COMPANY
/Talous Ja Hallinnointi/Taloudesta/

Raportointikäytäntö

Konsernin taloudellista kehitystä ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan koko konsernin kattavalla raportoinnilla. Kuukausittaisessa tulosraportoinnissa seurataan konsernin myynnin, kustannusten ja liikevoiton kehitystä liiketoimintaryhmien liiketoimintayksikkötasolle saakka. Lisäksi seurataan myynnin kehitystä maittain.

Myynnin, kustannusten ja liikevoiton osalta verrataan kuluneen kuukauden, kuluvan kvartaalin ja kalenterivuoden toteumatietoja ennustettuihin arvoihin ja asetettuihin tavoitteisiin sekä edellisen vuoden vastaavien ajanjaksojen toteutumiin. Lisäksi kuukausiraportissa seurataan konserni- ja liiketoimintaryhmätasolla kassavirran kehitystä sekä liiketoimintaan sitoutunutta pääomaa sekä sijoitetun pääoman tuottoprosenttia (ROCE).

Taloudelliset tavoitteet asetetaan vuosittaisten strategia- ja tavoiteasetantaprosessien yhteydessä. Ennusteet myynnin, kustannusten, kassavirran ja sitoutuneen pääoman kehityksestä päivitetään kuukausittain raportoinnin yhteydessä.

Kuukausittain seurattavia keskeisimpiä tunnuslukuja ovat konsernin liikevoitto, liikevoittoprosentti ja EVA (economic value added) sekä kassavirta investointien jälkeen.

Konsernin rahoitusasemaa ja rahoitusriskejä seurataan erillisen rahoituksen kuukausiraportin kautta. Rahoitusraportti sisältää tietoa pääomarakenteeseen, rahoitustarpeeseen ja rahoitusreserveihin liittyen sekä informaatiota likviditeetti-, korko-, vastapuoli- ja valuuttariskeistä.

Posti Group -konserni noudattaa talousviestinnässään IFRS-tilinpäätöskäytäntöä. Konsernin talousviestinnän käytännöt kuvataan talousviestinnän politiikassa .

Raportoitavat segmentit

Posti raportoi tuloksen seuraavien raportoitavien segmenttien mukaan:

  • Verkkokauppa- ja jakelupalvelut

  • Varastointi- ja logistiikkapalvelut

  • Postipalvelut

Varastointi- ja logistiikkapalvelut sisältää kaksi liiketoimintayksikköä:

  • Transval

  • Aditro Logistics