Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Sara Joulupukin pääpostissa

Sara työskenteli kesän 2017 postitonttuna Joulupukin Pääpostissa, Napapiirillä, Rovaniemellä. Tämä oli jo kolmas kesä postitonttuna. Vaikka Sara olikin jo vanha tekijä, perehdytyksestä saa aina kunnon tietoiskun. Parhaimpana oppina hän pitää kuitenkin itse työtä ja työkavereiden antamaa tukea.

– Töihini kuului asiakaspalvelua, postin lajittelua, hyllyjen täyttämistä, Joulupukille tulleiden kirjeiden käsittelyä sekä Joulupukin Pääpostin esittelyä niin vieraille kuin mediaryhmille, Sara summaa ja kuvailee Joulupukin Pääpostia aivan mahtavaksi työpaikaksi, johon voisi jatkossakin tulla uudelleen.

Työkavereiden mielestä Sara on loistava kesätyöntekijä, työpaikan auringonpaiste sateisenakin päivänä. Lisäksi häntä kuvataan asiakaspalveluorientoituneeksi, kielitaitoiseksi sekä vahvaksi tiimityöskentelijäksi. Hän ottaa aina huomioon niin asiakkaat kuin työtoverinsakin.

– Sara ideoi meille uusia tuotteita sekä myynninedistämiskeinoja. Saran hyväntuulisuus ja heleä nauru tarttuu. Erityisesti minua ilahduttaa hänen työskentelynsä asiakkaiden parissa. Hän palvelee jokaista asiakasta kuin tämä olisi maailman ainoa ihminen. Samaan hengenvetoon on vielä todettava, että kaikki Joulupukin Pääpostilla tänä kesänä työskennelleet sesonkitontut ovat oikeita kultakimpaleita enkä vaihtaisi heitä mistään hinnasta, päätonttu Katja sanoo.

Saran motto: ”Asioilla on tapana järjestyä.”