Joulupostimerkeissä perinteisiä aiheita modernilla otteella

26.10.2021

Tänä vuonna joulupostimerkeissä nähdään perinteikästä joulun kuvakerrontaa yhdistettynä modernimpaan digitaaliseen viivapiirrokseen. Klaus Welpin suunnittelemissa joulumerkeissä kuvataan punatulkkua, joulukuusta ja revontulia.

Tämänvuotiset joulupostimerkit tulevat myyntiin keskiviikkona 3. marraskuuta. Samalla julkaisemme myös talvisiin tervehdyksiin sopivat postimerkit. Olemme koonneet kaiken joulupostiin liittyvän tiedon osoitteeseen posti.fi/joulu.

”Monella on joulupostimerkeistä lämpimiä muistoja jo lapsuudesta lähtien. Modernista otteesta huolimatta halusimme säilyttää merkeissä lämpimän kuvallisen kerronnan ja viestin. Aika monen luonnoksen kautta löysimme toimivan tyylin merkkien toteutukseen”, Postin postimerkkituotannosta vastaava Design Manager Tommi Kantola kertoo.

Ensimmäiset joulutervehdykset lähetettiin Suomessa jo 1880-luvun alkupuolella ja joulukorttiperinne elää yhä. Viime vuonna lähetettiin lähes 18 miljoonaa perinteistä joulutervehdystä. Ensimmäinen suomalainen joulupostimerkki ilmestyi vuonna 1973.

Näin Klaus Welp kuvailee tämän vuoden joulupostimerkkejä

Punatulkku

”Pyrin merkissä jonkinlaisen humoristisuuden ja lämminhenkisyyden tasapainoon. Jouluaamun valo, kirpeä pikku pakkanen ja tyytyväinen punatulkku syömässä pihlajanmarjoja.” Punatulkku on joulutervehdyksen ikimerkki, joka julkaistaan 20 merkin arkissa.

Kuusipuu

Joulukuusta on kuvattu lukuisissa merkeissä moneen eri tapaan. Halusin luoda samalla sekä koristeellisen että yksinkertaisen muodon tutulle aiheelle.” Kuusipuu on kotimaan ikimerkki, joka julkaistaan 10 merkin arkissa. 

Revontulet

”Revontulet tummalla pakkastaivaalla ovat mykistävä näky. Oli mielenkiintoinen haaste kuvittaa ne pelkistetyn kauniisti.” Revontulet on ulkomaan ikimerkki, joka julkaistaan 10 merkin arkissa.

Ensilumi tuo talven

Talvisiin tervehdyksiin sopivat Ensilumi-postimerkit ovat Matti Pikkujämsän käsialaa. ”Hahmottelin pehmeitä tunnelmia sekä yksinkertaisia aiheita ja sommitelmia, jotka tuovat lämpöä kylmän ajan keskelle.”

 ”Koira ja hiutale on omistettu koiraihmisille, mutta myös meille kaikille, jotka olemme joskus pyydystäneet kielellä lumihiutaleita. Toisessa merkissä on kuvattu lumiukon ja linnun ystävyyttä. Kylmyyttä voi torjua läheisyydellä”, Pikkujämsä kuvailee.

Ensilumi on 10 merkin arkki, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Kaikki tarpeellinen osoitteessa posti.fi/joulu

Kaikki joulupostiin liittyvä tieto on koottu osoitteeseen posti.fi/joulu. Sieltä löytyvät mm. joulukorttien ja pakettien lähettämiseen liittyvät päivämäärät ja ohjeet, kirjelaatikkojen tyhjennysajat, tietoa Postin palvelupisteistä sekä tuotteista ja palveluista. Postin joulusivut avautuvat 1.11.2021.

Joulun ikimerkillä Punatulkku (merkin symbolina lumihiutale) varustetut joulutervehdykset ehtivät jouluksi perille, jos ne postitetaan viimeistään tiistaina 14.12. Kirjelaatikkoon kortteja voi jättää silloin kello 24:ään asti. Merkin hinta on 1,30 €.

Kotimaan ikimerkillä Kuusipuu (merkin symbolina Suomen kartta) varustetut joulukortit jaetaan jouluksi vastaanottajille, jos ne postitetaan viimeistään sunnuntaina 19.12. kirjelaatikkojen ja postien jättöpisteiden tyhjennysaikataulujen mukaisesti. Merkin hinta on 1,85 €.

Jos joulukorttien lähettäminen jää viime tippaan, kotimaan ikimerkin viereen voi lisätä Plus-merkin, jolloin kortteja voi postittaa vielä tiistaihin 21.12. asti kirjelaatikkojen ja postien jättöpisteiden tyhjennysaikataulujen mukaan.

Ulkomaille lähetettävien joulutervehdysten viimeiset lähetyspäivät löytyvät Postin joulusivuilta: posti.fi/joulu.