Tom Jansson on nimitetty Posti Group Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajaksi

19.12.2018

KTM Tom Jansson, 50, on nimitetty Posti Group Oyj;n talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2019 alkaen.

Jansson on toiminut 1.9.2018 lähtien Posti Groupin väliaikaisena talous- ja rahoitusjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. Ennen Postia Jansson on toiminut OpusCapitan talousjohtajana (2018), Comptel Oyj:n talous- ja rahoitusjohtajana  (2013-2017) sekä useissa johtotehtävissä Tellabs -konsernissa  (1994-2013).

- Tom Janssonilla on pitkä ja vahva kokemus talousjohtajana ja olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme hänet Postin tiimiin. Postialan murros kiihtyy seuraavina vuosina digitalisaation voimakkaan kehityksen takia, minkä takia on entistä tärkeämpää huolehtia Postin kannattavuudesta ja kilpailukyvystä. Tämä edellyttää tarkkaa ja määrätietoista taloudenpitoa, koska Posti ei saa lainkaan julkista tukea vaan toimii markkinaehtoisesti kovassa kilpailussa posti-, paketti- ja logistiikkamarkkinassa, korostaa Posti Groupin toimitusjohtaja Heikki Malinen.

- Toimiala on historiallisessa muutoksessa, mutta olen kuitenkin hyvin luottavainen, että yhteistyöllä voimme ratkaista tulevat haasteet. Postilla on hyvä strategia ja uusi toimintamalli, joiden mukaisesti jatkamme yhtiön määrätietoista uudistamista. Tavoitteenamme on parantaa edelleen toimintamme tehokkuutta ja kannattavuutta ydinliiketoiminnoissamme. Olen hyvin innoissani tästä tehtävästä ja mahdollisuudesta olla mukana tässä Postin uudistumistyössä, sanoo Jansson.

Tehtävässään Jansson raportoi toimitusjohtaja Maliselle.