Kuva: Internetstores / Bike Nordics
Posti ja saksalainen Internetstores-verkkokaupparyhmä ovat tehneet yhteistyösopimuksen toimituksista Suomessa. Sopimuksen myötä Posti on tämän vuoden keväästä lähtien toimittanut konsernin kuuluvien Bikester-verkkokaupan ostokset suomalaisille asiakkaille, joko noutopisteeseen tai kotiin. Posti huolehtii myös verkko-ostosten mahdollisista asiakaspalautuksista.
Koronavirustilanne on kiihdyttänyt verkkokaupan kasvua maailmanlaajuisesti. Internetstores on yksi Euroopan johtavista pyöräilyyn ja ulkoiluun erikoistuneista jälleenmyyjistä. Näiden tuoteryhmien kysyntää pandemia on entisestään kasvattanut. Internetstoresilla on 40 verkkokauppaa 14 maassa sekä kivijalkamyymälät Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa. Yhtiön varasto sijaitsee Ruotsin Helsingborgissa ja tavarat kulkevat sieltä Suomeen normaalisti 2-3 arkipäivässä.
-Tähtäämme Pohjoismaiden markkinajohtajaksi ja paikallisilla logistiikkakumppaneilla on tärkeä rooli parhaan asiakaskokemuksen tarjoamisessa. Asiakkaamme arvostavat nopeita toimituksia ja lähetysten luotettavaa seurantaa, kertoo Internetstoresin Bike Nordics -liiketoimintajohtaja Jakob Schenström logistiikkakumppanin valintaan vaikuttavista tekijöistä.
Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen tuoreen suomalaisten luontosuhdebarometrin mukaan neljännes suomalaisista kokee luontosuhteensa kehittyneen myönteisesti koronakevään aikana, ja suurin osa on viettänyt enemmän aikaa luonnossa.
-Suomalaisilla on vahva side luontoon ja monet meistä viettävät paljon aikaa luonnossa retkeillen tai harrastaen. Hienoa, että voimme tuoda ulkoilun huippubrändit suomalaisille ja samalla tukea tämän hienon yrityksen kasvutavoitteita Pohjoismaissa, sanoo Postin kansainvälistä verkkokaupan palveluista vastaava Sami Finne.
Postin palvelut Suomessa ovat 100 % hiilineutraaleja. Osana päästöttömän verkkokauppalogistiikan kehittämistä Posti otti kesäkuussa kevytjakelukalustossaan käyttöön Neste MY uusiutuvan dieselin. .