Muutoksia Postin johtoryhmässä ja Aditro Logisticsin johdossa

02.06.2021

Johannes Gussander jättää tehtävänsä Aditro Logisticsin toimitusjohtajana ja Postin johtoryhmän jäsenenä. Sujuvan siirtymäajan varmistamiseksi Gussander jatkaa roolissaan elokuun 2021 loppuun ja Special Advisor -roolissa lokakuun 2021 loppuun asti. Rekrytointiprosessi uuden toimitusjohtajan löytämiseksi on aloitettu.

Gussander on työskennellyt ruotsalaisen Aditro Logisticsin palveluksessa vuodesta 2015 ja yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2017 lähtien. Posti osti Aditro Logisticsin huhtikuussa 2020, jonka jälkeen yhtiön strategiaa on uudistettu fokusoitumaan enemmän asiakaskokemuksen parantamiseen ja kasvuun.

Per Zandrén on nimitetty yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Zandrén on työskennellyt Aditro Logisticsin operatiivisena johtajana marraskuusta 2020 ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus johtamisesta ja logistiikasta. Nimitys tulee voimaan 1.9.2021.

“Posti osti Aditro Logisticsin vuosi sitten. Johanneksen ja hänen tiiminsä johdolla Aditro Logistics on kasvanut kannattavasti ja yhtiössä on tehty hienoa työtä liiketoiminnan kehittämisessä. Aditro Logisticsilla on tärkeä rooli, kun strategisena tavoitteenamme on kasvaa paketti- ja logistiikkaliiketoiminnassa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Haluan lämpimästi kiittää Johannesta hänen panoksestaan ja toivottaa Perille menestystä uuteen rooliin”, sanoo Posti Groupin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto.

“Minulla on ollut seitsemän mahtavaa vuotta Aditro Logisticsilla, mukaan lukien viimeinen vuosi Postilla. Jätän hienon tiimin, mutta henkilökohtaisesti on aika siirtyä eteenpäin. Vuosien aikana olemme kehittäneet yhtiöstä vahvan logistisen alan osaajan, ja tiedän tämän matkan jatkuvan. Iso kiitos kaikille työntekijöille ja asiakkaille näistä vuosista”, Johannes Gussander jatkaa.

“Aditro Logistics on, yhdessä asiakkaidensa kanssa, asemoitunut hyvin tulevaisuutta ajatellen. Tavoitteeni on toteuttaa strategiaamme ja jatkaa tätä kiinnostavaa matkaa, jonka olemme jo yhdessä aloittaneet”, Per Zandrén sanoo.

Muutoksen jälkeen Postin johtoryhmän kokoonpano 1.9.2021 alkaen on: