Postin palvelut muuttuvat Tapiolassa: Osoitteeseen Länsituuli 4 avataan OmaPosti-kioski alkusyksystä

10.06.2020

Postin palveluihin Tapiolassa tulee muutoksia alkusyksystä, kun nykyisen postin tilalle osoitteeseen Länsituuli 4 avataan uusi OmaPosti-kioski, joka palvelee asiakkaita viikon jokaisena päivänä kello 7–22. OmaPosti-kioskin sisäänkäynti on Länsituulenaukion puolella.

OmaPosti-kioski on Postin itsepalvelukioski, jossa voi hoitaa yleisimpiä postiasioita, kuten pakettien lähettämistä ja vastaanottamista. Kioskissa on iso pakettiautomaattialue sekä itsepalvelupäätteet kirjeiden ja pakettien lähetystä varten. Kioskissa saa tarvittaessa henkilökohtaista asiakaspalvelua etäyhteyden kautta.

”Suurin osa asiakkaidemme postiasioinnista on nykyään pakettien vastaanottamista ja lähettimistä, joka hoituu helposti OmaPosti-kioskissa. Kioskin iso pakettiautomaattialue tulee tarpeeseen, sillä verkkokaupan kasvun myötä paketteja kuljetetaan myös Tapiolan alueelle yhä enemmän. OmaPosti-kioskilla voi asioida viikon jokaisena päivänä laajoina aukioloaikoina”, Postin palvelupisteverkoston johtaja Heiko Laubach sanoo.

OmaPosti-kioskissa on mahdollisuus olla videoyhteyden kautta yhteydessä Postin asiakasneuvojaan, jolta voi kysyä apua ja neuvoa missä tahansa postiasiassa. Tarkoitus on tehdä asioinnista mahdollisimman helppoa ja tarvittaessa asiakasneuvoja on aina tukena ja turvana. OmaPosti-kioskeja on käytössä muutamilla paikkakunnilla, ja niitä on kehitetty asiakkaiden palautteiden perusteella.

Lähin noutopiste on siellä, missä asiakas liikkuu

Tapiolan alueen asukkaat voivat asioida myös Postin noutopisteessä 02130 ESPOO, joka palvelee K-Market Pohjantähdessä (Louhentie 2) kaupan aukioloaikoina. Noutopisteestä voi noutaa lähetyksiä, ostaa postimerkkejä ja pakkaustuotteita sekä lähettää valmiiksi maksettuja lähetyksiä. Lähimmät täyden palvelun postit ovat 02230 ESPOO Isossa Omenassa (Piispansilta 11) ja 02600 ESPOO Sellon K-Citymarketissa (Leppävaarankatu 3).

”Nykyään lähin posti on käytännössä siellä missä asiakas liikkuu. OmaPosti-palvelun avulla paketteja voi ohjata lähipostin sijaan sopivimpaan automaattiin tai muuhun Postin palvelupisteeseen. Espoon alueella on kymmeniä automaatteja, joiden sijainnin voi tarkistaa Postin nettisivuilta”, Laubach kertoo.

Posti kertoi vuonna 2019 luopuvansa Tapiolan myymälästään. Muutoksen taustalla ovat asiakkaiden tarpeiden ja ajankäytön muuttumisen lisäksi Postin omien myymälöiden kustannukset – keskeistä sijaintia tai laajoja palveluaikoja ei voida ylläpitää kannattavasti.

Lähempänä muutosta Posti jakaa Tapiolan lähiseudun asukkaille kotiin vielä julkisen tiedotteen, jossa kerrotaan muutoksista tarkemmin.

Valtaosa asiakkaista vastaanottaa ja lähettää paketteja

Postipalveluja saa nykyään useammasta paikasta kuin ennen. Kun kirjepostin määrä vähenee, yhä useamman asiakkaan postiasioinnin tarve liittyy pakettien lähettämiseen tai vastaanottamiseen. Verkkokaupan kasvun vuoksi Postin myyntipisteiden määrää on sopeutettu muuttuneeseen tarpeeseen ja pakettiautomaattien määrää lisätty.

Jatkossa jokaisen suomalaisen lähietäisyydellä on Postin piste. Suomessa pakettiautomaatteja on ympäri maata. Posti on kasvattanut automaattiverkostoaan nopeasti, sillä automaattien määrä tuplataan muutaman vuoden sisällä: vuonna 2022 Postilla on jo 4 000 pakettiautomaattia ympäri Suomen.

Posti on parhaillaan historiansa suurimmassa murroksessa: kuluttajien tarpeet ovat muuttuneet, digitalisaatio lisääntyy, paperipostimäärät ovat laskeneet kiihtyvällä tahdilla ja kilpailu kiristyy. Postin toimittamien pakettien määrä puolestaan kasvaa ja paketit sekä logistiikka tuovat jo yli puolet Postin liikevaihdosta. Posti hakee merkittävää kasvua paketeissa, verkkokaupassa ja logistiikan palveluissa.

OmaPosti-kioskissa voi:

´