COMPANY
Tiedotteet ja uutiset

Posti ennustaa loppuvuodelle ennätyksellistä pakettisesonkia: Yli 100 paikkakunnalla käynnistyvät lauantaitoimitukset (PÄIVITETTY 1.10. klo 12)

28.9.2021

Posti arvioi, että loppuvuoden pakettiliikenteestä tulee ennätyksellisen vilkas. Vilkkaimpana viikkona paketteja toimitetaan suomalaisille jopa 2 miljoonaa. Normaalisti 12 suurimman kaupungin alueilla käytössä olevat lauantaitoimitukset laajenevat yli 100 paikkakunnalle porrastetusti ensi lauantaista, 2. lokakuuta, alkaen. Lauantaitoimituksia tehdään aina jouluun asti pakettiliikenteen sujuvoittamiseksi. ”Verkkokauppa jatkaa kasvuaan ja kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut pysyvästi. Varaudumme viime vuottakin kovempiin ennätyslukemiin loppuvuoden sesongissa aloittamalla jo nyt lauantaitoimitukset”, kertoo Postin liiketoimintajohtaja Tommi Kässi. ”Monet meistä käyvät kaupoilla lauantaisin, jolloin verkkokauppaostokset tulee kätevästi poimittua samalla. Viikonlopputoimituksilla myös verkkokauppiaat voivat parantaa toimitusnopeuttaan ja asiakastyytyväisyyttään.” 62 % automaatteihin toimitetuista verkkokaupan tilauksista noudetaan vielä saman viikonlopun aikana. Posti kannustaa asiakkaittaan noutamaan paketit mahdollisimman pikaisesti, sillä tilaa vapautuu seuraaville paketeille sitä mukaa, kun lähetyksiä noudetaan.

Black Fridaysta alkaen paketteja toimitetaan myös sunnuntaisin

Verkkokauppojen myyntiä kasvattaa erityisesti perjantaina 26. marraskuuta vietettävä Black Friday. Siitä alkaen Posti kuljettaa paketteja suosituimpiin noutopisteisiin seitsemänä päivänä viikossa. Verkkokaupan paketteja noudetaan ja toimitetaan vastaanottajille neljänä sunnuntaina 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12. Seitsemän päivän pakettijakelun piirissä on noin puolet suomalaisista. Pääkaupunkiseudun lisäksi sunnuntaijakeluissa mukana ovat Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Postissa sesongin suunnittelu käynnistyi jo alkuvuodesta. Entistä laajempaa ja kattavampaa palvelupisteverkostoa on rakennettu koko vuoden, ja automaatteja on avattu 5–10 joka viikko. Nyt automaatteja on 400, ja noutopisteitä yli 100, enemmän kuin vuosi sitten. Uusien automaattien lisäksi sesonkiin varaudutaan kasvattamalla hyllytilaa nykyisissä palvelupisteissä, ottamalla käyttöön pop up -noutopisteitä sekä lisäämällä henkilökohtaisten palvelupisteiden määrää. Yhteensä Postin palvelupisteitä on lähes 3 300.

Sesongin ajan toimitamme paketteja lauantaisin seuraavilla paikkakunnilla

Akaa;Alajärvi;Alavus Asikkala;Aura;Espoo Eura;Eurajoki;Forssa Hamina;Hankasalmi;Harjavalta Hattula;Heinola;Helsinki Hirvensalmi;Hollola;Huittinen Humppila;Hyvinkää;Hämeenlinna Ii;Iisalmi;Iitti Ilmajoki;Imatra;Inari Janakkala;Joensuu;Joutsa Juva;Jyväskylä;Jämsä Järvenpää;Kaarina;Kaavi Kajaani;Kangasala;Kangasniemi Karstula;Kauhajoki;Kauhava Kauniainen;Kaustinen;Keitele Kemijärvi;Kemiönsaari;Kempele Kerava;Keuruu;Kirkkonummi Kitee;Kittilä;Kokemäki Kokkola;Kolari;Kontiolahti Kotka;Kouvola;Kuhmo Kuhmoinen;Kuopio;Kurikka Kuusamo;Kärkölä;Lahti Laihia;Laitila;Lapinlahti Lappeenranta;Lapua;Laukaa Lemi;Lempäälä;Leppävirta Lieksa;Lieto;Liminka Liperi;Lohja;Loimaa Luumäki;Masku;Mikkeli Muhos;Muonio;Mustasaari Muurame;Mynämäki;Mäntyharju Naantali;Nakkila;Nokia Nousiainen;Nurmes;Nurmijärvi Orimattila;Orivesi;Oulainen Oulu;Padasjoki;Paimio Parainen;Parikkala;Pello Pertunmaa;Petäjävesi;Pieksämäki Pielavesi;Pietarsaari;Pirkkala Pomarkku;Pori;Porvoo Posio;Pyhtää;Pyhäranta Pöytyä;Raahe;Raisio Rantasalmi;Ranua;Rauma Riihimäki;Rovaniemi;Rusko Saarijärvi;Salla;Salo Sastamala;Sauvo;Savitaipale Savonlinna;Seinäjoki;Siilinjärvi Siilinjärvi;Sipoo;Sodankylä Sotkamo;Suomussalmi;Sysmä Säkylä;Taipalsaari;Taivalkoski Taivassalo;Tammela;Tampere Tohmajärvi;Turku;Tuusula Tyrnävä;Ulvila;Uusikaupunki Vaasa;Valkeakoski;Vantaa Varkaus;Vehmaa;Vihti Viitasaari;Ylitornio;Ylöjärvi Ähtäri;Äänekoski;