Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Kati suosittelee Postin kausitöitä muillekin

Kati, 42, halusi tänä jouluna kokeilla, millaista on työ Postissa. – Olen ollut päiväkodissa töissä kolmisen vuotta ja pidän siitä nyt taukoa. Halusin jouluksi hieman toisenlaisiin tehtäviin ja antaa päiväkodin lisäksi aikaa myös omille lapsille. Työpaikan löysin Postin nettisivuilta.

Kati tekee kaksi viikkoa päivävuoroa joulukorttilajittelussa sekä lajittelukoneella että manuaalisesti. – Lisäksi olen tutustunut myös muihin tehtäviin muun muassa raskaan koneen puolella ja koodaamisessa. Olin yllättynyt, että työ on postikeskuksessa niin monipuolista ja vaihtelevaa. Työtehtäviä vaihdetaan tilanteen mukaan ja ennen uutta työtehtävää annettaan tiivis perehdytys.

Päiväkodin lisäksi Kati on työskennellyt mm. Fazerin keksipakkaamossa ja ABB:llä. Posti yllätti Katin positiivisesti. – Posti oli minulle täydellinen työpaikka tähän väliin. Porukka on tosi kivaa ja juttuseuraa on tarjolla sekä vakkaripostilaisista että muista jouluapulaisista. Ja tietysti täällä saa olla myös yksikseen, jos siltä tuntui. Joulukorttilajittelussa oli myös aitoa joulutunnelmaa.

– Minulle jäi sellainen kuva, että Posti on hyvä vaihtoehto, jos etsii kausityötä. Palkkakin on ihan kelvollinen työhön nähden. Mielelläni tekisin keikkatöitä Postille myöhemminkin. Kokemukset olivat erittäin hyvät.