Posti tuottaa jatkossakin jakelupalvelut Ilkka-Yhtymän lehdille

22.12.2021

Posti ja Ilkka-Yhtymä ovat tehneet vuoteen 2026 ulottuvan jatkosopimuksen jakelupalveluista Etelä-Pohjanmaan alueella ja osassa Pohjanmaan maakuntaa. Posti tuottaa jatkossakin Ilkka-Yhtymän kustantaman sanomalehden tarvitsemat seitsemänpäiväiset sekä harvemmin ilmestyvien paikallislehtien tarvitsemat jakelupalvelut taajamissa ja haja-asutusalueilla.

”Kotiin jaettu lehti on tärkeä ja suomalaisten arvostama osa tiedonvälitystä digitaalisten palvelujen rinnalla. Olemme vuodesta 2008 alkaen kehittäneet ja löytäneet yhdessä Ilkka-Yhtymän kanssa uusia ratkaisuja alueen palvelutarpeisiin. Me Postissa haluamme tukea vankalla osaamisellamme paperisen lehden elinkaaren jatkumista. Jakeluverkkojemme yhteiskäyttö mahdollistaa kestävän kustannuskehityksen ja vastaa asiakkaamme alueellisiin tarpeisiin. Entistä tärkeämpiä, yhteisiä asioitamme ovat myös vastuullisuusasiat kuten ilmastotavoitteet”, sanoo Postin lehtipalveluista vastaava johtaja Kimmo Kauranen.

Posti on kasvattanut varhaisjakeluliiketoimintaansa viime vuosien aikana. Posti jakaa sanomalehtiä seitsemänä päivänä viikossa (sanomalehtien ilmestymispäivien mukaan). Tällä hetkellä Posti hoitaa varhaisjakelua pääkaupunkiseudulla, Itä-Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Postin varhaisjakelussa työskentelee noin 2 400 jakajaa.

Ilkka-Yhtymän tiedote 22.12.2021