Posti ennustaa loppuvuodelle ennätyksellistä pakettisesonkia: Yli 100 paikkakunnalla käynnistyvät lauantaitoimitukset

29.09.2021

main_image

Posti arvioi, että loppuvuoden pakettiliikenteestä tulee ennätyksellisen vilkas. Vilkkaimpana viikkona paketteja toimitetaan suomalaisille jopa 2 miljoonaa. Normaalisti 12 suurimman kaupungin alueilla käytössä olevat lauantaitoimitukset laajenevat yli 100 paikkakunnalle porrastetusti ensi lauantaista, 2. lokakuuta, alkaen. Lauantaitoimituksia tehdään aina jouluun asti pakettiliikenteen sujuvoittamiseksi.

”Verkkokauppa jatkaa kasvuaan ja kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut pysyvästi. Varaudumme viime vuottakin kovempiin ennätyslukemiin loppuvuoden sesongissa aloittamalla jo nyt lauantaitoimitukset” kertoo Postin liiketoimintajohtaja Tommi Kässi.

”Monet meistä käyvät kaupoilla lauantaisin, jolloin verkkokauppaostokset tulee kätevästi poimittua samalla. Viikonlopputoimituksilla myös verkkokauppiaat voivat parantaa toimitusnopeuttaan ja asiakastyytyväisyyttään.”

62 % automaatteihin toimitetuista verkkokaupan tilauksista noudetaan vielä saman viikonlopun aikana. Posti kannustaa asiakkaittaan noutamaan paketit mahdollisimman pikaisesti, sillä tilaa vapautuu seuraaville paketeille sitä mukaa, kun lähetyksiä noudetaan.

Black Fridaysta alkaen paketteja toimitetaan myös sunnuntaisin

Verkkokauppojen myyntiä kasvattaa erityisesti perjantaina 26. marraskuuta vietettävä Black Friday. Siitä alkaen Posti kuljettaa paketteja suosituimpiin noutopisteisiin seitsemänä päivänä viikossa. Verkkokaupan paketteja noudetaan ja toimitetaan vastaanottajille neljänä sunnuntaina 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12. Seitsemän päivän pakettijakelun piirissä on noin puolet suomalaisista. Pääkaupunkiseudun lisäksi sunnuntaijakeluissa mukana ovat Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Seinäjoki, Tampere ja Turku.

Postissa sesongin suunnittelu käynnistyi jo alkuvuodesta. Entistä laajempaa ja kattavampaa palvelupisteverkostoa on rakennettu koko vuoden, ja automaatteja on avattu 5–10 joka viikko. Nyt automaatteja on 400, ja noutopisteitä yli 100, enemmän kuin vuosi sitten. Uusien automaattien lisäksi sesonkiin varaudutaan kasvattamalla hyllytilaa nykyisissä palvelupisteissä, ottamalla käyttöön pop up -noutopisteitä sekä lisäämällä henkilökohtaisten palvelupisteiden määrää. Yhteensä Postin palvelupisteitä on lähes 3 300.

Tarkista täältä paikkakunnat, joilla toimitamme paketteja lauantaisin.