Aditro Logistics tukee ruotsalaisen Cerveran kasvua ja nostaa varasto-optimoinnin uudelle tasolle

22.03.2021

Posti Group -konserniin kuuluva ruotsalainen Aditro Logistics ottaa käyttöön uuden robottiavusteisen varastoautomaatin Arlandan verkkokauppavarastossaan. Uusi järjestelmä tehostaa ja optimoi varaston tuotteiden materiaalivirtoja ja siihen kuuluvat 50 000 varastointilaatikkoa ja 40 robottia mahdollistavat yli tuhannen tilausrivin käsittelemisen tunnissa. Uuden järjestelmän ansiosta Aditro Logistics pystyy parantamaan asiakaskokemusta sekä tarjoamaan asiakkailleen skaalautuvia ja kustannustehokkaita logistiikka- ja verkkokaupparatkaisuja. Järjestelmän toimittaa Element Logic Sweden, ja ensimmäinen investoinnista hyötyvä asiakas on Cervera, yksi Ruotsin johtavista vähittäiskauppiaista. 

Aditro Logisticsin tavoitteena on yhtenäistää ja optimoida Arlandan verkkokauppavarastonsa materiaalivirtoja entisestään. Tämän vuoksi yhtiö on päättänyt investoida 7 miljoonaa euroa varaston automatisointiin ja robotisointiin. Aditro Logistics pyrkii luomaan asiakkailleen saumattoman jakelukokemuksen, jossa logistiikkaprosessien automatisointi on tärkeä osa. Valittu järjestelmä on AutoStore®, maailman nopeimmin kasvava varastoautomaattijärjestelmä. Järjestelmän suunniteltu käyttöönotto tapahtuisi huhtikuussa 2022.

”AutoStore-järjestelmän käyttöönotto on meille uuden aikakauden alku. Logistiikkateknologia, robotiikka ja automaatio ovat strategiamme ytimessä. Tämän ratkaisun avulla olemme ottaneet seuraavan askeleen kohti entistäkin tehokkaampaa, ulkoistettua varastointipalvelua. Uusi järjestelmä auttaa meitä vastaamaan asiakkaidemme logistiikka- ja verkkokauppatarpeisiin myös jatkossa”, sanoo Aditro Logisticsin toimitusjohtaja Johannes Gussander. ”Automatisointi ja robotiikka ovat tärkeä osa liiketoimintaamme ja aiomme ottaa vastaavia järjestelmiä käyttöön myös Aditro Logisticsin ja Posti Groupin muissa varastoissa. Olen todella tyytyväinen, että uusi monivuotinen sopimuksemme Cerveran kanssa takaa pitkäaikaisen yhteistyömme jatkumisen. AutoStore-järjestelmän ansiosta pystymme tarjoamaan Cerveralle heidän kaipaamaansa skaalautuvuutta ja kapasiteettia kustannustehokkaasti”, Gussander jatkaa.

”Olemme innoissamme uudesta taipaleesta Aditro Logisticsin ja Posti Groupin kanssa. Olemme nyt siirtymässä kohti tulevaisuuden räätälöityä ja automatisoitua logistiikkaa. Uusi varaston automaatioratkaisu tukee täydellisesti kasvutavoitteitamme ja logistiikkatarpeitamme. Olemme parhaillamme muuttamassa koko yhtiötämme yhdeksi johtavista verkkokaupoista, jolla on myös kivijalkakauppoja. Uuden sopimuksen ansiosta voimme jatkaa täydellä vauhdilla ennustettua kasvupolkuamme ilman kapasiteettirajoituksia. Samalla voimme varmistaa huippulaadun kuluttaja-asiakkaillemme”, sanoo Cerveran toimitusjohtaja Peter Rimbäck.

Uuden AutoStore®-järjestelmän toimittaa Element Logic Sweden. ”Automatisoidut ja tehokkaat varastot ovat tärkeitä verkkokaupan mahdollistajia. Olemme ylpeitä voidessamme työskennellä Aditro Logisticsin kanssa ja toimittaa heille tämän huippumodernin ratkaisun. Uskon, että ratkaisu tukee sekä Aditro Logisticsin että heidän asiakkaiden kilpailukykyä”, sanoo Element Logic Swedenin toimitusjohtaja Thomas Karlsson.

“Uusi sopimus laadittiin yhteistyöhengessä Aditro Logisticsin tiimin kanssa. Uusi Autostoren ja Element Logicin automaatioratkaisu räätälöidään vastaamaan täydellisesti sekä verkkokauppamme että kivijalkakauppojemme logistiikkatarpeisiin. Se ottaa hyvin huomioon niin sijaintia, kapasiteettia, laatua kuin tehokkuuttakin koskevat tarpeemme. Olemme vakuuttuneita, että Aditro Logisticsin ja Posti Groupin laaja kokemus logistiikan materiaalivirtojen optimoinnista ja erityisesti heidän uudet logistiikkateknologiahankkeensa ovat erittäin hyödyllisiä Cerveralle myös jatkossa. AutoStore-automaation ansiosta voimme kasvattaa päivittäin käsiteltävien tilausten määrää huomattavasti, mikä on tärkeää verkkokauppa-asiakkaidemme asiakaslupauksen täyttämisessä, varsinkin sesonkiaikana”, toteaa Cerveran Supply Chain Manager Beatriz Fellenius.

Automaatio ja robotisaatio tehokkaiden toimintojen mahdollistajina

Aditro Logisticsin AutoStore®-asennus kattaa 40 robottia, kymmenen keräysasemaa, kolme saapuvan tavaran asemaa, 50 000 varastointilaatikkoa ja se mahdollistaa yli tuhannen tilausrivin käsittelemisen tunnissa. AutoStore®-järjestelmän ja rungon lisäksi uusi järjestelmä sisältää myös koko liukuhihnajärjestelmän etäpakkaus- ja lajitteluasemineen. Järjestelmä on hyvin skaalautuva, eli rungon laajentaminen ja uusien robottien ja/tai lajitteluasemien sekä laatikoiden lisääminen on helppoa. Tämän ansiosta uusien asiakkaiden ja uusien tuotteiden tuominen järjestelmään on nopeaa.

Matkalla moderniksi jakelu- ja logistiikkayhtiöksi

Aditro Logistics on osa Posti Groupia, jonka visio on olla moderni jakelu- ja logistiikkayhtiö. Asiakkaille pyritään tuottamaan uutta arvoa kattamalla ja optimoimalla verkkokaupan logistiikka-arvoketjua kuljetuksesta varastointiin ja lajittelusta jakeluun. Aditro Logisticsin AutoStore®-investointi on tärkeä etappi matkalla kohti tavoitteiden saavuttamista.

Posti on kertonut investoivansa yli 100 miljoonaa euroa lajittelu- ja jakelukapasiteettiin, digitaalisiin kyvykkyyksiin sekä pakettiautomaattiverkoston kasvattamiseen. Posti tiedotti helmikuussa 2021, että myös sen logistiikkayhtiö Transval investoi 37 miljoonaa euroa 30 000 neliömetrin varastoon, joka hyödyntää viimeisintä teknologiaa ja automaatiota. Aditro Logisticsin Arlandan AutoStore®-investointi on yksi lisäesimerkki Posti Groupin halusta investoida automaatioon ja robotiikkaan tehostaakseen toimintojaan ja parantaakseen asiakaskokemusta.