Syksyn uusissa ympäristöpostimerkeissä on 6 vinkkiä arjen vihreisiin tekoihin

28.08.2021

Posti julkaisee keskiviikkona 8.9. neljä uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 21 erilaista postimerkkiä. Tärkeänä merkkien kuvitusteemana on arjen vihreät teot. 

Nyt julkaistavissa postimerkeissä on kuusi selkeää ympäristöä huomioivaa vinkkiä meidän jokaisen arkeen. ”Suomen luonnonpäivää vietetään 28.8. ja on hienoa päästä kertomaan samassa yhteydessä Postin uusista ympäristöaiheisista postimerkeistä. Postimerkkien ympäristövinkit liittyvät kasvisruokailuun, liikuntaan, kodin lämmitykseen, kierrätykseen, vedenkulutukseen ja julkiseen liikenteeseen”, Postin postimerkkituotannosta vastaava Design Manager Tommi Kantola kertoo.

Haluamme kiinnittää huomiota ympäristöasioihin myös postimerkkien kuvituksissa. Esimerkiksi Post-it-lappuja muistuttavien postimerkkien vekkulista toteutuksesta vastaa Werkligin luova johtaja Anssi Kähärä, joka teki merkkien teemoihin sopivat tekstit yhteistyössä Sitran Kestävä arki -tiimin asiantuntijan Sari Laineen kanssa.

”Keskustelimme Sarin kanssa ’toisesta motiivista’ ja otimme jokaiseen merkkiin mukaan maailmalle hyvää tekevän vihreän teon lisäksi myös jonkin omakohtaisen kulman, joka tekee henkilölle hyvää. Siksi merkeissä ei paasata vaikkapa lihansyönnin lopettamisesta vaan kehotetaan lisäämään kasvisten osaa lautasella, mikä auttaa maailman ympäristön tilaa ja keventää samalla kunkin omaa oloa ja ruokavaliota”, Kähärä kertoo.

Vastuullisuus ja ympäristöasiat ovat keskeisiä tekijöitä Postin toiminnassa. Postin päästötavoite, päästöt nollaan vuoteen 2030 mennessä, on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen kanssa. "Ympäristöstä puhuminen on tärkeää mutta tietysti jokaisen yrityksen ja yksilön on tehtävä myös konkreettisia tekoja. Käynnistimme oman ympäristöohjelmamme 90-luvun lopulla ja olimme ensimmäinen vapaaehtoisen päästökompensoinnin kautta hiilineutraali posti maailmassa 10 vuotta sitten. Nyt olemme sitoutuneet päästöttömiin kuljetuksiin tämän vuosikymmenen loppuun mennessä", kertoo Postin vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn.

Arjen vihreät teot -postimerkkivihkossa on 6 erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Postimerkit ovat aina olleet hyvä keino niin ilahduttamiseen kuin tärkeiden aiheiden esiin nostamiseen. Postilla on pitkä historia ympäristöaiheisten postimerkkien julkaisemisesta, esimerkkeinä Itämeren suojelun tärkeydestä muistuttava merkki vuodelta 1974 sekä saasteettomasta kaupunkiliikenteestä kertova merkki vuodelta 1979.

Kuvamateriaalia medioiden käyttöön: https://digilibrary.emmi.fi/l/T5Nj-Snvgxc7

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin: www.posti.fi/ostoksille