COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Posti vahvistaa vastuullisuusosaamistaan uusilla osaajilla

25.4.2024

Posti on vahvistanut vastuullisuusosaamistaan kolmella uudella asiantuntijalla. Muuttuva sääntely-ympäristö ja voimakkaasti kasvava tarve tiedon keräämiseen ja raportointiin sekä vastuullisuuden rooli osana yritysten yhteiskunnallista positiota asettavat uusia tarpeita, joihin osaamisella pystytään nyt entistä paremmin vastaamaan. Lisäksi Postin vastuullisuus ja yhteiskuntasuhteet -tiimin sekä konsernitalouden yhteistyö syvenee entisestään.

KTM Silla Reiman on nimitetty vastuullisuusasiantuntijaksi (Sustainability Specialist), ja hän työskentelee erityisesti Postin ympäristö- ja ilmastotyön parissa. Lisäksi Silla on mukana sekä yhtiön vastuullisuusraportoinnin että asiakkaiden päästöraportoinnin kehitystyössä. Silla on aikaisemmin toiminut asiantuntijana vastuullisuuskonsultoinnin parissa, keskittyen erityisesti päästölaskentaan sekä ilmastotavoitteisiin ja -tiekarttoihin. Lisäksi Sillalla on kokemusta lukuisista vastuullisuusraportoinnin viitekehyksistä ja vastuullisuustietojen varmentamisesta.

"On hienoa päästä konkreettisesti edistämään vastuullisuustyötä Postin kaltaisessa edelläkävijäyrityksessä ja toimialalla, jossa vastuullisuustyöllä voidaan aidosti luoda laajaa vaikuttavuutta", Silla Reiman sanoo.

Viimeiset puoli vuotta yritysvastuun asiantuntijaharjoittelua Postilla tehnyt VTM Hanna Kumpulainen on nimitetty määräaikaiseksi vastuullisuusasiantuntijaksi (Sustainability Specialist). Hän keskittyy erityisesti Postin CSRD-tiekartan edistämiseen, vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhderaportointiin sekä Postin vastuullisuustavoitteiden edistämiseen Baltian toiminnoissa. Tämän lisäksi Hanna avustaa Postin yhteiskuntasuhde- ja vaikuttamistyössä. Hanna on työskennellyt aiemmin muun muassa Ulkoministeriössä sekä Niken EMEA-pääkonttorin lakiosastolla kaupallisten sopimusten ja EU-regulaatiovaikuttamisen parissa.

”Posti on vastuullisuustyön edelläkävijä ja merkittävä suomalainen työnantaja, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet ilmaston, ihmisten ja yhteiskunnan hyväksi. On suuri ilo saada jatkaa työskentelyä Postilla tänä hyvin mielenkiintoisena aikana, kun vastuullisuussääntely kehittyy ja uusien vaatimusten toimeenpano on vauhdissa”, Hanna Kumpulainen toteaa.

KTM Hanna Kuusela on nimitetty konsernin taloustiimiin vastuullisuusraportoinnin päälliköksi (Sustainability Reporting Manager). EU:n kestävyysraportointidirektiivi (CSRD) tuo yrityksille uudenlaisia vaatimuksia vastuullisuuden raportoinnista osana hallituksen toimintakertomusta, ja tavoitteena on saada tiedon laatu samantasoiseksi taloudellisen tiedon kanssa. Hanna koordinoi konsernitasolla tähän liittyvän lainsäädännön implementointia. Hannalla on kokemusta muun muassa Outokummun konsernilaskennasta ja KPMG:n vastuullisuuskonsultoinnista sekä vastuullisuusdatan kehittämisestä finanssisektorilla ja eri startupeissa.

"Vaikka CSRD on raportointidirektiivi, on sen tavoitteena ohjata rahoitusta ja siten yrityksiä enenevässä määrin kestävään liiketoimintaan. Tässä työssä tärkeää ei siis ole pelkästään kehittää vastuullisuusdatan raportointia ja laatua, mutta myös tuoda näkyväksi ne olennaiset asiat, joita varten meillä tulee olla selvät vastuut, strategia, mittarit ja tavoitteet", Hanna Kuusela sanoo.

Silla Reiman ja Hanna Kumpulainen raportoivat Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Stormille. Hanna Kuusela raportoi Group Financial Controller Erika Maanpäälle.