Posti uudistaa Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelun operatiivisen tason johtamismallia

04.02.2021

Postin Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoimintojen organisaatiorakenteisiin suunnitellaan muutoksia. Tärkeimpänä tavoitteena on uudistaa Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelun operatiivisen tason johtamismallia. 

Ennätyksellisen nopea verkkokaupan kasvu ja asiakkaiden nopeasti muuttuvat tarpeet edellyttävät myös meiltä ketteryyttä sekä muutosvalmiutta. Haluamme jatkossakin varmistaa, että osaavin ja ammattitaitoinen henkilöstömme tarjoaa asiakkaillemme parhaimman asiakaskokemuksen.   

Tavoitteena on myös vauhdittaa toiminnan ketteryyttä ja tuottavuutta. Lisäksi vahvistamme työntekijöidemme osaamista.
 
 

Suunnitelluilla muutoksilla on vaikutuksia organisaatiorakenteisiin, toimintatapoihin ja työtehtäviin  

Tällä muutoksella arvioidaan olevan myös henkilöstövaikutuksia, jotka eivät kohdistu jakelu- kuljetus- tai lajittelutyöntekijöihin. Jatkamme työtämme normaalisti ja asiakkaiden palveleminen on edelleen etusijalla.   

Käynnistettävien yhteistoimintaneuvottelujen kohderyhmänä on Posti Palvelut Oy:n Paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnan lajittelutuotannon 84 toimihenkilöä. Arvioitu vähennystarve on enintään 24 vakituista henkilöä. Tuemme henkilöstöämme tämän muutoksen keskellä ja tunnistamme mahdollisuuden tarjota irtisanomisen vaihtoehtona lajittelutyöntekijän tehtäviä pääsääntöisesti omalta työskentelypaikkakunnalta.