Posti Group Oyj myy kiinteistöjään

22.04.2015

PÖRSSITIEDOTE, POSTI GROUP OYJ, 22.4.2015 klo 16:30

Posti Group Oyj on 22.4.2015 allekirjoittanut sopimuksen yhteensä noin 130 000 neliömetrin kiinteistöportfolion myymisestä norjalaiselle Ness, Risan & Partnersille.

- Kiinteistöjen myynti ja jälleenvuokraus tukee suunnitelmaa keventää tasetta ja vapauttaa pääomia muun muassa investointeja varten. Markkinatilanne transaktiolle oli nyt suotuisa, Posti Groupin talous- ja rahoitusjohtaja Sari Helander sanoo.  

Myytävät kiinteistöt ovat:

·        Tampereen postikeskus (Perkkoonkatu 13, Tampere)
·        Kuopion postikeskus (Patterimäenkatu 5, Kuopio)
·        Oulun postikeskus (Takalaanilantie 2, Oulu)
·        Tuusulan varasto (Palkkitie 1, Tuusula)
·        Pirkkalaan arviolta loppuvuonna 2016 valmistuva rahtiterminaali (Linnakalliontie, Pirkkala)

Kiinteistöportfolion kauppahinta on noin 120 miljoonaa euroa, josta rahtiterminaalin osuus maksetaan loppuvuodesta 2016. Posti Group kirjaa kaupasta verojen jälkeen reilun 30 miljoonan euron kertaluonteisen myyntivoiton vuoden 2015 toisen neljänneksen tulokseen. Kaupalla on myös tasevaikutus, kaupan kohteena olevat kiinteistöt muodostavat 5 % taseen kokonaisvaroista.

Kiinteistöt siirtyvät uudelle omistajalle 22.4.2015, rahtiterminaali valmistuttuaan vuoden 2016 lopulla. Posti jatkaa liiketoimintaansa kiinteistöissä pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla.

Kiinteistöjen myynnillä ei ole henkilöstövaikutuksia. Posti Groupilla on käytössään yhteensä noin 1 000 000 neliömetriä toimitilaa, kaupan kohteena olevien kiinteistöjen neliömäärä on noin 13 % koko toimitilamäärästä. ­­­

Lisätietoa:
Sari Helander, talous- ja rahoitusjohtaja
Posti MediaDesk puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 9.00 - 16.30)