COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Jatkamme keskusteluja Hämeenlinnassa sijaitsevan tontin osalta

21.3.2024

Olemme aiemmin kertoneet suunnittelevamme mahdollista uutta logistiikkakeskusta Etelä-Suomeen . Osana suunnitteluvaihetta saimme useita tonttitarjouksia ja olemme käyneet keskusteluja Akaan, Hämeenlinnan ja Janakkalan kanssa .

Keskusteluja Hämeenlinnassa sijaitsevan tontin osalta jatketaan, mutta mitään päätöksiä mahdollisen logistiikkakeskuksen osalta ei ole tehty. Hankkeen etenemiseen vaikuttavat Suomen yleinen heikko taloustilanne sekä merkittävästi kasvaneet rakennuskustannukset. Jatkamme Hämeenlinnan tontin soveltuvuuden arviointia ja tutkimme sen osalta myös muita vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia.

”Jatkamme tässä kohtaa keskusteluja Hämeenlinnan kanssa mahdollisesta tontin ostosta. Mitään päätöksiä uuden logistiikkakeskuksen osalta ei ole tehty. Tarjottu tontti on sijainniltaan erinomainen, ja haluamme siksi jatkaa sen soveltuvuuden yksityiskohtaisempaa tutkimista edelleen. Selvitämme samalla myös muita vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia tontille. Postilla on useita liiketoimintoja, joiden käyttöön tontti voisi mahdollisesti soveltua tulevaisuudessa. Kiitämme tonttitarjouksista ja yhteistyöstä Akaata ja Janakkalaa”, hankkeesta vastaava Jari Perälä sanoo.

Asiasta tiedotetaan lisää, mikäli hanke etenee.

Kerroimme syyskuussa 2023 merkittävästä varastoinvestoinnista . Posti-konserniin kuuluvalle varasto- ja sisälogistiikan markkinajohtaja Transvalille rakennetaan yksi Suomen suurimmista varastoista Järvenpäähän. Tontin hankintahinta ja varaston ensimmäisen osan rakennuttamiskustannukset ovat yhteensä noin 60 miljoonaa euroa. Varaston ensimmäisen osan rakentaminen on aloitettu ja sen arvioidaan olevan valmis keväällä 2025.