>

Annin joulupesti kestää neljä viikkoa

main_image

Anni, 22, tekee töitä jouluapulaisena Herttoniemen jakelutoimipaikassa. Työpaikka on tuttu jo keväältä kolmen vuoden takaa, jolloin hän jakoi postia ja on tehnyt sen jälkeen useampana jouluna sisätöitä, joihin kuuluu lajittelua, jakelureittien kasaamista ja osoiteselvitystä.

Annin aiemmasta työkokemuksesta on hyötyä, koska aikaa ei mene paljon perehdytykseen. Riittää, että päivitetään edellisen kerran jälkeen tapahtuneet muutokset mm. lajittelusysteemeissä. Tällä kertaa Annin joulupesti kestää neljä viikkoa. Siinä ajassa ehtii tienata kivasti rahaa alkuvuoden menoihin.

Anni kehuu, että Posti on opiskelijan kannalta joustava työnantaja. – Työvuoroja järjestellään niin, että pääsen tarvittaessa tentteihin tai luennoille. Opiskelen Helsingin yliopistossa kasvatustieteitä, taskussa on jo kandin paperit ja opintoja on vielä pari vuotta jäljellä.

Anni on tehnyt aiemmin töitä Hakaniemen torikahvilassa, leikkipuistossa ja kaupan kassalla.

- Postin sisätyöt ovat siitä kivoja, että työtahdin saa määrätä itse, kun ei olla ihan suorassa kontaktissa asiakkaisiin. Esimiehet ovat reiluja ja työkaverit auttavat mielellään, jos vastaan tulee joku oudompi juttu, Anni kertoo.

Jouluna Postissa on Annin mukaan ihan oma tunnelmansa, joka syntyy jo siitä, että lajitellaan tuhansia joulukortteja. – Lisäksi joululaulut soivat taustalla ja juuri tänään on tarjolla myös jouluruokaa.

– Tulen varmaan Postiin keikkatöihin myös tämän joulun jälkeen, jos en saa oman alan töitä. Tänne on kiva tulla, kun töissä on tuttuja ja osaa homman entuudestaan.