Viroon Itellalle rakennettava logistiikkakeskus on merkittävä investointi Postin Baltian pakettiliiketoimintaan. Valmistuttuaan uusi yksikkö Raen kunnassa, lähellä Tallinnaa, on yksi Postin suurimmista lajittelukeskuksista Baltiassa.
Rakennustyöt 3 hehtaarin kokoisella alueella alkavat toukokuun alussa 2024. Logistiikkakeskus on kooltaan noin 7500 neliömetrin kokoinen, ja sen odotetaan olevan käyttövalmis vuoden 2025 alussa. Tontti mahdollistaa tulevaisuudessa keskuksen laajentamisen edelleen 2400 neliömetrillä.
Kyseessä on merkittävä investointi Postin pakettiliiketoimintaan Virossa, sillä kokonaisinvestointi on noin 14 miljoonaa euroa.
Palvelemme asiakkaitamme nopeilla ja luotettavilla pakettitoimituksilla
"Arvioidemme mukaan verkkokaupan kasvu Virossa jatkuu voimakkaana, samoin pakettiautomaattien suosio suosituimpana toimitustapana. Pakettienkäsittelykapasiteettimme lähes kolminkertaistuessa uuden logistiikkakeskuksen myötä, vahvistamme laatujohtajan asemaamme entisestään, myös sesonkikiireiden aikana. Haluamme ylittää meille asetetut korkeat vaatimukset", sanoo Itellan Baltian toiminnoista vastaava Gediminas Mickus.
Itella palvelee verkkokaupasta tilaavia kuluttajia Virossa Smartpost-pakettiautomaateilla. Smartpost valittiin hiljattain yhdeksi Viron suositelluimmista palveluista. Smartposteihin toimitettujen pakettien määrä on kasvanut jatkuvasti, sillä pakettitilausten määrä Virossa on kasvanut 17 % viimeisten 12 kuukauden aikana (lähde: Estonian Ecommerce Association).
Vastuullista pakettilajittelua hyvällä työntekijäkokemuksella
Uuden keskuksen myötä automaatiotason Itellan pakettilajittelussa nousee ja kapasiteetti kasvaa merkittävästi. Rakennuksen anturijärjestelmä mahdollistaa etäohjauksen ja esimerkiksi energiatehokkuuden jatkuvan seurannan. Myös sähköautojen latausmahdollisuuksiin panostetaan.
"Uudessa keskuksessa on kapasiteetti ladata jopa 82 sähköautoa. Tarkoitus on ottaa latauspisteet käyttöön vaiheittain vuoteen 2030 mennessä, jolloin Postin tavoite on kuljettaa fossiilivapaasti. Keskuksen suunnittelussa on myös huomioitu työntekijäkokemus ja korkeat työturvallisuusstandardit", kertoo Erich Jeerik, joka työskentelee Itellan operatiivisena johtajana Virossa.
Rakentamisesta vastaa virolainen rakennusliike NOBE.