Presidentti Martti Ahtisaaren muistoksi postimerkki

09.11.2023

Posti kunnioittaa presidentti Martti Ahtisaaren muistoa julkaisemalla surumerkin 15. joulukuuta 2023.

Mustavalkoisessa postimerkissä on kuvituksena Ahtisaaren kuva ja tekstinä ”In Memoriam Martti Ahtisaari 1937–2023”. Postimerkin lisäksi julkaistaan ensipäivänkuori ja -leima. Kuoressa on tekstinä ”Rauha on tahdon asia”.

Surumerkin on suunnitellut Timo Berry. Merkissä käytetyn valokuvan on ottanut Tuukka Koski. Postimerkkiarkissa on kymmenen kotimaan ikimerkkiä.

”Presidentti Ahtisaari oli kansainvälinen merkkihenkilö, joka tunnetaan ja jota arvostetaan erityisesti hänen rauhantyöstään. Ahtisaaren postimerkki on suunniteltu osoittelemattoman arvokkaaksi muotokuvaksi. Valtiollinen rooli näkyy ensipäivän leimassa, jossa on kuva-aiheena Suomen vaakuna. Ensipäivänkuoreen nostin hänen ehkä tärkeimmän ajatuksensa, jonka hän esitti Nobel-puheessaan: ”Rauha on tahdon asia”, kertoo merkin suunnitellut Timo Berry.

Presidentti Martti Ahtisaari kuoli 16. lokakuuta Helsingissä 86-vuotiaana. Hän oli syntynyt 23. kesäkuuta 1937 Viipurissa. Ahtisaari toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1994–2000. Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008.

Edellisen kerran Suomessa on julkaistu surumerkki presidentti Mauno Koiviston muistoksi vuonna 2017. Surumerkein on kunnioitettu myös juoksija Paavo Nurmen, säveltäjä Jean Sibeliuksen sekä presidenttien Urho Kekkosen, P.E. Svinhufvudin ja Kyösti Kallion muistoa.

Posti kunnioittaa Martti Ahtisaaren muistoa myös tekemällä lahjoituksen CMI:n Rauhanrahastoon.

Merkin ensipäivätapahtumaa vietetään Helsingin pääpostissa (Elielinaukio 2, 00100 Helsinki) 15. joulukuuta kello 13–16. Timo Berry on paikalla signeeraamassa töitään kello 13–15.

Kuvia:  Posti DigiLibrary - Presidentti Martti Ahtisaari In Memoriam (emmi.fi)