Lokakuussa 2023 otettiin käyttöön määräaikainen sanomalehtijakelua koskeva valtion jakelutuki. Avustuksen tarkoituksena on luoda edellytyksiä sanomalehtijakelun toteuttamiselle viitenä arkipäivänä viikossa alueilla, joilla ei ole kaupallisin ehdoin toteutettua sanomalehtien varhaisjakeluverkkoa eikä saatavilla täysin kattavaa viisipäiväistä varhaisjakelua. Avustusta myönnetään sanomalehtien jakeluun tiistaisin ja torstaisin näillä alueilla.
Jakelutuki kilpailutetaan, ja kilpailutuksen valmistelusta ja toteutuksesta vastaa liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Tuki maksetaan jakeluyritykselle ja valtionavustus voi kattaa sanomalehtijakelusta syntyneet nettokustannukset ja kohtuullisen voiton.
Posti voitti kilpailutuksen 35 alueella
Tällä kaudella avustusalueita on yhteensä 42, ja ne noudattavat pääpiirteissään maakuntarajoja, poikkeuksena Lappi, jossa avustusalueet rajautuvat pääpiirteissään kuntarajojen mukaisesti. Posti haki jakelutukea 37 alueelle.
Jakelutuki myönnettiin Postille kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Pohjanmaan eteläisellä alueella ja Ylitorniossa eli yhteensä 35 alueella.
Lapin neljän kunnan alueelle (Enontekiö, Inari, Pello ja Utsjoki) ei tullut hakemuksia. Näille alueille Traficom määrää Posti Jakelu Oy:lle postilain mukaisen julkisen palveluvelvoitteen.
Jakelutuki koskee kattavan varhaisjakelun ulkopuolisia postinumeroita, mikä tarkoittaa noin puolta kaikista postinumeroista. Tuki kohdennetaan vähintään kolmena arkipäivänä viikossa ilmestyvien tilattavien, maksullisten sanomalehtien jakeluun, ja se koskee tiistain ja torstain jakelupäiviä. Tukialueilla yleispalvelutuotteet eli postimerkilliset kirjeet jaetaan maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, joten jakelutuki täydentää jakelupäivät näin viiteen.