Postin älykkäät pakettiautomaatit ennustavat lokeroiden täyttöastetta

08.11.2021

main_image

Posti ottaa käyttöön pakettien dynaamisen ohjausjärjestelmän marraskuussa kaikkialla Suomessa. Jatkossa tekoäly ja koneoppiminen ennakoivat muutoksia Postin automaattien täyttöasteessa. Automaattien taustalle tuotu tekoäly ennustaa jo 96 prosentin tarkkuudella, mitkä paketit noudetaan automaatista vuorokauden aikana. Oppivalla ennustemallilla paketit jaellaan ilman hukka-ajoa, lähelle kuluttajaa.

Automaattien täyttöä rajoittavat lokeroiden määrän lisäksi niiden koot: siinä missä pienet paketit voi laittaa erikokoisiin lokeroihin, isommat paketit mahtuvat vain osaan. Sadat automaatit täyttyvät joka päivä, tai vähintään useina päivinä viikossa.

“Suosittuja automaatteja ei voi laajentaa, jos ne sijaitsevat rajatussa tilassa esimerkiksi kaupan sisällä. Tekoälyn ja koneoppimisen avulla saamme tarkemman ennusteen kapasiteetista, jolloin paketit saadaan ohjattua entistä useammin toivottuihin automaatteihin. Lisäksi paketteja mahtuu tiettyihin automaatteihin enemmän”, kertoo Postin pakettien ohjausjärjestelmästä vastaava hankepäällikkö Jari Paasikivi.

Pakettien ohjausjärjestelmä ennakoi automaatin vapaan kapasiteetin kehittymistä ennustaen tekoälyn avulla, kuinka moni automaatissa olevista paketeista noudetaan ennen kuin kuljettaja tuo seuraavan pakettilastillisen. Aiemmin ennuste automaattien täyttöasteesta perustui kiinteään keskiarvoon, joka ei ottanut huomioon automaatti-, päivä- tai sesonkikohtaista vaihtelua.

Tekoälyn ennustetarkkuus lähes 100 prosenttia

Entistä tarkemman kapasiteettiennusteen ansiosta prosessi nopeutuu ja paketit voidaan toimittaa vastaanottajille mahdollisimman nopeasti. Tekoäly ennustaa jo 96 prosentin tarkkuudella, mitkä paketit haetaan automaatista ensimmäisen vuorokauden aikana.

“Paketti pystytään toimittamaan niin lähelle asiakasta kuin mahdollista, mikä vähentää hukka-ajoa ja sen aiheuttamia päästöjä. Nyt tiedämme jo lähes sataprosenttisesti, mitkä lokerot automaatista tyhjenevät ja osaamme varata seuraavalle päivälle lähetyksiä oikean määrän”, Paasikivi kertoo.

Tekoälyn hyödyntämisestä pakettien ohjauksessa on jo käynnissä seuraava kehityskohde. Ennen kuin paketti saapuu Postille, verkkokauppa lähettää siitä ennakkoviestin, jonka lähetysaika vaihtelee verkkokaupoittain. Tekoälyn avulla ennustetaan, milloin paketti oikeasti saapuu lajitteluun. Kun saapumisaika ennustetaan kellontarkkuudella, automaatteihin voidaan tehdä ennakkovarauksia ja huomioida asiakastoiveet entistä paremmin.

”Olemme rakentaneet pitkäjänteisesti kyvykkyyttämme datan monipuoliseen hyödyntämiseen. Tekoäly osana automaattiverkostoamme on erinomainen esimerkki siitä, kuinka dataa ja teknologiaa voidaan käyttää asiakaskokemuksen parantamiseksi. Olemme panostaneet erityisesti koneoppimisosaamiseen, ja paketteja ohjaava tekoäly on kehitetty täysin oman henkilöstön toimesta”, lisää Riku Tapper, joka vastaa Postin datasta ja automaatiosta.