Syyskuussa Posti kokoaa yhteen 11 suosittua secondhand-toimijaa, jotka haluavat yhdessä edistää kestävämpää kuluttamista ja korostaa pidetyn muodin ja tavaroiden markkinoiden monipuolisuutta. Suomessa noin miljardin euron* arvoisen secondhand-markkinan kasvua vauhdittaa alan verkkokauppaistuminen. Postin kautta kulkeneiden secondhand-aarteiden määrä on noin viisinkertaistunut vuodessa eikä vauhti näytä hiipuvan.
Secondhand Syyskuu nostaa jälleen esille käytettyjen tavaroiden markkinoiden moninaisuutta sekä secondhandin mahdollisuuksia kuluttajien jokapäiväisenä vastuullisuustekona. Teemakuukausi järjestetään nyt toista kertaa ja mukana olevien kumppanien määrä on noussut viidestä yhteentoista. Postin lisäksi mukana kampanjassa ovat Tori, DNA Vaihtokapula, Kalevala Pidetty, Gugguu, Papu, Marimekko Preloved, Luhta, Huuto.net, Plick, Emmy Clothing ja Fonum. Syyskuun aikana kampanjakumppanit tarjoavat etuja ja alennuksia mm. kuljetusten muodossa yhdessä Postin kanssa.
”Käytettynä ostaminen on vastuullisuusteko, jonka me kaikki voimme tehdä. Postin kautta on kulkenut viisinkertainen määrä suomalaisten ostamia ja myymiä secondhand-tavaroita viime vuoteen verrattuna. Markkina kasvaa huimaa vauhtia, mutta haluamme silti inspiroida yhä useampia pohtimaan, voisiko seuraavan ostoksen hankkia käytettynä tai voisiko kaapista löytyä käyttämättömiä tavaroita kiertoon.”, sanoo Elina Rosenlund Postilta.
Verkkokauppamaisuus luo tutun ja luotettavan kokemuksen
Verkkokauppamainen kokemus ja yhä monipuolisempi valikoima tekevät ostamisesta entistä houkuttelevampaa. Samalla verkon markkinapaikat verkkokauppaistuvat, jolloin ostokokemus vastaa uuden tuotteen ostamista.
"Suomalaiset ovat toivoneet käytettyjen tavaroiden ostamisen olevan yhtä sujuvaa kuin uusien: lisää ostoskoriin, maksa ja odota toimitusta. Keväällä lanseeraamamme ToriDiili, jossa tuotteen maksu ja toimitus tapahtuvat kauttamme, teki tämän mahdolliseksi. Helppous ja turvallisuus ovat selkeästi toimineet, sillä ToriDiilin vastaanotto on ylittänyt odotuksemme. Posti on toimittanut jo 150 000 ToriDiiliä ja myyjät ovat tienanneet myydyillä tavaroilla yli 5 miljoonaa euroa. Yhdessä taistelemme ylikulutusta vastaan ja annamme lukuisille tavaroille uuden elämän”, kertoo Jenni Tuomisto Torista.
Secondhandista on tulossa vakavasti otettavaa liiketoimintaa yhä laajemmalle joukolle yrityksiä. Monet kaupat ovat tuoneet secondhand-valikoiman osaksi verkkokauppaansa ja jopa myymälöitä, ja käytettyjen tavaroiden kunnostamisesta uuteen uskoon on tullut yrityksille jo arkipäivää.
“Sähkö- ja elektroniikkalaiteromu on EU:ssa nopeimmin kasvava jätevirta. Jo pelkästään uusia puhelimia myydään Suomessa noin 2 miljoonaa vuosittain. Kuluttajat ovat yhä tietoisempia kestämättömästä tilanteesta, mutta käytetyn elektroniikan laatu saattaa kuitenkin huolettaa. Olemme ymmärtäneet nämä huolenaiheet ja kaikki Vaihtokapulan puhelimet ovat tarkastettuja, kuntoluokiteltuja ja sisältävät aina vuoden takuun, jotta käytetyn voisi hankkia luottavaisin mielin. Haluamme tehdä käytetystä puhelimesta pohjolan suosituimman puhelimen“, sanoo Vaihtokapulan Business Manager Stella Forsskåhl.
”Jo parikymmentä vuotta meillä Postina on ollut mahdollistajan rooli verkkokaupan kasvussa. Haluamme kuitenkin laittaa uuden vaihteen päälle ja lisätä secondhandin ja kiertotalouden kasvua entisestään. Kuluttajille iso osa kokemuksesta syntyy pakettien lähettämisestä ja vastaanottamisesta. Tässä meillä on tärkeä rooli sujuvien toimitusten mahdollistajana, ja pyrimme jatkuvasti parantamaan kuluttajan kokemusta paketin matkan kaikissa vaiheissa”, Elina Rosenlund jatkaa.
Yksi Postin vastuullisuusohjelman kolmesta pilarista on kestävä kasvu yhden planeetan rajoissa: edistämme logistiikan puhdasta siirtymää. Haluamme hillitä ilmastonmuutosta ja pyrkiä säilyttämään luonnon monimuotoisuutta; edistämme kiertotaloutta ja lisäämme kestävää asiakastarjoomaa sekä kehitämme ympäristöjohtamistamme jatkuvasti paremmaksi.
Secondhand Syyskuu järjestetään 1.-30. syyskuuta 2024.
*Kaupan liitto 2023