Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Itellan osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2010

28.07.2010

ITELLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.7.2010 KELLO 10                                     
                                                                                
Itellan osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2010                                      

Tammi-kesäkuu 2010                                                              
* Itella-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 904,6         
miljoonaa euroa (916,2 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2009). Kansainvälisen   
liiketoiminnan osuus oli 31 % (30 %). Liikevaihto nousi Itella Informaatiossa   
ja Itella Logistiikassa; laskua oli Itella Viestinvälityksessä.                 

* Liikevoitto oli 12,1 miljoonaa euroa (27,7 miljoonaa euroa) eli 1,3 %         
liikevaihdosta (3,0 %). Tulosta rasittivat yhteensä 13,8 miljoonan euron        
uudelleenjärjestelykulut (6,1 miljoonaa euroa). Kannattavuus heikkeni Itella    
Viestinvälityksessä merkittävästi ja Itella Informaatiossa hieman. Itella       
Logistiikan tappio pieneni.                                                     
                                                                                
* Postilähetysten volyymikehitys noudatti muiden teollistuneiden maiden         
suuntaa. Osoitteellisten kirjelähetysten jakelumäärät vähenivät vuoden 2009     
vastaavaan jaksoon verrattuna 1 %. Sanomalehtiä jaettiin 2 % ja aikakauslehtiä  
8 % vähemmän. Pakettien volyymit laskivat 4 %.                                  

* Työntekijämäärä väheni Suomessa keskimäärin 1 050:llä ja muissa maissa 650    
henkilöllä verrattuna vastaavaan kauteen vuonna 2009.                           

Huhti-kesäkuu 2010                                                              
* Itella-konsernin liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 450,6 miljoonaa euroa       
(438,6 miljoonaa euroa).                                                        

* Liiketulos oli -6,3 miljoonaa euroa (7,8 miljoonaa euroa), missä              
uudelleenjärjestelykulujen osuus oli 14,5 miljoonaa euroa (4,4 miljoonaa        
euroa).                                                                         

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin avainluvut                 | 1-6 / 2010 |  1-6 / 2009 |       2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. euroa             |      904,6 |       916,2 |    1 819,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa             |       12,1 |        27,7 |       46,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoittoprosentti                 |        1,3 |         3,0 |        2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Liikevoitto, milj. euroa *)       |       25,9 |        33,8 |       86,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|    Liikevoittoprosentti *)           |        2,9 |         3,7 |        4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja, milj. euroa      |       11,5 |         3,1 |       19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (12 kk), %       |       -0,2 |        -2,2 |       -0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto (12 kk), % |        4,7 |         9,4 |        5,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %                  |       50,3 |        50,9 |       48,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Gearing, %                           |       21,8 |        19,7 |       19,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, milj. euroa      |       43,4 |        64,8 |      144,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin               |     28 982 |      30 683 |     30 217 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Ilman kertaluonteisia eriä        |            |             |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Konsernijohtaja Jukka Alho:                                                     
"Itellan liikevaihdossa ei ole vielä nähtävissä selkeää suhdannekäännettä.      
Logistiikka on herkin ilmapuntari, ja katsauskauden tuloksen perusteella        
näkymät ovat hitaasti elpymässä. Markkinoiden piristymistä on viime aikoina     
ollut nähtävissä esimerkiksi kansainvälisessä rahdissa ja Venäjän               
varastologistiikassa.                                                           

Kotimaassa olemme tulossa tilanteeseen, jossa matalasuhdannetta seuraa          
postilähetysten kiihtyvä sähköistyminen. Odotettavissa on siis vuosia kestävä   
sopeutuminen aleneviin volyymeihin. Tähän liittyy luonnollisesti myös           
pidempiaikainen työvoiman sopeuttamistarve.                                     
                                                                                
Kotimaisen postitoiminnan kannattavuus ei ole enää riittävällä tasolla, ja      
kehitys on mennyt huonompaan suuntaan. Tästä huolimatta Suomen                  
viranomaisvalvonnalla heikennetään postitoiminnan kannattavuutta. Muissa maissa 
ja muilla toimialoilla tavoitteena on vastaavissa tilanteissa ollut
toimintaedellytysten vahvistaminen. Näin eritoten, kun on kyse kansalaisten
peruspalveluista. Toimintaedellytysten vaikeutuminen tuo henkilöstön
vähentämispaineiden lisäksi merkittäviä haasteita erityisesti
haja-asutusalueiden postipalvelujen tuottamiseen." 

LIITTEET                                                                        
Itellan osavuosikatsaus kokonaisuudessaan                                       
                                                                                
LISÄTIETOJA                                                                     
Talous- ja rahoitusjohtaja Tuija Soanjärvi, puh. 020 45 20907,                  
tuija.soanjarvi@itella.com                                                      

JAKELU                                                                          
NASDAQ OMX Helsinki                                                             
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.itella.fi/talous                                                            

TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2010                                         
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu ke 27.10.                                         

VALOKUVAT JA LOGOT                                                              
www.itella.fi/media                                                             

Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella   
toimii viestinvälityksen, informaatiologistiikan ja logistiikan aloilla         
Pohjois- ja Keski Euroopassa sekä Venäjällä. Vuoden 2009 liikevaihto oli 1 820  
miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 29 000. Konserni palvelee              
yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä.         
Lisätietoja osoitteessa www.itella.fi/konserni.                                 

Itella Oyj                                                                      
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2010                                              

Markkinatilanne ja toimintaympäristö                                            

Suhdanneodotuksiin liittyvä optimismi on voimistunut katsauskauden aikana.      
Toimintasegmenteistä Itella Logistiikka on kaikkein suhdanneherkin.             
Kansainvälisen kaupan viriäminen alkoikin heijastua Itellan toiminta-alueilla   
logistiikkapalveluiden kysyntään. Itella Informaatiossa ja Itella               
Viestinvälityksessä kysyntä vaihtelee tuotelinjoittain ja maittain.             

Postilähetysten jakeluvolyymeissa ei ollut nähtävissä taloussuhdanteen          
käännettä. On mahdollista, että taantuma on nopeuttanut paperiviestinnän        
sähköistä korvautumista. Vuonna 2011 voimaan tuleva uusi postipalvelulaki       
vaikuttanee kilpailutilanteeseen ja asiakkaiden lähiajan päätöksentekoon.       

Liikevaihto ja tulos huhti-kesäkuussa 2010                                      

Itella-konsernin liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 450,6 miljoonaa euroa (438,6  
miljoonaa euroa). Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä oli 8,3 miljoonaa      
euroa (12,2 miljoonaa euroa) eli 1,8 % (2,8 %) liikevaihdosta. Kertaluonteiset  
erät sisältävä konsernin liiketulos oli -6,3 miljoonaa euroa (7,8 miljoonaa     
euroa) eli -1,4 % (1,8 %) liikevaihdosta. Liiketulosta rasittivat 14,5          
miljoonan euron (4,4 miljoonaa euroa) uudelleenjärjestelykulut. Tulos ennen     
veroja oli -5,6 miljoonaa euroa (11,2 miljoonaa euroa).                         

Liikevaihto ja tulos tammi-kesäkuussa 2010                                      

Itella-konsernin liikevaihto vuoden 2010 ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli     
904,6 miljoonaa euroa (916,2 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2009). Laskua oli 
1,3 %. Paikallisissa valuutoissa liikevaihdon lasku oli 2,9 %. Yritysostoilla   
ei ollut vaikutusta liikevaihdon kehitykseen. Liikevaihto kasvoi Itella         
Informaatiossa ja Itella Logistiikassa, mutta laski Itella Viestinvälityksessä. 
Suomen yhtiöiden liikevaihto laski 3,1 %; muiden toimintamaiden yhteenlaskettu  
liikevaihto kasvoi pääosin valuuttakurssien vaikutuksesta. Kansainvälisen       
liikevaihdon osuus oli 31 % (30 %).                                             

Konsernin liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä laski tammi-kesäkuussa 23,6 %  
ollen 25,9 miljoonaa euroa (33,8 miljoonaa euroa), mikä oli 2,9 % (3,7 %)       
liikevaihdosta. Kertaluonteiset erät sisältävä liikevoitto laski 56,5 % ollen   
12,1 miljoonaa euroa (27,7 miljoonaa euroa), joka oli 1,3 % liikevaihdosta (3,0 
%). Liikevoitto heikkeni merkittävästi Itella Viestinvälityksessä ja hieman     
Itella Informaatiossa. Itella Logistiikan liiketappio pieneni selvästi          
edellisvuodesta. Muiden toimintojen liiketulos heikkeni, koska                  
liiketoiminnoille kuuluvat yhteiset kulut kohdennetaan edellisvuotta            
tasaisemmin koko kalenterivuodelle. Tulosta rasittivat yhteensä 13,8 miljoonan  
euron uudelleenjärjestelykulut (6,1 miljoonaa euroa).                           
                                                                                
Konsernin nettorahoituskulut olivat 0,6 miljoonaa euroa (24,6 miljoonaa euroa). 
Edellisen vuoden nettorahoituskuluja kasvattivat ruplasaatavien suojauskulut    
sekä merkittävät valuuttakurssitappiot ruplan heikkenemisestä johtuen. Tulos    
rahoituserien jälkeen oli 11,5 miljoonaa euroa (3,1 miljoonaa euroa). Tuloverot 
olivat 10,7 miljoonaa euroa (5,9 miljoonaa euroa). Konsernin efektiivinen       
veroaste, johon vaikutti ulkomaisten toimintojen tappiollisuus, oli 97,0 %      
(190,3 %). Konsernin voitto oli katsauskaudelta 0,8 miljoonaa euroa (konsernin  
tappio 2,8 miljoonaa euroa).                                                    

Oman pääoman tuottoprosentti (liukuva 12 kuukautta) oli -0,2 % (-2,2 %).        

Itella Viestinvälitys                                                           

Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa     
565,9 miljoonaa euroa (587,0 miljoonaa euroa), missä oli laskua 3,6 %.          

Jakeluvolyymit kehittyivät tammi-kesäkuussa verrattuna edellisen vuoden         
vastaavaan ajanjaksoon seuraavasti:                                             

- Sekä 1. että 2. luokan kirjeiden jakelumäärissä oli lievää laskua.            
Osoitteellisen suoramarkkinoinnin jakelumäärät vähenivät 2 %. Kokonaisuudessaan 
osoitteellinen kirjeviestintä laski 1 %.                                        
- Sanomalehtien jakelumäärät vähenivät 2 % ja aikakauslehtien määrät 8 %.       
- Osoitteettoman suoramarkkinoinnin jakeluvolyymit jatkoivat kasvuaan.          
- Pakettien volyymit vähenivät 4 %.                                             

Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 22,0 miljoonaa euroa 
(42,6 miljoonaa euroa) eli 3,9 % liikevaihdosta (7,3 %). Tulokseen sisältyi     
uudelleenjärjestelykuluja 13,6 miljoonaa euroa (4,0 miljoonaa euroa). Lisäksi   
kannattavuutta heikensi liikevaihdon lasku erityisesti tärkeiden päätuotteiden  
osalta, mitä tuottavuuden sinänsä myönteinen kehitys ei riittävästi kyennyt     
kompensoimaan.                                                                  

Postinlajittelun ja -jakelun monivuotinen kehityshanke eteni suunnitellusti ja  
investoinneista on toteutunut 90 %. Kaikki kiinteistöinvestoinnit ovat          
valmistuneet, ja lajittelujärjestelmät ja muu laitteisto lähes kokonaan otettu  
käyttöön. Edellytykset palvelutuotannon automaation ja siten tuottavuuden       
parantamiseen ovat olemassa. Jakeluvolyymien laskusuunnan jatkuessa             
tehostamistoimenpiteitä tarvitaan edelleen, mikä johtaa työvoimantarpeen        
alenemiseen.                                                                    

Itella Informaatio                                                              

Itella Informaatio -liiketoimintaryhmän liikevaihto nousi 131,7 miljoonaan      
euroon (126,6 miljoonaa euroa) eli 4,0 %. Liikevaihto kasvoi kaikissa           
tuotelinjoissa ja maittain tarkasteltuna muualla paitsi Saksassa, Virossa ja    
Liettuassa.                                                                     

Liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 7,4 miljoonaa euroa (8,4 miljoonaa euroa)   
eli 5,6 % liikevaihdosta (6,6 %). Tuotelinjojen ja yhtiöiden toiminnan          
tehokkuutta on parannettu lukuisilla toimenpiteillä ja siten saatu kompensoitua 
hintaeroosion ja volyymien laskun vaikutus kannattavuuteen.                     
Tehostamistoimenpiteitä tarvitaan edelleen erityisesti Pohjoismaiden            
ulkopuolella.                                                                   

Itella Logistiikka                                                              

Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmän liikevaihto oli ensimmäisellä           
vuosipuoliskolla 322,8 miljoonaa euroa (319,3 miljoonaa euroa).  Liikevaihto    
nousi 1,1 %. Tuotelinjoittain tarkasteltuna laskua oli kansainvälisessä         
maantierahdissa. Kansainvälinen meri- ja lentorahti sekä palveluvarastointi     
puolestaan kasvattivat liikevaihtoaan. Maittain tarkasteltuna liikevaihto       
kasvoi Venäjällä, Baltian maissa ja Norjassa, mutta laski Suomessa ja           
Tanskassa. Ruotsin liikevaihto säilyi vakaana.                                  

Itella Logistiikka -liiketoimintaryhmän liiketulos oli 8,6 miljoonaa euroa      
tappiollinen (17,9 miljoonaa euroa tappiollinen) eli -2,7 % (-5,6 %)            
liikevaihdosta. Useiden tehostamistoimenpiteiden johdosta liiketulos parantui   
kaikissa tuotelinjoissa ja maissa lukuun ottamatta Ruotsia.                     

Logistiikkavolyymit pysyivät alhaisella tasolla kaikissa kahdeksassa            
toimintamaassa huolimatta suhdannenäkymien virkistymisestä. Toisella            
neljänneksellä nähtiin kuitenkin positiivisia merkkejä ja Itellan               
logistiikkavolyymit kääntyivät kasvuun erityisesti meri- ja lentorahdissa.      
Sopimuslogistiikassa Itella teki asiakassopimuksia, joilla on vaikutuksia       
loppuvuoden tulokseen. Logistiikan tuloskehitykselle on ratkaisevaa             
yritysasiakkaiden kysynnän ja kulutuskysynnän viriäminen talouskasvun           
käynnistyessä eri toimintamaissa.                                               

Rahoitusasema ja investoinnit                                                   
                                                                                
Konsernin liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 19,8 miljoonaa euroa 
(39,9 miljoonaa euroa). Edellisvuoteen verrattuna rahavirta heikkeni 22,1       
miljoonalla eurolla, koska lomarahat maksettiin Suomessa tänä vuonna kuukautta  
edellisvuotta aiemmin eli kesäkuussa.                                           

Investointeihin käytettiin 43,4 miljoonaa euroa (64,8 miljoonaa euroa).         
Yritysostoja ei ensimmäisellä vuosipuoliskolla ollut.                           

Likvidit varat olivat kesäkuun lopussa 144,0 miljoonaa euroa (94,5 miljoonaa    
euroa), ja käyttämättömät sitovat luottolimiitit 200,0 miljoonaa euroa (175,0   
miljoonaa euroa).  Yritystodistuksia oli liikkeeseen laskettuina 38,0 miljoonaa 
euroa. Konsernin korollinen velka oli 300,3 miljoonaa euroa (227,2 miljoonaa    
euroa). Omavaraisuusaste oli 50,3 % (50,9 %) ja nettovelkaantumisaste 21,8 %    
(19,7 %).                                                                       

Henkilöstö                                                                      

Itella-konsernin palveluksessa oli tammi-kesäkuussa keskimäärin 28 982 (30 683) 
henkilöä. Katsauskauden lopussa henkilömäärä oli 30 585 (31 627), josta 23 911  
(24 607) työntekijää Suomessa. Työntekijämäärä väheni Suomessa keskimäärin      
1050:llä ja muissa maissa 650 henkilöllä verrattuna vastaavaan kauteen vuonna   
2009.                                                                           

Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstö jakaantui segmenteittäin             
seuraavasti: Itella Viestinvälitys 20 671, Itella Informaatio 1 926, Itella     
Logistiikka 7 946 ja konsernin muut toiminnot 42 henkilöä.                      

Konsernin henkilöstökulut laskivat katsauskaudella 2,4 miljoonaa euroa eli 0,5  
% edelliseen vuoteen verrattuna. Ilman uudelleenjärjestelykulujen varausta      
henkilöstökulujen lasku oli 10,1 miljoonaa euroa eli 2,3 %.                     

Konsernirakenteen muutokset                                                     

Itellan juridisessa rakenteessa ei katsauskaudella tapahtunut muutoksia.        

Suomen toimintojen juridisen rakenteen uudistamisen valmistelu eteni            
suunnitellusti. Toiminnallisen rakenteen muutos toteutettiin jo toisen          
neljänneksen alussa siten, että Itella Viestinvälitykseen siirtyivät Itella     
Logistiikasta pakettipalvelut sekä Konsernitoiminnoista kotimaan                
myyntitoiminnot, postit ja asiakaspalvelu. Organisointi vaikutti raportoitavien 
segmenttien sisältöön, ja segmenttien toteuma- ja vertailuluvut on muutettu     
uuden rakenteen mukaisiksi tässä osavuosikatsauksessa.                          

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät                                            

Itellan riskienhallintaa ja liiketoimintaan liittyviä riskejä on kuvattu        
tarkemmin vuoden 2009 vuosikertomuksessa ja tilinpäätöksessä sekä               
internet-sivuilla (www.itella.fi/hallinnointi). Näissä riskitekijöissä ei ole   
tapahtunut olennaista muutosta kuluvan vuoden aikana.                           

Yleinen talouskehitys Itellan toiminta-alueella kasvattaa edelleen              
liiketoiminnan riskejä ja epävarmuuksia. Maa- ja toimialakohtaiset erot         
talouden toipumisessa heijastuvat Itellan palveluiden kysyntään ja siten        
liikevaihdon ennustettavuuteen. Tämä vaikeuttaa Itellan omien                   
tuotantoresurssien mitoitusta koskevaa päätöksentekoa. Kannattavuuden           
turvaamiseksi kustannusten sopeuttaminen ja käyttöpääomaerien hallinta on       
edelleen keskeistä.                                                             

Taloussuhdanne on osaltaan vaikeuttanut arviointia siitä, kuinka viestinnän     
sähköistyminen vaikuttaa postilähetysten jakelumääriin.                         
Yleispalveluvelvoitteesta johtuen postiverkon kustannukset eivät laske samassa  
suhteessa kuin jakeluvolyymit vähenevät.  Jakeluvolyymien lasku vähentää        
kuitenkin työvoiman tarvetta, mistä voi aiheutua tulosta ja kassavirtaa         
rasittavia merkittäviäkin uudelleenjärjestelykuluja.                            

Itellan kannalta postitoiminnan viranomaisvalvontaan liittyy riskiä lisääviä    
piirteitä, sillä viranomaisten kustannuslaskentaan ja tuotekannattavuuteen      
kohdistuva valvonta ei reagoi liiketoiminnan muutoksiin riittävän nopeasti.     

Postipalvelulain uudistumisen vaikutus kilpailutilanteeseen saattaa heijastua   
Itellan asiakkaiden päätöksentekoon vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.          

Toiminnan kausiluonteisuus                                                      

Konsernin liiketoimintojen luonteeseen liittyy kausivaihtelua.                  
Liiketoimintasegmenttien liikevaihto ja liikevoitto eivät kerry tasaisesti.     
Erityisesti ensimmäinen ja viimeinen neljännes ovat vahvoja toisen ja kolmannen 
neljänneksen ollessa näitä heikompia.                                           

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat                                              

Itella Oyj osti Virossa SmartPOST OÜ:n pakettiliiketoiminnan osaksi Itella      
Viestinvälitystä. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta taloudellisiin          
lukuihin.                                                                       

Itella Oyj allekirjoitti heinäkuussa 120 miljoonan euron syndikoidun            
luottolimiittisopimuksen neljästä pohjoismaisesta pankista koostuvan            
pankkiryhmän kanssa. Yleisiin rahoitustarpeisiin tarkoitettu luottolimiitti on  
viisivuotinen ja korvaa aiemman tammikuussa 2006 solmitun luottolimiitin.       

Loppuvuoden näkymät                                                             

Taloussuhdanteiden ennustetaan kääntyvän nousuun. Talouskasvun käynnistymisellä 
on ratkaiseva merkitys erityisesti Itella Logistiikan liikevaihdon ja           
kannattavuuden kehitykselle. Itella Viestinvälityksessä suhdannekäänteellä ei   
näyttäisi olevan vastaavaa vaikutusta postilähetysten jakelupalveluihin;        
sähköinen korvautuvuus saattaa taantuman johdosta olla kiihtymässä. Toisaalta   
asiakkaiden tehostamistavoitteet voivat edelleen pitää yllä kiinnostusta        
Itellan tarjoamiin ulkoistusratkaisuihin. Kilpailuympäristöön on odotettavissa  
muutoksia postilainsäädännön uudistuessa.                                       

Itellan ja Viestintäviraston näkemysero postitoiminnan yleispalvelutuotteiden   
määrittelystä ja yhteisen jakeluverkon kustannusten kohdentamisesta tuotteita   
hinnoiteltaessa vaikuttaa jossain määrin Itellan liikevaihdon ja kannattavuuden 
kehitykseen.                                                                    

Tuottavuuden kehittämistä ja toimintojen tehostamista jatketaan kannattavuuden  
turvaamiseksi postivolyymien pienentyessä. Itellan toiminnassa kiinteillä       
henkilökuluilla on merkittävä asema, ja volyymien laskiessa henkilöstön         
sopeuttamistoimenpiteet voivat ajoittain merkittävästi rasittaa tulosta ja      
kassavirtaa.                                                                    

Vuoden 2010 käyttöomaisuusinvestointien määrä laskee edellisvuosien tasosta.    
Uusien investointien ajoitusta ja määrää harkitaan tarkasti.                    

LIITTEET                                                                        
Konsernin avainluvut                                                            
Konsernin laaja tuloslaskelma                                                   
Konsernitase                                                                    
Konsernin rahavirtalaskelma                                                     
Laskelma oman pääoman muutoksista                                               
Liitetiedot:                                                                    
- Laadintaperiaatteet                                                           
- Segmentti-informaatio                                                         
- Liikevaihto maantieteellisten alueiden mukaan                                 
- Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden muutokset                             
- Konsernin vastuusitoumukset                                                   
- Lähipiiritapahtumat                                                           

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin avainluvut     |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                          |     4-6 |     4-6 |     1-6 |       1-6 |    1-12 |

|                          |    2010 |    2009 |    2010 |      2009 |    2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. euroa |   450,6 |   438,6 |   904,6 |     916,2 | 1 819,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa |    -6,3 |     7,8 |    12,1 |      27,7 |    46,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoittoprosentti     |    -1,4 |     1,8 |     1,3 |       3,0 |     2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa |     8,3 |    12,2 |    25,9 |      33,8 |    86,3 |
| *)                       |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoittoprosentti *)  |     1,8 |     2,8 |     2,9 |       3,7 |     4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja,      |    -5,6 |    11,2 |    11,5 |       3,1 |    19,6 |
| milj. euroa              |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (12  |         |         |    -0,2 |      -2,2 |    -0,7 |
| kk), %                   |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman       |         |         |     4,7 |       9,4 |     5,8 |
| tuotto (12 kk), %        |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %      |         |         |    50,3 |      50,9 |    48,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste    |         |         |    21,8 |      19,7 |    19,7 |
| (Gearing), %             |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit,      |    24,6 |    28,9 |    43,4 |      64,8 |   144,9 |
| milj. euroa              |         |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin   |  29 154 |  30 994 |  28 982 |    30 683 |  30 217 |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Ilman kertaluonteisia eriä,     |         |         |           |         |
| katso liitetieto 2                 |         |         |           |         |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin laaja           |         |         |         |         |          |
| tuloslaskelma             |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |     4-6 |     4-6 |     1-6 |     1-6 |     1-12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| miljoonaa euroa           |    2010 |    2009 |    2010 |    2009 |     2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |

| Liikevaihto               |   450,6 |   438,6 |   904,6 |   916,2 |  1 819,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut       |     2,5 |     5,6 |     6,8 |     8,6 |     14,3 |
| tuotot                    |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten   |     0,0 |     0,0 |     0,0 |     0,0 |      0,1 |
| tuloksesta                |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut   |   120,7 |   117,6 |   238,8 |   243,1 |    474,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista       |   229,3 |   218,7 |   447,7 |   450,1 |    888,0 |
| aiheutuvat kulut          |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot                   |    21,6 |    19,2 |    42,6 |    38,1 |     77,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonalentuminen          |         |         |         |         |     13,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut |    87,9 |    80,9 |   170,3 |   165,8 |    333,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto               |    -6,3 |     7,8 |    12,1 |    27,7 |     46,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta          |  -1,4 % |   1,8 % |   1,3 % |   3,0 % |    2,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut  |     0,6 |     3,4 |    -0,6 |   -24,6 |    -27,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja        |    -5,6 |    11,2 |    11,5 |     3,1 |     19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta          |  -1,2 % |   2,6 % |   1,3 % |   0,3 % |    1,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                 |    -1,9 |    -3,2 |   -10,7 |    -5,9 |    -24,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos          |    -7,5 |     8,0 |     0,8 |    -2,8 |     -4,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta          |  -1,7 % |   1,8 % |   0,1 % |  -0,3 % |   -0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat         |     0,1 |    -0,4 |     0,1 |    -0,4 |     -0,3 |
| rahoitusvarat             |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                |    13,0 |    -1,2 |    38,3 |    -8,9 |     -4,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laaja tulos    |     5,6 |     6,4 |    39,2 |   -12,1 |     -9,2 |
| yhteensä                  |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tuloksen       |         |         |         |         |          |
| jakautuminen              |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille     |    -7,6 |     7,7 |     0,7 |    -2,6 |     -4,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille      |     0,1 |     0,3 |     0,1 |    -0,2 |      0,0 |
| omistajille               |         |         |         |         |          |

| Tilikauden laajan tuloksen          |         |         |         |          |
| jakautuminen                        |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille     |     5,5 |     6,1 |    39,1 |   -11,9 |     -9,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille      |     0,1 |     0,3 |     0,1 |    -0,2 |      0,0 |
| omistajille               |         |         |         |         |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernitase                    |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |    30.6. |    30.6. |   31.12. |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| miljoonaa euroa                 |     2010 |     2009 |     2009 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |

| Pitkäaikaiset varat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                       |    167,0 |    172,9 |    165,2 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet     |     77,6 |     78,8 |     80,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt             |      4,2 |      4,5 |      4,4 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet          |    724,9 |    670,6 |    688,3 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä     |      0,6 |      1,4 |      0,6 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset sijoitukset  |      1,9 |      0,6 |      2,4 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset saamiset          |      7,5 |      6,3 |      8,4 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset     |     15,4 |     14,9 |     12,7 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yhteensä    |    999,2 |    950,0 |    962,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                 |      6,1 |      6,7 |      6,5 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset |    284,1 |    262,6 |    271,9 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverosaamiset                |      9,5 |     14,1 |      4,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat |      2,5 |      2,5 |      2,4 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon                  |     62,8 |     45,4 |     78,9 |           |
| tulosvaikutteisesti kirjattavat |          |          |          |           |
| rahoitusvarat *)                |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat *)                    |     81,2 |     49,1 |     82,3 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yhteensä    |    446,3 |    380,4 |    446,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                  |  1 445,5 |  1 330,4 |  1 408,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma                      |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                     |     70,0 |     70,0 |     70,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttörahasto                   |    142,7 |    142,7 |    142,7 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto            |      0,1 |     -0,1 |      0,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                      |     17,6 |    -25,3 |    -20,7 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat           |    484,4 |    485,6 |    483,6 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva   |    714,7 |    672,9 |    675,6 |           |
| oma pääoma                      |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien omistajien  |      1,8 |      1,4 |      1,6 |           |
| osuus                           |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä             |    716,6 |    674,3 |    677,2 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat        |     51,3 |     46,7 |     48,3 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset korolliset velat  |    229,3 |    113,3 |    246,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset velat        |     15,7 |     34,9 |     15,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varaukset         |     15,8 |      0,3 |      9,2 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                |      6,5 |      7,1 |      6,5 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat yhteensä    |    318,5 |    202,3 |    325,2 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset korolliset velat  |     71,1 |    113,9 |     48,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat         |    321,3 |    329,4 |    335,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverovelat                   |      4,0 |      4,2 |      9,0 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varaukset         |     14,1 |      6,3 |     13,6 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat yhteensä    |    410,4 |    453,8 |    405,7 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä                  |    728,9 |    656,1 |    730,9 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä    |  1 445,5 |  1 330,4 |  1 408,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat                |    300,3 |    227,2 |    294,1 |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Konsernin rahavaroihin luokitelluilla erillä on enintään kolmen kuukauden |
| maturiteetti  hankinta-ajankohdasta lukien. Vertailuvuoden tiedot on         |
| muutettu vastaamaan tätä määritelmää.                                        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin rahavirtalaskelma                  |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                              |     1-6 |      1-6 |     1-12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| miljoonaa euroa                              |    2010 |     2009 |     2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja                           |    11,5 |      3,1 |     19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut yhteensä                            |    42,7 |     63,4 |    120,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos                         |   -10,4 |      4,1 |     16,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä  |    43,8 |     70,6 |    156,6 |
| ja veroja                                    |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituserien netto                          |     0,8 |    -15,3 |    -29,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot                               |   -24,8 |    -15,4 |    -16,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta                |    19,8 |     39,9 |    110,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryritysten hankinta vähennettynä         |    -0,1 |      0,0 |    -22,8 |
| luovutushetken rahavaroilla                  |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin    |   -43,4 |    -64,6 |   -121,7 |
| hyödykkeisiin                                |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden    |     1,5 |      1,7 |      2,2 |
| myynti                                       |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt tytäryritykset ja liiketoiminnat      |       - |      0,4 |      1,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutos käypään arvoon tulosvaikutteisesti    |    15,3 |     35,0 |      5,4 |
| kirjattavissa rahoitusvaroissa *)            |         |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu investointien kassavirta                 |     0,0 |      0,2 |     -2,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta                 |   -26,7 |    -27,3 |   -137,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen nettomuutos                         |    11,2 |     -3,0 |     71,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusleasingvelkojen maksut               |    -4,1 |     -5,7 |     -9,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot                             |       - |    -10,0 |    -10,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta                   |     7,1 |    -18,7 |     51,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos                           |     0,3 |     -6,1 |     24,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat katsauskauden alussa *)            |    82,3 |     49,5 |     49,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus          |    -1,3 |      5,7 |      7,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat katsauskauden lopussa *)           |    81,2 |     49,1 |     82,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| *) Konsernin rahavaroihin luokitelluilla erillä on enintään kolmen kuukauden |
| maturiteetti hankinta-                                                       |
--------------------------------------------------------------------------------
| ajankohdasta lukien. Vertailuvuoden tiedot on muutettu vastaamaan |          |
| tätä määritelmää.                                                 |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Laskelma oman pääoman     |       |        |       |       |        |        |
| muutoksista               |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|            |       |      |       |        |       |       |        |        |

| miljoonaa  |       |      | Emoyhtiön omistajille  |       |        |        |
| euroa      |       |      | kuuluva osuus          |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|            | Osake | Käyt | Käyvä | Muunto | Kerty | Yhtee | Määräy |  Oma   |
|            | pääom | tö-r |   n   |  erot  | neet  |  nsä  | sval-l | pääoma |
|            | a     | ahas | arvon |        | voitt |       | attomi | yhteen |
|            |       |  to  | rahas |        | ovara |       |   en   |   sä   |
|            |       |      |  to   |        |   t   |       | omista |        |
|            |       |      |       |        |       |       |  jien  |        |
|            |       |      |       |        |       |       | osuus  |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|            |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|            |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma |  70,0 | 142, |   0,3 |  -16,4 | 498,2 | 694,8 |    1,5 |  696,3 |
| 1.1.2009   |       |    7 |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon    |       |      |       |        | -10,0 | -10,0 |        |  -10,0 |
| jako       |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu muutos |       |      |       |        |       |       |    0,1 |    0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden |       |      |       |        |  -2,6 |  -2,6 |   -0,2 |   -2,8 |
| tulos      |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon       |      |  -0,4 |        |       |  -0,4 |        |   -0,4 |
| rahaston muutos    |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoeron |       |      |       |   -8,9 |       |  -8,9 |        |   -8,9 |
| muutos     |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma |  70,0 | 142, |  -0,1 |  -25,3 | 485,6 | 672,9 |    1,4 |  674,3 |
| 30.6.2009  |       |    7 |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|            |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma |  70,0 | 142, |   0,0 |  -20,7 | 483,6 | 675,6 |    1,6 |  677,2 |
| 1.1.2010   |       |    7 |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon    |       |      |       |        |     - |     - |        |      - |
| jako       |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden |       |      |       |        |   0,7 |   0,7 |    0,1 |    0,8 |
| tulos      |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon       |      |   0,1 |        |       |   0,1 |        |    0,1 |
| rahaston muutos    |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoeron |       |      |       |   38,3 |       |  38,3 |        |   38,3 |
| muutos     |       |      |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma |  70,0 | 142, |   0,1 |   17,6 | 484,4 | 714,7 |    1,8 |  716,6 |
| 30.6.2010  |       |    7 |       |        |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LIITETIEDOT           |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |

| 1.                    |   |   |       |        |         |        |          |
| Laadintaperiaatteet   |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti |
| noudattaen samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2009.      |
| Osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu voimassaolevia IFRS-standardeja |
| ja -tulkintoja. Esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, minkä vuoksi yksittäisten |
| lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| IFRS                  |   |   |       |        |         |        |          |
| standardimuutokset    |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserni on soveltanut 1.1.2010 alkaen seuraavia uudistettuja     |          |
| standardeja:                                                      |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| - IFRS 3 Liiketoimintojen     |       |        |         |        |          |
| yhdistäminen                  |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| - IAS 27 Konsernitilinpäätös ja       |        |         |        |          |
| erillistilinpäätös                    |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Näillä uudistetuilla standardeilla ei ole merkittävää vaikutusta             |
| osavuosikatsauksen tietoihin.                                                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osavuosikatsauksen tiedot eivät ole            |         |        |          |
| tilintarkastettuja.                            |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 2.                    |   |   |       |        |         |        |          |
| Segmentti-informaatio |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella-konsernin liiketoiminnoissa tehtiin 1.4.2010 alkaen seuraavat         |
| muutokset:  Itella Viestinvälitykseen siirtyivät Muista toiminnoista         |
| kotimaan myyntitoiminnot, postit, asiakaspalvelu sekä Itella Logistiikasta   |
| pakettipalvelut.  Näin parannetaan toiminnan taloudellista läpinäkyvyyttä    |
| postitoimintaa koskevan lainsäädännön uudistuessa ensi vuoden alussa.        |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäksi 1.1.2011 toteutettava emoyhtiön juridinen rakennejärjestely muuttaa  |
| aiemmin sisäisenä kulujen kohdistuksena liiketoiminnosta toiseen kohdistetun |
| rahtipalveluliiketapahtuman konserniyhtiön toiselle konserniyhtiölle         |
| veloitettavaksi liikevaihdoksi. Muutoksen johdosta konsernin sisäinen        |
| liikevaihto ja sen eliminointi kasvavat.                                     |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernin sisäisessä raportoinnissa on tehty edellä kuvatut muutokset ja     |
| ulkoisen laskennan segmenttijako esitetään uudistetun rakenteen mukaisesti.  |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Edellä kuvatun rakennemuutoksen lisäksi 1.5.2010 alkaen on segmenteille      |
| jaettu aiempaa suurempi osa konsernin kohdistamattomista varoista ja         |
| veloista näiden todellisen käytön mukaan.                                    |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella-konsernin segmenttitiedot on esitetty  uuden rakenteen ja             |
| kohdistusperiaatteen mukaan huomioiden ennalta myös juridinen                |
| rakennejärjestely toteuma- ja vertailukausilla.                              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |   4-6 |    4-6 |     1-6 |    1-6 |     1-12 |

| miljoonaa euroa       |   |   |  2010 |   2009 |    2010 |   2009 |     2009 |

| Liikevaihto                   |       |        |         |        |          |
| liiketoimintasegmenteittäin   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   | 280,8 |  284,9 |   565,9 |  587,0 |  1 168,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| segmenttien välinen   |   |   |  10,9 |   11,3 |    21,5 |   21,5 |     41,4 |
| osuus                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |  63,4 |   58,6 |   131,7 |  126,6 |    247,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| segmenttien välinen   |   |   |   2,8 |    2,7 |     5,5 |    5,5 |     11,3 |
| osuus                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   | 166,4 |  153,9 |   322,8 |  319,3 |    637,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| segmenttien välinen   |   |   |  46,9 |   44,4 |    89,9 |   89,6 |    180,3 |
| osuus                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toiminnot        |   |   |   3,1 |    0,9 |     5,6 |    2,4 |      6,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| segmenttien välinen   |   |   |   2,4 |    1,3 |     4,3 |    2,4 |      6,2 |
| osuus                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit          |   |   | -63,1 |  -59,7 |  -121,3 | -119,1 |   -239,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   | 450,6 |  438,6 |   904,6 |  916,2 |   1819,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |   4-6 |    4-6 |     1-6 |    1-6 |     1-12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| miljoonaa euroa       |   |   |  2010 |   2009 |    2010 |   2009 |     2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos            |   |   |       |        |         |        |          |
| liiketoimintasegmente |   |   |       |        |         |        |          |
| ittäin                |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |  -1,3 |   12,9 |    22,0 |   42,6 |     86,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |   1,7 |    3,2 |     7,4 |    8,4 |     15,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |  -2,0 |   -9,9 |    -8,6 |  -17,9 |    -35,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toiminnot        |   |   |  -4,7 |    1,6 |    -8,7 |   -5,3 |    -19,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |  -6,3 |    7,8 |    12,1 |   27,7 |     46,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluontoiset erät                  |        |         |        |          |
| liiketoimintasegmenteittäin           |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |  13,7 |    3,5 |    13,6 |    4,0 |     21,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |   0,0 |    0,0 |     0,0 |    0,6 |      1,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |   0,1 |    0,7 |     0,1 |    1,1 |   16,8*) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toiminnot        |   |   |   0,7 |    0,2 |     0,1 |    0,4 |      0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |  14,5 |    4,4 |    13,8 |    6,1 |     39,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos                            |        |         |        |          |
| liiketoimintasegmenteittäin ilman     |        |         |        |          |
| kertaluontoisia eriä                  |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |  12,4 |   16,4 |    35,5 |   46,6 |    107,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |   1,7 |    3,2 |     7,4 |    9,0 |     16,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |  -1,9 |   -9,2 |    -8,5 |  -16,8 |    -18,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toiminnot        |   |   |  -4,0 |    1,8 |    -8,6 |   -4,9 |    -19,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |   8,3 |   12,2 |    25,9 |   33,8 |     86,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja     |   |   |   0,6 |    3,4 |    -0,6 |  -24,6 |    -27,1 |
| -kulut                |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja    |   |   |  -5,6 |   11,2 |    11,5 |    3,1 |     19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| miljoonaa euroa       |   |   |       |        | 30.6.20 |        | 31.12.20 |
|                       |   |   |       |        |      10 |        |       09 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |       |        |   456,4 |        |    450,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |       |        |   163,7 |        |    157,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |       |        |   648,7 |        |    624,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu toiminta ja       |   |   |       |        |   184,3 |        |    183,3 |
| kohdistamattomat      |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit          |   |   |       |        |    -7,7 |        |     -7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |       |        | 1 445,5 |        |  1 408,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat                 |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |       |        |   221,7 |        |    227,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |       |        |    38,1 |        |     36,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |       |        |   104,7 |        |    106,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu toiminta ja       |   |   |       |        |   372,3 |        |    367,5 |
| kohdistamattomat      |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eliminoinnit          |   |   |       |        |    -7,9 |        |     -7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |       |        |   728,9 |        |    730,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö kauden     |   |   |       |        |         |        |          |
| lopussa               |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Viestinvälitys |   |   |       |        |  20 671 |        |   19 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Informaatio    |   |   |       |        |   1 926 |        |    1 926 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Itella Logistiikka    |   |   |       |        |   7 946 |        |    8 503 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut toiminnot        |   |   |       |        |      42 |        |       39 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä              |   |   |       |        |  30 585 |        |   29 568 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                       |   |   |       |        |         |        |          |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Itella Logistiikan 2009 tulos sisältää uudelleenjärjestelykuluja 6,2         
miljoonaa euroa ja liikearvon arvonalennuksen 10,6 miljoonaa euroa.             

--------------------------------------------------------------------------------
| 3 | Liikevaihto maantieteellisten alueiden  |          |          |          |
| . | mukaan                                  |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |  4-6 |   4-6 |      1-6 |      1-6 |     1-12 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | miljoonaa euroa          | 2010 |  2009 |     2010 |     2009 |     2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |

|   | Suomi                    | 310, | 309,9 |    623,4 |    643,6 |  1 275,7 |
|   |                          |    6 |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Muut Pohjoismaat         | 64,5 |  62,4 |    128,9 |    122,1 |    263,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Baltian maat ja Venäjä   | 45,7 |  37,8 |     90,1 |     81,5 |    170,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Muut maat                | 29,9 |  28,5 |     62,2 |     69,0 |    110,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Yhteensä                 | 450, | 438,6 |    904,6 |    916,2 |  1 819,7 |
|   |                          |    6 |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 4 | Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden |          |          |          |
| . | muutokset                               |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | miljoonaa euroa          |      |       | 30.6.201 | 30.6.200 | 31.12.20 |
|   |                          |      |       |        0 |        9 |       09 |

|   | Kirjanpitoarvo kauden    |      |       |    688,4 |    655,3 |    655,3 |
|   | alussa 1.1.              |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Lisäykset                |      |       |     39,9 |     64,8 |    107,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Vähennykset ja uudelleen        |       |     -1,0 |     -7,9 |     -2,2 |
|   | ryhmittelyt                     |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Poistot ja               |      |       |    -32,0 |    -28,3 |    -61,4 |
|   | arvonalentumiset         |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Muuntoerot               |      |       |     29,6 |    -13,3 |    -11,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Kirjanpitoarvo kauden    |      |       |    724,9 |    670,6 |    688,4 |
|   | lopussa                  |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 5 | Konsernin                |      |       |          |          |          |
| . | vastuusitoumukset        |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | miljoonaa euroa          |      |       | 30.6.201 | 30.6.200 | 31.12.20 |
|   |                          |      |       |        0 |        9 |       09 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Omasta puolesta annetut  |      |       |     18,1 |      7,6 |     14,6 |
|   | vakuudet                 |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Vuokravastuut            |      |       |    361,4 |    218,1 |    365,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Johdannaissopimukset     |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | miljoonaa euroa          |      |       | 30.6.201 | 30.6.200 | 31.12.20 |
|   |                          |      |       |        0 |        9 |       09 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Valuuttatermiinit        |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Käypä arvo               |      |       |      3,2 |     -1,9 |     -0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Nimellisarvo             |      |       |    110,6 |    144,4 |     85,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Koronvaihtosopimukset    |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Käypä arvo               |      |       |      3,4 |        - |      0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Nimellisarvo             |      |       |     70,0 |        - |     70,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Johdannaissopimuksia on käytetty valuutta- ja korkoriskin suojaamiseen.  |
|   | Valuuttatermiinit                                                        |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | on arvostettu käypään arvoon käyttämällä tilinpäätöspäivän               |
|   | markkinanoteerauksia ja                                                  |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | koronvaihtosopimusten käyvät arvot ovat ennustettujen tulevien           |
|   | kassavirtojen nykyarvoja.                                                |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 6 | Lähipiiritapahtumat      |      |       |          |          |          |
| . |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   |                          |      |       |          |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
|   | Liiketoimet lähipiirin kanssa ovat vähäisiä eikä niissä ole tapahtunut   |
|   | merkittävää muutosta tilikauden 2009 jälkeen.                            |
--------------------------------------------------------------------------------
itella_osavuosikatsaus_q2_2010.pdf