Pienessä kortissa on suuri voima – ystävänpäiväkorteilla voi tehdä hyvää

22.01.2021

Posti jatkaa yhteistyökumppaneidensa kanssa muistamisen teemaa, jossa tervehdyksiä kohdennetaan HelsinkiMissiolle, Rinnekodille ja SOS-Lapsikylälle, joille kohdennetut ystävänpäiväkortit tulee postittaa viimeistään 31. tammikuuta Postille, joka vie kortit saajille. Kansainvälisellä Valentinuksen päivällä on juuret 200-luvun antiikin Roomassa. Päivää vietetään 14. helmikuuta, ja sitä on juhlittu Suomessa 1980-luvulta alkaen Ystävänpäivän nimellä ja sisällöllä.

Posti jatkaa viime vuonna aloitettua yhteistyötä Bauer Median kanssa. Tänäkin vuonna ihmisiä haastetaan lähettämään ystävänpäivän tervehdyksiä heille, jotka kaipaavat elämäänsä enemmän ystävyyttä. Postille saapuneet kortit toimitetaan ystävänpäiväksi HelsinkiMissiolle, Rinnekodille ja SOS-Lapsikylälle.

Kortti voi välittää iloisen yllätyksen myös sellaisille tahoille, joita ei henkilökohtaisesti välttämättä edeltä tunne.

- Jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä ajoittain tai jatkuvasti. Korona-aika on lisännyt ihmisten yksinäisyyttä entisestään. Siitä kärsivät kaiken ikäiset, mutta erityisesti senioreiden ja vanhusten elinpiiri on supistunut koronan vuoksi. Yksinäisyyttä voi kuitenkin vähentää pienillä teoilla. Ystävänpäiväkortilla voi ilahduttaa myös tuntematonta yksinäistä, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.

Monet korttien saajat ovat innostuneet laittamaan hyvän kiertämään.

- Varsinkin iäkkäämmät kehitysvammaiset henkilöt saattavat kokea yksinäisyyttä ja heidän sosiaaliset kontaktinsa ovat hyvin vähäiset. Asiakkaamme olivat viime vuonna valtavan ilahtuneita ja liikuttuneita heille lähetetyistä ystävänpäiväkorteista. Moni asiakkaamme laittoi myös hyvän kiertämään ja osallistui itse korttitalkoisiin. On ilo olla mukana kampanjassa tänäkin vuonna, kertoo Rinnekodin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Taina Rönnqvist.

Kampanjassa on kohteena myös SOS-Lapsikylä. Nuorille digiajan lapsille postikortti ei ole välttämättä kovin tuttu viestin välittämisen muoto.

- Postikortti ilahduttaa aina! Lapsista on hauska saada yllätyskortti tuntemattomalta ystävältä. On kiva olla mukana tässä iloa tuottavassa kampanjassa, sanoo SOS-Lapsikylän yritysyhteistyöpäällikkö Annemi Usva-Vänttinen.

Korttien merkitys huomattiin vahvasti myös viime vuoden lopulla. Sotiemme veteraaneille ja sotiemme naisille lähetettiin ennätykselliset 60000 kiitoskorttia, mikä on jopa enemmän kuin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Joulukortteja lähetettiin noin 18 miljoonaa eli lähes neljännes enemmän kuin edellisenä vuonna.

- Pienellä kortilla on suuri voima, kun emme tällä hetkellä voi tavata ihmisiä tavalliseen tapaan. Kortti voi osoittaa välittämistä ja tärkeää yhteisöllisyyden tunnetta. Ystävyyden ja välittämisen taustalla pysyy sama yhdistävä tekijä: halu jakaa elämän tuomat ilot ja surut toisen kanssa, ennen kaikkea ilahduttaa kortin saajaa erilaisissa elämäntilanteissa, Postin Kuluttajapalveluista vastaava Tuija Åkerman sanoo.

Lähetä ystävänpäiväkortit ajoissa

Postin Ystävänpäivä-kampanjasivulle on koottu ohjeet kortin lähettämiseen. Jätä kortit kirjelaatikkoon ennen viimeisen lähetyspäivän tyhjennysaikaa.

Rinnekodille, HelsinkiMissiolle ja SOS-Lapsikylälle kohdennetut ystävänpäiväkortit tulee postittaa viimeistään 31. tammikuuta. Muut ystävänpäiväkortit tulee postittaa viimeistään 8. helmikuuta. Postimerkin lisäksi Plus-merkillä varustetut ystävänpäiväkortit tulee postittaa viimeistään 10. helmikuuta.

Tämän vuoden ystävänpäivän postimerkeissä teemana on Pidetään huolta. Postimerkkivihkossa on 6 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Kansainvälisellä Valentinuksen päivällä on juuret 200-luvun antiikin Roomassa. Päivää vietetään 14. helmikuuta, ja sitä on juhlittu Suomessa 1980-luvulta alkaen Ystävänpäivän nimellä ja sisällöllä. Kansainvälisestä juhlapäivästä poiketen Suomessa päivän merkitys on yleisemmin ystävien muistamisen, ei pelkästään romanttisena rakastavaisten juhlapäivänä. Ystävänpäivän vietto vakiintui suomalaiseen kalenteriin 1980-luvun lopulla. Suomen Punainen Risti ja Posti kampanjoivat ystävyyden juhlan puolesta yhdessä vuonna 1987.