COMPANY
Posti siirtyi sähköön myös rekkakuljetuksissa – ensimmäinen sähköinen ajoneuvoyhdistelmien vetäjä käyttöön
Tiedotteet ja uutiset

Posti siirtyi sähköön myös rekkakuljetuksissa – ensimmäinen sähköinen ajoneuvoyhdistelmien vetäjä käyttöön

11.5.2023

Posti on ottanut käyttöön ensimmäisen sähköisen rekka-auton eli puoliperävaunun vetoauton. Volvon FM 42T Electric on Postin ensimmäinen sähkörekka ja harvinaisuus Suomen maanteillä. Kaikkiaan vastaavia ajoneuvoja on rekisteröity maassa vasta muutama kappale.

Sähkörekka on Postin fossiilittoman kuljetuskaluston uusin tulokas. Yhtiöllä on ollut aiemmin yksi sähköinen kuorma-auto. Niiden määrä kasvaa kuluvan vuoden aikana kymmeneen. Sähköisiä pakettiautoja oli viime vuoden lopussa noin 200 kappaletta ja määrää ollaan kuluvan vuoden aikana kasvattamassa 300:en. Kaikki Postin käyttämä sähkö on uusiutuvaa, joten sähköisellä kalustolla ajo on täysin fossiilitonta.

Lisäksi Postilla on Suomen suurin nesteytettyä biokaasua eli LBG:tä käyttävä 29 rekan laivue. Näitä autoja ollaan ottamassa tämän vuoden aikana käyttöön kuusi kappaletta lisää. Lisäksi hankinnassa on 12 kappaletta paineistettua biokaasua eli CBG:tä käyttävää kuorma-autoa nykyisten kahden lisäksi.

Posti kertoi lokakuussa 2022 uudesta puhtaan kuljetuskaluston tiekartasta, joka sisältää suunnitelman jopa tuhansien uusien sähkö-, biokaasu- ja vetyautojen käyttöönotosta vuoteen 2030 mennessä.

“Tavoitteemme on olla kaikessa tiekuljettamisessa fossiilivapaita seuraavan kuuden ja puolen vuoden aikana. Autoilimme jo viime vuonna yli 20 miljoonaa kilometriä fossiilivapaasti ja nopeasti uudistuva puhdas kalustomme vie meitä kohti asettamaamme tavoitetta”, sanoo Postin ilmasto- ja luontojohtaja Anna Heino.

Uusi FM Electric -sähkörekka tullaan näkemään sekä pääkaupunkiseudun väylillä että pilotteina runkoliikenteessä Vantaalla sijaitsevan PKS-terminaalin, Turun Liedossa sijaitsevan terminaalin sekä Tampereen Pirkkalassa sijaitsevan terminaalin välillä.

”Hankimme kokemuksia eri fossiilittomista käyttövoimista kaikissa kaluston kokoluokissa. Ajamme fossiilittomalla kalustolla erilaisilla reiteillä niin lähiliikenteessä taajamissa kuin pidempiä terminaalien välisiä runkoliikennevuoroja”, sanoo Postin kuljetuspalveluiden johtaja Ari Olli. “Olemme esimerkiksi jo käyttäneet Volvon 17-tonnista sähkökuorma-autoa rahtituotteiden jakelussa pääkaupunkiseudulla noin puolentoista vuoden ajan ja kokemukset käytöstä ovat positiivisia. Fossiilittomien käyttövoimien tekniikan kehittyessä nopeasti niiden toimintasäteet ja kustannustehokkuus dieseliin verrattuna paranevat koko ajan.”

Auton akustokapasiteetti on 540 kilowattituntia ja sen toimintasäde on yli 300 kilometriä. Pikalataus voidaan tehdä jopa 250 kilowatin teholla.

Autoa ladataan tällä hetkellä pääasiassa Postin PKS-terminaalin sekä Pirkkalan ja Liedon terminaalien suurteholatausasemilla. Ajoneuvoa voidaan lisäksi jo nyt ladata myös asiakkaiden lastaus- ja purkupaikoilla, pääteiden levähdyspaikoilla, huoltoasemilla sekä muissa julkisissa latauspisteissä.

Tekniset tiedot: Volvo FM 42T Electric

  • Korkea makuuohjaamo: CAB-HSLP

  • Voimalinja: 490 kW

  • Akusto: 540 kWh

  • Akseliväli: 3900 mm

  • Lataus: AC 43 kW // DC 250 kW

  • Latauspistoke: CCS2 // Type2

  • Alusta: Täysilmajousitteinen