Koronaepidemian vaikutukset Postin palveluihin

19.01.2021

Päivitys 2022: Kerromme koronavirusepidemian vaikutuksista palveluihimme päivittämällä tarvittaessa tätä tiedotetta Posti.fi-sivulla.

 

Olemme koronapandemian aikana ottaneet käyttöön erilaisia varotoimia asiakkaidemme ja henkilöstömme terveyden turvaamiseksi sekä toimintamme jatkuvuuden varmistamiseksi.  

Jatkamme edelleen koronavirustilanteen seuraamista. Asiakkaidemme ja henkilöstömme terveys ja turvallisuus ovat aina etusijalla, ja toimimme Suomen viranomaisten (THL, STM) ohjeistuksen mukaisesti. 

Valmistaudumme parhaillaan joulusesonkiin, mikä on meille vuoden kiireisin aika. Teemme kaikkemme, että saamme tehdä tänäkin vuonna joulua yhdessä asiakkaidemme kanssa terveinä ja turvallisesti. 

Noudatamme asiakaskohtaamisissa edelleen varotoimenpiteitä. Palvelupisteillämme on suojapleksit ja pyrimme välttämään lähikontakteja. Henkilökuntamme käyttää maskeja palvelupisteillämme sekä asiakkaiden luona lähetyksiä luovutettaessa. Jatkamme maskien käyttöä myös posti-, logistiikka- ja lajittelukeskuksissa ja kaikissa muissa toimipaikoissa, joissa on suuri henkilöstömäärä ja lähikontaktien välttäminen on vaikeampaa. Maskien käytöllä suojaudumme myös lähestyvältä influenssakaudelta.  

Joulupukin Pääposti Napapiirillä avautuu 8.11.2021. Muilta osin Postin automaatit ja palvelupisteet Suomessa toimivat tällä hetkellä normaalisti. Kotimaan kirjelähetysten tai rahdin kulkuun koronavirustilanteella ei ole tällä hetkellä vaikutusta. Kuljetukset toimivat myös suurimpaan osaan maailmaa normaalisti, mutta lähetyksissä voi kuitenkin edelleen olla viiveitä.  

Lisätietoa löydät postin kulusta ulkomaille löydät täältä ja laajempaa tietoa koronan vaikutuksista Postin toimintaan löytyy Usein kysyttyä koronasta -sivulta.

Kerromme koronavirusepidemian vaikutuksista palveluihimme päivittämällä tätä tiedotetta tarvittaessa. Vuoden 2020 koronaepidemiaan liittyvät uutisemme löydät täältä. 

Postilla on tärkeä rooli huoltovarmuuden ylläpitäjänä ja nämä siihen liittyvät ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittiset lähetykset ovat aina ensisijaisia. Näitä ovat muun muassa yleiseen turvallisuuteen liittyvät lähetykset, kuten verilähetykset ja laboratorionäytteet, viranomaisten tiedotteet sekä muut viranomaisten määrittelemät palvelut.