COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

OpusCapita järjestää uudelleen toimintojaan

3.5.2018

OpusCapita käynnistää 3.5.2018 toimintojensa uudelleenjärjestely -ohjelman tuottavuuden parantamiseksi yhtiössä. Ohjelman tavoitteena on kohdistaa entistä paremmin yhtiön sisäiset resurssit tuotekehitykseen tehtävien investointien tukemiseksi ja asiakaskokemuksen parantamiseksi.

Osana uudistusohjelmaa OpusCapita aloittaa yhteistoimintaneuvottelut jokaisessa toimintamaassaan. Alustavan arvion mukaan henkilöstön vähentämistarve Suomessa on enintään 20 henkilöä. Muissa maissa vähennystarve on yhteensä enintään 20 henkilöä. Lopullinen vähennystarve selviää neuvotteluiden päätyttyä. OpusCapitalla on yhteensä 390 työntekijää.

- Tällä muutoksella haluamme varmistaa kilpailukykymme olla asiakkaillemme luotettavin kumppani taloushallinnon prosessien digitalisoinnissa ja automatisoinnissa. Uusi OpusCapita keskittyy B2B (yritykseltä-yritykselle) asiakkaisiin ja palvelee niitä hankinnan, maksamisen ja kassanhallinnan globaaleilla ratkaisuilla, sanoo OpusCapitan toimitusjohtaja Patrik Sallner.

Uudelleenjärjestelyn myötä yhtiö aikoo vähentää myös alihankintaa ja ulkoisia toimintakuluja.

OpusCapitan strategiana on tulla maailmanlaajuiseksi johtajaksi hankinnasta-maksuun -markkinassa. Yhtiöllä on johtavat ratkaisut hankinnasta maksuun -prosessiin, referenssiasiakkaita kuten IBM, Kone ja Maersk, noin 200 miljoonaa sähköistä transaktiota vuosittain sekä dynaamisesti kasvavilla markkinoilla toimivat sitoutuneet tiimit.

OpusCapitan yhtiöjärjestelyt kahteen erilliseen yhtiöön jakautumiseksi on saatu päätökseen. Uusi organisaatio tuli virallisesti voimaan 1.5.2018, jolloin yhtiön toiminnot jakautuivat OpusCapita Solutions Oy:hyn sekä Posti Messaging Oy:hyn, joka on osa Postin Postipalvelut -liiketoimintaryhmää.