Itella Posti on tyytyväinen ja iloinen, että uusi liiketoiminta on mahdollistanut kausi- ja sijaistyön tarjoamisen osalle viime keväänä irtisanotuille postinjakajille. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n laskelmat siitä, että yli 200 eli puolet irtisanotuista jakajista olisi palkattu takaisin, eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.
- Olemme toimineet täysin työehtosopimuksen takaisinottovelvoitteen mukaisesti, eli jos kesätöitä, sijaisuuksia, kausityötä ja uusia työpaikkoja on ollut tarjolla, on työtä tietysti tarjottu ensin irtisanotuille. Näin pitääkin olla. Näen tämän positiivisena asiana, korostaa Itellan palvelutuotannon johtaja Anu Punola ja ihmettelee tarjotusta työstä syntynyttä kritiikkiä.
Punola muistuttaa, että Itella Postin perusjakelussa käytiin viime talvena yhteistoimintaneuvottelut, joiden lopputuloksena vähennettiin 1200 työpaikkaa. Irtisanomisten tarve oli alun perin 800 vakituista henkilöä, mutta tukiohjelman ja vapaaehtoisjärjestelyjen ansiosta irtisanomisten määrä väheni 406 henkilöön.
- Yt-neuvottelujen päättymisen jälkeen Itella on onneksi kyennyt luomaan uutta työtä mm. ruokakuljetuksista. Pelkästään Pohjois-Suomessa on yt:n jälkeen palkattu varhaisjakelun ja ruokakuljetuksien uusiin tehtäviin kymmeniä henkilöitä. Olisi ollut lain vastaista, jos emme olisi tarjonneet näitä työpaikkoja irtisanotuille, sanoo Punola.
- Henkilöstömäärä vaihtelee meillä paljon sesonkien mukaan, joten tietenkin otamme irtisanottuja takaisin mikäli töitä esim. äitiysloma ja hoitovapaan sijaisuuksia tai kesätöitä on tarjolla.
Punolan mukaan Itella halusi kesän alussa palkata väliaikaisesti lisätyövoimaa myös varmistaakseen postinjakelun sujumisen häiriöittä. Taustalla oli kevään jakeluhäiriöt ja viestintäviraston vaatimus, että Itella Postin pitää huolehtia jakeluvelvoitteistaan.
- Nyt tilanne kirjeiden laadun suhteen on normalisoitunut ja yleispalvelutuotteiden kulkunopeus on ollut lain vaatimalla tasolla koko vuoden ajan.
Itella joutuu sopeuttamaan toimintaansa voimakkaasti aleneviin postimääriin mm. henkilövähennyksillä ja tehostamisohjelmallaan. Kirjeiden ja sanomalehtien jakelumäärät laskevat tällä hetkellä 10 prosentin tahtia vuodessa. Nykyvauhdilla jaettavan postin määrä puolittuu jo ennen vuotta 2020.
Lisätietoja:Palvelutuotannon johtaja Anu PunolaItella MediaDesk, puh. 020 452 3366