Posti Group Oyj julkistaa suunnitellun listautumismyyntinsä ja -antinsa myyntihinnan ja merkintähinnan sekä lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle

    Lehdistötiedote                                                                                                                                                       29.9.2025  klo 16.30

    EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA, TAI TÄLLAISIIN MAIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

    Posti Group Oyj (”Posti” tai ”Yhtiö”) tiedotti 19.9.2025 suunnittelevansa Listautumismyyntiä ja -antia (kuten määritelty jäljempänä) ja Yhtiön osakkeiden listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) pörssilistalle (”Listautuminen”). Posti julkistaa tänään suunniteltuun Listautumiseensa liittyvän Listautumismyynnin ja -annin myyntihinnan ja merkintähinnan.

    Yhtiö on jättänyt Listautumismyyntiin ja -antiin liittyvän suomenkielisen esitteen (”Esite”) hyväksyttäväksi Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan odotetaan hyväksyvän Esitteen arviolta 29.9.2025. Listautumismyynnin ja -annin merkintäajan odotetaan alkavan 30.9.2025 kello 10.00.

    Listautumismyynti ja -anti lyhyesti:

    • Listautumismyynnin ja -annin myyntihinta on 7,50 euroa Myyntiosakkeelta (kuten määritelty jäljempänä) (”Myyntihinta”).
    • Myyntihinnan mukainen Yhtiön markkina-arvo on 300 miljoonaa euroa ennen Henkilöstöantia (kuten määritelty jäljempänä) ja noin 302 miljoonaa euroa olettaen, että Henkilöstöannissa tarjotaan ja merkitään enimmäismäärä Henkilöstöosakkeita (kuten määritelty jäljempänä).
    • Suomen valtio, valtioneuvoston kanslian edustamana (”Suomen valtio” tai ”Myyjä”), tarjoaa Yhtiön osakkeiden (”Osakkeet”) myynnissä ostettavaksi alustavasti enintään 11 600 000 olemassa olevaa Osaketta (”Myyntiosakkeet”) (”Osakemyynti”) (i) yleisömyynnissä yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisömyynti”) sekä (ii) instituutiomyynnissä institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti (”Instituutiomyynti”), mukaan lukien Yhdysvalloissa henkilöille, jotka ovat Järjestäjien (kuten määritelty jäljempänä) kohtuullisen arvion mukaan Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen (”Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) nojalla annetussa Rule 144A säännöksessä määriteltyjä hyväksyttyjä institutionaalisia sijoittajia (qualified institutional buyers), Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröimisvaatimuksia koskevien poikkeusten nojalla. Myyntiosakkeita tarjotaan Instituutiomyynnissä Yhdysvaltojen ulkopuolella institutionaalisille sijoittajille siten, että se täyttää Yhdysvaltain Arvopaperilain nojalla annetun Regulation S -säännöksen määritelmän.
    • Lisäksi Yhtiö tarjoaa merkittäväksi kaikille Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Norjassa työskenteleville Postin työntekijöille, joilla on koko- tai osa-aikainen työsuhde Yhtiön tai sen tytäryhtiön kanssa sekä merkintäajan alkamispäivänä että merkintöjen hyväksymispäivänä, Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenille, jotka ovat tässä tehtävässä sekä merkintäajan alkamispäivänä että merkintöjen hyväksymispäivänä, sekä Yhtiön henkilöstörahastolle (”Henkilöstö”) enintään 300 000 uutta Osaketta (”Henkilöstöosakkeet”, ja yhdessä Myyntiosakkeiden ja Lisäosakkeiden (kuten määritelty jäljempänä) kanssa ”Tarjottavat Osakkeet”) (”Henkilöstöanti”, ja yhdessä Osakemyynnin kanssa ”Listautumismyynti ja -anti”). Henkilöstöannissa Henkilöstöosakkeen osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisömyynnin Myyntihinta (”Merkintähinta”).
    • Yksityishenkilöt voivat merkitä Yleisömyynnissä Myyntiosakkeita (i) ilman oikeutta Bonusosakkeeseen (”Myyntiosake Ilman Oikeutta Bonusosakkeeseen”) (”Listautumismyynti”), ja tämän lisäksi, (ii) bonusosakeoikeuksin (”Bonusosakkeeseen Oikeuttava Myyntiosake”) (”Bonusmyynti”), jolloin he saavat jokaista Bonusmyynnissä heille allokoitua kymmentä Myyntiosaketta kohden yhden Osakkeen Myyjältä (”Bonusosake”) ilman eri veloitusta edellyttäen, että sijoittaja pitää Bonusosakkeisiin Oikeuttavat Myyntiosakkeet arvo-osuustilillään yhtäjaksoisesti 12 kuukauden ajan omistusoikeuden siirtymisestä lukien eli arviolta 10.10.2026 saakka. Osallistuakseen Bonusmyyntiin sijoittajan tulee osallistua myös Listautumismyyntiin. Yksityishenkilöt voivat Bonusmyynnissä merkitä yhden Myyntiosakkeen jokaista Listautumismyynnissä merkittyä yhtä Myyntiosaketta kohden.
    • Myyjän odotetaan antavan Järjestäjille (kuten määritelty jäljempänä) lisäosakeoption, joka oikeuttaisi Järjestäjien puolesta vakauttamisjärjestäjänä toimivan Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeen (”Vakauttamisjärjestäjä”) ostamaan 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla (minkä odotetaan olevan 10.10.2025–9.11.2025 välisenä ajanjaksona) enintään 1 740 000 lisäosaketta (”Lisäosakkeet”) yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi (”Lisäosakeoptio”).
    • Myyntihinnan mukainen Listautumismyynnin ja -annin arvo on noin 102 miljoonaa euroa olettaen, että Myyjä myy 11 600 000 Myyntiosaketta Osakemyynnissä ja että Henkilöstöannissa tarjotaan ja merkitään enimmäismäärä Henkilöstöosakkeita ja Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti.
    • Tarjottavat Osakkeet edustavat alustavasti enintään noin 29,5 prosenttia kaikista Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä Henkilöstöosakkeiden rekisteröimisen jälkeen ilman Lisäosakeoptiota edellyttäen, että kaikki tarjotut Henkilöstöosakkeet merkitään täysimääräisesti (Lisäosakeoption ja mahdollisten Bonusosakkeiden kanssa enintään noin 34,0 prosenttia).
    • Ennen Listautumismyyntiä ja -antia Myyjä omistaa 100 prosenttia Yhtiön Osakkeista ja niiden tuottamista äänistä. Listautumismyynnin ja -annin jälkeen Myyjä omistaisi ilman Lisäosakeoptiota noin 70,5 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamista äänistä edellyttäen, että Suomen valtio myy 11 600 000 Myyntiosaketta ja 300 000 Henkilöstöosaketta merkitään täysimääräisesti (noin 66,2 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamista äänistä edellyttäen, että Lisäosakeoptio käytetään).
    • Yleisömyynnin merkintäaika alkaa 30.9.2025 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 7.10.2025 kello 16.00.
    • Instituutiomyynnin merkintäaika alkaa 30.9.2025 kello 10.00 ja päättyy viimeistään 9.10.2025 kello 11.00.
    • Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 30.9.2025 kello 10.00 ja päättyy 7.10.2025 kello 16.00.
    • Myyjällä on ylikysyntätilanteessa oikeus keskeyttää Osakemyynti aikaisintaan 6.10.2025 kello 16.00. Yleisömyynti, Instituutiomyynti ja Henkilöstöanti voidaan keskeyttää toisistaan riippumatta. Yleisömyynti, Instituutiomyynti ja Henkilöstöanti voidaan keskeyttää, vaikka niiden osalta ei olisi ylikysyntätilannetta.
    • Myyjällä on oikeus pidentää Osakemyynnin merkintäaikoja ja Yhtiön hallituksella ja Myyjällä yhdessä on oikeus pidentää Henkilöstöannin merkintäaikaa. Mahdollinen Yleisömyynnin, Instituutiomyynnin ja Henkilöstöannin tai jonkin niistä merkintäajan pidennys julkistetaan pörssitiedotteella, josta ilmenee merkintäajan uusi päättymisajankohta. Kaikki merkintäajat Listautumismyynnin ja -annin osalta päättyvät kuitenkin viimeistään 16.10.2025 kello 16.00.
    • Kaupankäynnin Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 10.10.2025 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 14.10.2025 kaupankäyntitunnuksella ”POSTI”.

    Postin toimitusjohtaja Antti Jääskeläinen kommentoi:

    Posti on Suomen markkinajohtaja kaikilla kolmella liiketoiminta-alueellamme: Postipalveluissa, Verkkokauppa- ja jakelupalveluissa sekä Varastointi- ja logistiikkapalveluissa. Suuntamme tulevaisuuden arvonluonnille on selkeä. Hyödynnämme tulevaisuutemme rakentamisessa kattavaa jakeluverkostoamme, vahvaa kilpailuasemaamme ja tunnettua brändiämme. Myös jokaisella postilaisella on keskeinen rooli kehittäessämme Postista kansainvälistä, yhä kannattavampaa jakelu- ja logistiikkayhtiötä. Listautuminen on merkittävä askel Postin historiassa.”

    Postin hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae kommentoi:

    Olen erittäin ilahtunut, että voimme tänään kertoa Postin listautumismyynnin ja -annin käynnistymisestä. Moderni Posti on yhtiönä hyvässä kunnossa ja suunta tulevaisuuteen on kirkas. Listautuminen tukee Postin kasvun jatkumista strategian mukaisesti. Keskeisenä tavoitteena on pörssilistautumisen myötä yhtiön omistuspohjan laajentaminen – kutsunkin uudet sijoittajat mukaan omistamaan Postia.”

    Listautumisen tausta ja syyt

    Posti on yksi johtavista jakelu- ja logistiikkayrityksistä Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Posti tarjoaa palveluita kolmella liiketoiminta-alueella: Postipalvelut, Verkkokauppa- ja jakelupalvelut sekä Varastointi- ja logistiikkapalvelut. Postipalveluiden tarjoama sisältää jakelupalvelut, monikanavaiset palvelut ja digitaaliset palvelut, jotka kattavat muun muassa kirjeet (sekä yritys- että kuluttajakirjeet), monikanavaiset viestinvälitysratkaisut, sanoma- ja aikakauslehtien jakelun sekä osoitteelliset suoramarkkinointipalvelut Suomessa. Verkkokauppa- ja jakelupalveluiden tarjoama kattaa Suomessa pakettipalvelut ja rahtipalvelut sekä Baltian maissa pakettipalvelut. Varastointi- ja logistiikkapalvelut kattaa sopimuslogistiikan ja sisälogistiikan Suomessa ja Ruotsissa sekä yksittäisen varaston Norjassa.

    Listautumismyynnin ja -annin tavoitteena on laajentaa Postin omistuspohjaa ja mahdollistaa Postin kasvun jatkuminen parantamalla sen taloudellista joustavuutta pörssiyhtiönä sekä vahvistamalla Postin ja sen brändin tunnettuutta sijoittajien, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien keskuudessa.

    Listautumismyynnin ja -annin yksityiskohtia ja Esitteen julkaiseminen

    Yleisömyynnissä tarjotaan alustavasti enintään 1 000 000 Myyntiosaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa. Yksityishenkilöt, jotka merkitsevät Myyntiosakkeita Bonusmyynnissä, saavat jokaista Bonusmyynnissä heille allokoitua kymmentä Myyntiosaketta kohden yhden Bonusosakkeen ilman eri veloitusta edellyttäen, että sijoittaja pitää Bonusosakkeisiin Oikeuttavat Myyntiosakkeet arvo-osuustilillään yhtäjaksoisesti 12 kuukauden ajan omistusoikeuden siirtymisestä lukien eli arviolta 10.10.2026 saakka. Osallistuakseen Bonusmyyntiin sijoittajan tulee osallistua myös Listautumismyyntiin.

    Instituutiomyynnissä tarjotaan alustavasti enintään 10 600 000 Myyntiosaketta private placement -järjestelyissä institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti, mukaan lukien Yhdysvalloissa, henkilöille, jotka ovat Järjestäjien kohtuullisen arvion mukaan Yhdysvaltain Arvopaperilain Rule 144A -säännöksessä määriteltyjä hyväksyttyjä institutionaalisia sijoittajia (qualified institutional buyers), Yhdysvaltain Arvopaperimarkkinalain rekisteröintivaatimuksia koskevien poikkeusten nojalla.

    Myyjä voi kysynnästä riippuen päättää siirtää Myyntiosakkeita alustavasta osakemäärästä poiketen Instituutio- ja Yleisömyynnin välillä rajoituksetta. Myyntiosakkeiden alustava määrä Yleisömyynnissä on noin 8,6 prosenttia kaikista Myyntiosakkeista. Myyntiosakkeiden vähimmäismäärä Yleisömyynnissä on kuitenkin 1 000 000 Myyntiosaketta (eli vähintään 8,6 prosenttia kaikista Myyntiosakkeista) tai, jos Yleisömyynnissä annettujen Sitoumusten kattama Myyntiosakkeiden määrä on tätä vähemmän, Sitoumusten kattama Myyntiosakkeiden kokonaismäärä.

    Henkilöstöannissa Henkilöstölle tarjotaan alustavasti enintään 300 000 Henkilöstöosaketta ja mahdollisessa ylimerkintätilanteessa enintään 200 000 ylimääräistä Henkilöstöosaketta.

    Myyntiosakkeita tarjotaan Osakemyynnissä 7,50 euron Myyntihintaan Myyntiosakkeelta. Myyntihintaa voidaan muuttaa merkintäajan kuluessa kuitenkin siten, että Yleisömyynnissä Myyntihinta on enintään alkuperäinen Myyntihinta 7,50 euroa Myyntiosakkeelta. Henkilöstöannin Merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Yleisömyynnin Myyntihinta. Näin ollen Henkilöstöannissa Henkilöstöosakkeen Merkintähinta on 6,75 euroa.

    Myyjän odotetaan antavan Järjestäjille (kuten määritelty jäljempänä) Lisäosakeoption, joka oikeuttaisi Järjestäjien puolesta vakauttamisjärjestäjänä toimivan Vakauttamisjärjestäjän ostamaan 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla (minkä odotetaan olevan 10.10.2025–9.11.2025 välisenä ajanjaksona) enintään 1 740 000 Lisäosaketta yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi. Lisäosakkeet vastaavat enintään noin 4,4 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä Yhtiössä ennen Henkilöstöantia ja enintään noin 4,3 prosenttia Henkilöstöannin jälkeen edellyttäen, että kaikki tarjotut Henkilöstöosakkeet merkitään täysimääräisesti.

    Myyjä pyrkii keräämään noin 100 miljoonan euron bruttovarat Osakemyynnistä (olettaen, että kaikki Myyntiosakkeet myydään ja että Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti). Yhtiö odottaa saavansa noin 2 miljoonan euron bruttovarat Henkilöstöannista.

    Yhtiö odottaa, että se tulee arviolta 9.10.2025 yhdessä Myyjän kanssa solmimaan järjestämissopimuksen Järjestäjien kanssa (”Järjestämissopimus”). Järjestämissopimuksessa Myyjä sitoutuu myymään Myyntiosakkeet ja mahdolliset Lisäosakkeet ja Yhtiö sitoutuu laskemaan liikkeelle Henkilöstöosakkeet Järjestäjien hankkimille merkitsijöille.

    Yhtiön ja Myyjän odotetaan Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä sitoutuvan luovutusrajoitukseen, joka Yhtiön osalta on 360 päivää ja Myyjän osalta 180 päivää ensimmäisestä Osakkeiden kaupankäyntipäivästä laskettuna. Henkilöstöantiin osallistumisen edellytyksenä on, että Henkilöstöantiin osallistumiseen oikeutetut henkilöt merkinnän tehdessään sitoutuvat samalla luovutusrajoitukseen, joka päättyy Postin hallituksen ja johtoryhmän jäsenten osalta 360 päivän kuluttua ensimmäisestä Osakkeiden kaupankäyntipäivästä ja muun henkilöstön osalta 180 päivän kuluttua ensimmäisestä Osakkeiden kaupankäyntipäivästä. Henkilöstöantiin osallistuvat henkilöt hyväksyvät merkinnän tehdessään sen, että heitä sitoo ilman erillisiä toimenpiteitä edellä mainittu luovutusrajoitus, ja että se kirjataan Yhtiön toimeksiannosta merkitsijän säilytystilille. Bonusosakkeisiin Oikeuttavat Myyntiosakkeet ovat luovutusrajoituksen alaisia 12 kuukauden ajan kyseisten Myyntiosakkeiden omistusoikeuden siirtymisestä lukien eli arviolta 10.10.2026 saakka.

    Ennen Listautumismyynnin ja -annin toteutusta Yhtiön Osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla. Yhtiö aikoo jättää listalleottohakemuksen Nasdaq Helsingille Osakkeiden listaamiseksi Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Osakkeiden kaupankäynnin odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 10.10.2025 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 14.10.2025.

    Finanssivalvonnan odotetaan hyväksyvän Esitteen arviolta 29.9.2025. Esite tulee olemaan saatavilla arviolta 29.9.2025 Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.posti.com/listautuminen. Lisäksi Esite on saatavilla arviolta 29.9.2025 Danske Bankin verkkosivustolla osoitteessa www.danskebank.fi/posti , Nordean verkkosivustolla osoitteessa www.nordea.fi/posti-ipo ja Nordnetin verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/posti . Esitteestä laaditun englanninkielisen Offering Circular -asiakirjan odotetaan olevan saatavilla arviolta 29.9.2025 alkaen Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.posti.com/en/ipo , Danske Bankin verkkosivustolla osoitteessa www.danskebank.fi/posti-en, Nordean verkkosivustolla osoitteessa www.nordea.fi/posti-ipo  ja Nordnetin verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/posti .

    DNB Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivuliike ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimivat Listautumismyynnin ja -annin pääjärjestäjinä (yhdessä ””) ja Nordea Bank Oyj Listautumismyynnin ja -annin järjestäjänä (yhdessä Pääjärjestäjien Pääjärjestäjät kanssa ”Järjestäjät”). Lisäksi Yhtiö on nimittänyt Nordnet Bank AB:n merkintäpaikaksi Yleisömyynnissä ja Henkilöstöannissa. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. White & Case LLP toimii Pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Suomen valtion oikeudellisena neuvonantajana. Burson Finland Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.

    Lisätietoa Listautumismyynnistä ja -annista ja merkintäpaikoista on saatavilla verkkosivuilta www.posti.com/listautuminen.

    Yhtiöesittely

    Posti järjestää 30.9.2025 klo 18.00 yhtiöesittelytilaisuuden, jossa Postin toimitusjohtaja Antti Jääskeläinen ja talous- ja rahoitusjohtaja Timo Karppinen kertovat Postin toiminnasta sekä Listautumisesta. Tilaisuus pidetään webinaarina, ja siihen voi ilmoittautua osoitteessa posti.videosync.fi/yhtioesittely. Webinaarissa on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

    Tärkeitä päivämääriä

    Esite hyväksytty (arviolta):
    29.9.2025
    Esite julkaistaan (arviolta):
    29.9.2025
    Englanninkielinen Offering Circular -asiakirja julkaistaan (arviolta):
    29.9.2025
    Yleisömyynnin, Henkilöstöannin ja Instituutiomyynnin merkintäaika alkaa:
    30.9.2025 kello 10.00
    Yleisömyynti, Henkilöstöanti ja Instituutiomyynti voidaan keskeyttää aikaisintaan:
    6.10.2025 kello 16.00
    Yleisömyynnin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy (arviolta):
    7.10.2025 kello 16.00
    Instituutiomyynnin merkintäaika päättyy (arviolta):
    9.10.2025 kello 11.00
    Listautumismyynnin ja -annin lopullinen tulos julkaistaan (arviolta):
    9.10.2025
    Yleisömyynnissä annetut osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arviolta):
    10.10.2025
    Osakkeiden kaupankäynnin Nasdaq Helsingin prelistalla odotetaan alkavan (arviolta):
    10.10.2025
    Instituutiomyynnissä annetut Osakkeet ovat valmiina toimitettaviksi maksua vastaan Euroclear Finland Oy:n kautta (arviolta):
    14.10.2025
    Osakkeiden kaupankäynnin Nasdaq Helsingin pörssilistalla odotetaan alkavan (arviolta):
    14.10.2025
    Henkilöstöosakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arviolta):
    22.10.2025
    Posti lyhyesti

    Posti on yksi johtavista jakelu- ja logistiikkayrityksistä Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Postilla on kolme raportoitavaa segmenttiä: Postipalvelut, Verkkokauppa- ja jakelupalvelut sekä Varastointi- ja logistiikkapalvelut. Postipalveluiden tarjoama sisältää jakelupalvelut, monikanavaiset palvelut ja digitaaliset palvelut, jotka kattavat muun muassa kirjeet (sekä yritys- että kuluttajakirjeet), monikanavaiset viestinvälitysratkaisut, sanoma- ja aikakauslehtien jakelun sekä osoitteelliset suoramarkkinointipalvelut Suomessa. Verkkokauppa- ja jakelupalveluiden tarjoama kattaa Suomessa pakettipalvelut ja rahtipalvelut sekä Baltian maissa pakettipalvelut. Varastointi- ja logistiikkapalvelut kattaa sopimuslogistiikan ja sisälogistiikan Suomessa ja Ruotsissa sekä yksittäisen varaston Norjassa. Vaikka Postin liiketoiminta on organisoitu liiketoimintasegmentteihin, se hyötyy merkittävästi liiketoimintasegmenttien välisistä synergioista toiminnoissaan ja myynnissä. Noin 60 prosenttia Postin 15 000 yritysasiakkaasta ostaa palveluita useammalta kuin yhdeltä Postin segmentiltä.

    Postilla on monipuolinen asiakaskunta, joka koostuu yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaista. Julkisen sektorin asiakkaisiin kuuluvat valtion virastot ja kunnat. Yksityisen sektorin asiakkaisiin kuuluvat yksityisen sektorin yritykset ja kuluttajat. Posti on ainoa toimija Suomessa, jolle Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on asettanut velvollisuuden tarjota postilain mukaisia yleispalveluvelvollisuuden piiriin kuuluvia postipalveluja. Sen lisäksi, että Posti on yleispalvelun tarjoaja, se on Maailman postiliiton sääntöjen mukainen Suomen nimetty operaattori.

    www.posti.com

    Lisätietoja antaa:

    Timo Karppinen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 050 356 6405

    Tärkeää tietoa

    Tätä tiedotetta ei ole tehty, eikä kopioita tästä tiedotteesta saa jakaa tai lähettää, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Singaporeen, Etelä-Afrikkaan tai mihinkään muuhun maahan, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

    Tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity tai vapautettu rekisteröintivelvollisuudesta Yhdysvaltain Arvopaperilain mukaisesti. Yhtiö ei aio rekisteröidä mitään arvopapereita Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

    Arvopapereiden liikkeeseenlasku, osto tai myynti Listautumismyynnissä ja -annissa on erityisten lainsäädännöllisten säädösten ja rajoitusten alaista tietyillä lainkäyttöalueilla. Yhtiö ja Järjestäjät eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan kenenkään henkilön toimesta.

    Tämä tiedote ei ole tarjous myydä eikä tarjouspyyntö ostaa Yhtiön liikkeeseen laskemia arvopapereita missään maassa, jossa tällainen tarjoaminen tai myyminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen jakelu voi olla lailla rajoitettua tietyillä lainkäyttöalueilla ja henkilöiden, jotka vastaanottavat dokumentteja tai muuta tietoa, johon tässä tiedotteessa viitataan, tulisi olla tietoisia ja noudattaa tällaisia rajoituksia. Rajoitusten noudattamatta jättäminen voi olla näiden lainkäyttöalueiden arvopaperilakien vastaista.

    Lukuun ottamatta Suomea ja Isoa-Britanniaa, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) ja asetuksessa (EU) 2017/1129 (osa paikallista lainsäädäntöä Euroopan Union Withdrawal Act 2018:n nojalla) määritellyille kokeneille sijoittajille.

    Tämä tiedote ei ole arvopapereita koskeva tarjous yleisölle Isossa-Britanniassa. Mitään esitettä ei ole hyväksytty tai tulla hyväksymään Isossa-Britanniassa. Isossa-Britanniassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoituksiin liittyvistä asioista Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000) vuoden 2005 määräyksen (Financial Promotion Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti, (ii) yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity) Määräyksen 49 (2) artiklan (a)-(d) -kohtien mukaisesti, taikka (iii) muille henkilöille, joille tämä tiedote voidaan muutoin laillisesti antaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit tahot”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvät mahdolliset sijoitukset tai sijoitustoiminta ovat ainoastaan Relevanttien tahojen saatavilla ja niihin ryhdytään ainoastaan Relevanttien tahojen kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.

    Tässä tiedotteessa tarkoitettu mahdollinen arvopapereiden tarjoaminen tullaan toteuttamaan esitteellä. Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksen mukainen esite. Sijoittajien ei tule merkitä tai ostaa tässä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita muutoin kuin edellä mainittuun esitteeseen sisältyvien tietojen perusteella.

    Tähän tiedotteeseen sisältyvä tieto annetaan ainoastaan taustaksi eikä tämän tiedon väitetä olevan kattavaa tai täydellistä. Tähän tiedotteeseen sisältyvään tietoon tai sen paikkansapitävyyteen, oikeellisuuteen tai täydellisyyteen ei tule luottaa mitään tarkoitusta varten. Tähän tiedotteeseen sisältyvissä tiedoissa saattaa tapahtua muutoksia.

    Tämä tiedote on tarkoitettu tiedotustarkoituksiin, eikä sitä tule pitää tarjouksena tai tarjouspyyntönä tai perusteena päätökselle sijoittaa Yhtiön arvopapereihin. Järjestäjät toimivat yksinomaan Yhtiön ja osakkeitaan myyvän osakkeenomistajan puolesta, eivätkä kenenkään muun tahon puolesta Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä. Ne eivät pidä ketään muuta henkilöä asiakkaanaan Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä, eivätkä ne ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muulle henkilölle koskien Listautumismyyntiä ja -antia, tämän tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa, johon tässä tiedotteessa viitataan.

    Yhtiö on laatinut tämän tiedotteen ja on siitä yksin vastuussa. Kukaan Järjestäjistä tai kukaan niiden hallituksen jäsenistä, johtajista, toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään vastuuta eikä anna mitään vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tähän tiedotteeseen sisältyvien tietojen, tai muiden Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä koskevien tietojen, täydellisyydestä, tarkkuudesta tai todenperäisyydestä (tai tietojen poisjättämisestä tässä tiedotteesta) riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä muodossa ja riippumatta siitä, miten tieto on lähetetty tai asetettu saataville, eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin tästä tiedotteesta johtuen.

    Tulevaisuutta koskevat lausumat

    Tässä tiedotteessa esitetyt asiat voivat sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin olettamiin, joista monet voivat osaltaan perustua toisiin olettamiin. Vaikka Yhtiö pitää näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitettyjä odotuksia kohtuullisina, ei ole takeita siitä, että odotukset toteutuisivat tai pitäisivät paikkaansa. Koska nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin ja arvioihin ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä, todellinen tulos tai seuraukset voivat poiketa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa todetusta lukuisten tekijöiden johdosta. Yhtiö ei takaa, että tässä tiedotteessa esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin perustuvat oletukset ovat virheettömiä, eikä se ota vastuuta tässä tiedotteessa esitettyjen näkemysten tulevasta paikkansapitävyydestä tai sitoudu päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tässä tiedotteessa esitettyjä tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella. Lukijaa kehotetaan suhtautumaan varauksella tässä tiedotteessa esitettyihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat Yhtiön johdon näkemyksiin ja oletuksiin sekä Yhtiön johdon tiedossa oleviin seikkoihin tiedotteen julkaisupäivänä ja voivat näin ollen muuttua ilman ilmoitusta. Yhtiö ei sitoudu julkisesti tarkistamaan, päivittämään, vahvistamaan tai julkistamaan mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella, jotka liittyvät tämän tiedotteen sisältöön.

    Tietoja jakelijoille

    Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) EU direktiiviin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista, muutoksineen (”MiFID II”); (b) 9 ja 10 artikloihin komission delegoidussa direktiivissä (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa (”Kohdemarkkina-arviointi”); ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien jakelukanavien kautta, kuten sallittu MiFID II:ssa. Kohdemarkkina-arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin Listautumismyynnissä ja -annissa. Epäselvyyksien välttämiseksi, Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:ta sovellettaessa; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa tai ostaa tai tehdä mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä. Jokainen jakelija on velvollinen ottamaan vastuulleen oman Kohdemarkkina-arviointinsa liittyen osakkeisiin ja asi

    Jaa

    Pysy ajan tasalla Postin uutisista

    Tilaa tiedotteet suoraan sähköpostiisi.