laajentuu Etelä-Karjalassa Lappeenrannan, Kymenlaaksossa Kotkan ja Kouvolan sekä Etelä-Savossa Mikkelin ja Savonlinnan alueille.

- Yhteistyö Postin kanssa turvaa asiakkaille myös tulevaisuudessa laadukkaan varhaisjakelupalvelun, jossa sanomalehti tuodaan asiakkaalle jatkossakin kuten tähän saakka. Näkemyksemme mukaan Postilla on parhaat edellytykset toteuttaa, ylläpitää ja kehittää varhaisjakelutoimintaa tulevaisuudessa, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Koskinen Kaakon Viestinnästä.

Viidestä pörssilistatusta mediatalosta neljä käyttää Postin varhaisjakelua

Kaakon Viestinnän varhaisjakeluhenkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Muutoksella ei ole vaikutusta Postin muuhun varhaisjakelupalveluun tai -henkilöstöön.

- Toivotan Kaakon Viestinnän varhaisjakeluhenkilöstön lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. Kilpailu on kovaa, mutta postilaisilla on rautainen ammattitaito sanomalehtien jakelussa ja Postilla on tarjota koko Suomen kattava palveluverkko, Risto Savikko sanoo.

Tällä hetkellä viidestä julkisesti listatusta sanomalehtikustantajasta Sanoma ja kolme muuta käyttävät Postin varhaisjakelua, mikä osaltaan kertoo Postin jakelupalveluiden kilpailukyvystä ja laadusta. Postissa työskentelee 1. kesäkuuta alkaen yhteensä noin 2 300 varhaisjakajaa.

Postin strategiassa kirjeiden ja lehtien jakelu pysyy jatkossakin liiketoiminnan ytimessä.

-Teemme koko ajan lujasti töitä ja haemme uusia ratkaisuja, jotta pystymme tarjoamaan mahdollisimman laajat ja laadukkaat sekä kustannuksiltaan kilpailukykyiset sanomalehtien jakelupalvelut lehtitaloille. Postin tavoitteena on jakelumäärien laskusuunnasta huolimatta pidentää jakelupalvelujen ja sanomalehtien elinkaarta mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen, Risto Savikko painottaa.