Case: Päästöjä alas kiinteistöjen energiatehokkuudella

main_image

Meillä on paljon erilaisia kiinteistöjä varastoista jakelukeskuksiin ja palvelupisteisiin. Kaikkiaan kiinteistöjä on 508 kappaletta (2019). Yhteensä ne kuluttavat sähköä 74 gigawattitunnin ja lämpöä 50 gigawattitunnin edestä. 

Teemme systemaattista työtä energiatehokkuuden parantamiseksi. Olemme mukana vapaaehtoisessa kiinteistöjen energiatehokkuussopimuksessa tavoitteena vähentää
toimitilojen energiankulutusta 10,5 prosentilla ajanjaksolla 2014–2025.

Vuonna 2019 kiinteistöjemme energiankulutus oli vähentynyt sähkön osalta 25 prosenttia ja lämmön osalta 35 prosenttia verrattuna vuoteen 2010.

Kaikki Suomessa kuluttamamme sähkö on uusiutuvaa: vuonna 2019 uusiutuvalla vesivoimalla tuotetun sähkön osuus Suomen kiinteistöjen sähkönkulutuksesta oli 100 %. Meillä on myös omaa aurinkoenergian tuotantoa suurimmassa logistiikkakeskuksessa Vantaalla.

Muita merkittäviä keinoja energiankulutuksen vähentämisessä ovat olleet muun muassa led-valaistustekniikan käyttöönotto sekä virtuaalisen energianohjausjärjestelmän kehittäminen.

Selvitämme myös mahdollisuuksia esimerkiksi geotermisen lämmön käyttämisestä.